"Helli, kultaseni. Meillä on sinulle vähän asiaa." Äiti sanoi ja katsoi minua lempeästi.

Isä hymyili ällöttävää hymyään ja piti kättään äidin kädessä. Katselin varpaitani ja minusta tuntui, etten edes halunnut kuulla heidän asiaansa. Tuo äänensävy oli tuttu, se merkitsi muutosta. Ja muutosta mä en kaivannut. Suuret muutokset olivat vainonneet mua
monta vuotta. Ensin kuolema, sitten muutto Suomesta Ruotsiin, Tukholmaan.
Muisto Eliaksesta kirpaisi vieläkin, vaikka tapahtumasta oli kulunut jo vuosia.

"Mitä asiaa?" kysyin ja hymyilin enkelin hymyäni. Äiti ja isä katsoivat minua helpottuneina, olin ollut muutaman vuoden niin masentunut, että kaikki olivat varmoja, etten päässyt enää takaisin pinnalle. Tietysti vanhempanikin olivat surreet ja paljon, mutta silti heillä oli vielä tarmoa jatkaa. He olivat edelleenkin huolissaan minusta, vaikka olin jo 16 ja elin jokseenkin sellaista elämää, kuin 16-vuotiaan tytön kuuluikin elää. Minulla oli paljon ystäviä ja muutama poikaystäväkin oli ollut.

"Helli, me tiedämme, että tämä on sinulle vaikeaa mutta..." äiti aloitti ja katsoi hymyillen isää.

"Kultaseni, meille tulee kaksoset" isä jatkoi ja huokaisi yhä hymyillen. Minua alkoi etoa. Sydämeni hakkasi kolmekymmentä kertaa nopeammin kuin normaalisti ja mä valahdin kalmankalpeaksi.

"Miten te voitte vielä saada lapsia jos ette pysty pitämään huolta edes yhdestä pienestä pojasta?! Tukholmassa ei ole mitään mahdollisuutta kasvattaa pientä lasta!" huudahdin.

Äiti säpsähti.

"Helli... Eliaksen kuolema oli onnettomuus, montako kertaa se täytyy sinulle sanoa? Sinun täytyy vain hyväksyä se. Ja Tukholmasta puheen ollen..." äiti aloitti taas ja antoi isän jatkaa.

"Olemme löytäneet Suomesta hienon talon ja minulle on tarjottu sieltä töitä. Helli, sä pääset takaisin kotiin"

Tunsin punan nousevan kasvoilleni ja luun juuttuvan kurkkuuni.

"Idiootit! En halua Suomeen takaisin enää koskaan! Tukholma on minun kotini, olen ruotsalainen!" huusin.

"Kuules nyt, sinä olet..." isä aloitti toruvalla äänellä. En halunnut kuunnella. Juoksin huoneeseeni ja annoin kyynelten päästä valloilleen.

 

"Liisa, et saisi nostella noin raskaita laatikoita, lepää vähän aikaa" isä torui äitiä lempeästi. Äiti tuhahti.

"Mitä hyötyä minusta tässä muutossa sitten enää on? Helli, tule niin lähdetään hampurilaisille, annetaan iskän kantaa loput laatikot!" äiti huusi mulle.

Läksin alakertaan ja otin takkini ja laukkuni. Äiti oli jo viidennellä kuulla raskaana ja siitä taatusti huomasi, että se odotti kaksosia.

"Jouluksi kotiin, Helli rakas" äiti sanoi ja antoi minulle pusun poskelle. Minä huokaisin raskaasti. Olin edellisenä päivänä hyvästellyt Riinan, Åsan ja Andreaksen, parhaat ystäväni. Jatkaisin ysiluokan loppuun Suomessa joulun jälkeen. En malttanut olla ajattelematta
Nadiaa ja Sabinaa, entisiä parhaita ystäviäni Suomessa. Mitähän niille mahtoi kuulua?

 

Säpsähdin kuullessani radiosta kantautuvan äänen. Se puhui jotain joulukiireistä ja joululahjoista. Se puhui... Suomea?

"Äiti, missä me ollaan?" kysyin haukotukseni takaa.

"Kohta kotona" äiti sanoi. Katsoin ulos ikkunasta. Maa oli valkea ja tien vieressä oleva
kyltti ilmoitti matkaa olevan vielä 12 kilometriä. Maisemat näyttivät etäisesti tutuilta.

 Viimein kaarsimme suuren valkoisen omakotitalon pihaan.

"Tästähän on vain muutama kilometri keskustaan! Ja Hellin koulukin on tuossa kulman takana!" isä huudahti. Äiti katseli riemuissaan ympärilleen. Pihaa reunusti valkoinen aita ja aidan sisäpuolella oli suuri piha jossa kasvoi muutama iso hopeakuusi ja pari pensasta. Talon vieressä näytti olevan laatoitusta ja kukkapenkki, mikäli lumen läpi oikein arvasi. Takapihalla oli umpeen jäätynyt suihkulähde ja grillikota.

"Juhani, tämähän on täydellinen!" äiti huudahti ihastellen. Talo oli kolmikerroksinen. Keskimmäisessä kerroksessa oli olohuone, eteinen, takkahuone ja keittiö, alakerrassa pesutilat, varasto ja kodinhoitohuone ja yläkerrassa neljä makuuhuonetta.
Kieltämättä talo oli todella hieno, aivan erilainen kuin ahdas Tukholman asuntomme.
Menin ulos ja kävelin katua eteenpäin. Koko asuinalue oli täynnä samanlaisia suuria ja hienoja taloja kuin meidänkin talomme. Puolen kilometrin päästä kotoa sijaitsi suuri,
ankean näköinen rakennus. Koulu, arvasin heti. Vähän matkaa kun käveli eteenpäin,
niin tuli keskustan laitamille. Kävin ostamassa lähimmästä R-kioskista purkkaa.
Nurkassa pelikoneen äänessä oli kolme nuorta, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Heidän
katseensa kääntyi minuun ja he supattelivat kiihkeästi keskenään. Kävelin ulos niin
nopeasti kun pystyin.

 

"Tämä suurin makuuhuone on meidän, ja tuo valoisa makuuhuone tuossa vieressä, siitä tulee lastenhuone. Helli, sinä saat valita, kumman noista huoneesta otat" äiti selitti innokkaasti. Kävelin toiseen huoneeseen. Se oli melko pieni ja ikkuna oli pohjoiseen päin. Tapetit olivat vaaleanvihreät. Toinen huone oli paljon suurempi ja yksi seinä oli maalattu punaiseksi ja muut seinät olivat valkoisia.

"Otan tuon vihreän." sanoin.

 

Joululoma oli ohi. Pureksin hermostuneesti violeteiksi maalattuja kynsiäni. Koulu alkaisi huomenna. Olin saanut joululahjaksi paljon uusia vaatteita, uuden sängyn ja kirjoituspöydän. Kävelin portaat alas ja näin äidin leipomassa keittiössä.

"Jännittääkö huominen päivä?" äiti kysyi ja tuli viereeni istumaan.

"Vähän" myönsin. Äiti katsoi minua arvioivasti.

"Voisit vaikka ottaa nuo lävistyksesi pois" se tokaisi.

"En ota! Kai mä saan näyttää miltä haluan?" kysyin vihaisesti.

"Tietysti, se oli vain ehdotus" äiti sanoi. Pudistin päätäni. Minulla oli lävistys kielessä, huulessa, kulmassa ja navassa. Äiti oli aina ollut jyrkästi niitä vastaan, mutta isä oli aina antanut mun tehdä ulkonäölleni mitä halusin. Äiti huokaisi ja palasi taikinanteon pariin. Mä menin huoneeseeni ja valitsin vaatteita huomiseksi. Jo siitä huomasi, että olin todella hermostunut. Yleensä en paljoa välittänyt mitä pidin päälläni. Päädyin mustaan, polvenpituiseen hameeseen ja mustaan kauluspaitaan. Se näytti asialliselta jos mikä, vaikka olikin vähän synkkä.

 

"Helli värjättäisiinkö sun hiukset? Ja leikataan johonkin uuteen muotoon" äiti ehdotti. Kiukku kohosi mun sisällä.

"Miksi sulla on niin hemmetinmoinen tarve muuttaa mua kokoajan? Mä haluan olla samanlainen kuin ennenkin. Piste. Ja hiuksiin et koske!" huudahdin. Hiukset olivat kauneinta minussa, muuten olin aika mitäänsanomattoman näköinen. Kurveja minussa ei juurikaan ollut, olin todella pitkä ja hoikka. Hiukseni olivat mustat, takapuolelle asti ulottuvat ja loivilla kiharoilla. Isä oli samanlainen, pitkä, hoikka ja tumma.

 

Tässä sitä nyt ollaan, ajattelin kun kävelin koulun pihalle. Muutama poika katsoi minua kiinnostuneesti ja tytötkin nyökkäsivät hyväksyvästi kun katsoivat minun suuntaani. Kävelin sisälle kouluun ja etsin katseellani opettajanhuonetta.

"Mitäs etsit?" todella lyhyt, vaalea tyttö kysyi iloisesti.

"Opettajanhuonetta" mutisin. Ei ollut lainkaan mun tapaistani olla ujo ja vaivaantunut.

"Mä voin näyttää, tule!" tyttö sanoi ja jatkoi:

"Mä olen muuten Sisse, ysi aalta"

"Helli" mä sanoin. Sisse katsoi minua kysyvästi.

"Siis mun nimi on Helli" sanoin. Minulla ei ollut nimeni kanssa mitään ongelmaa Ruotsissa.

"Helli" Sisse tirskahti. Kohotin toista kulmakarvaani ja katsoin tyttöä kysyvästi.

"Siis... Kiva nimi" Se sanoi ja ohjasi mut opettajanhuoneeseen sisään.

"Helli Tähti?" Pullea nainen kysyi.

"Tervetuloa!"

 

Kävelin luokkaani kohti. Tämä koulu oli todella yksinkertainen; alakerran ensimmäisessä siivessä oli ruokala, liikuntasali ja opettajien tilat, toisessa siivessä ja yläkerrassa luokkahuoneet ja varastotiloja. Mulla ei ollut vaikeuksia löytää omaa luokkaani. Opettaja oli juuri sulkemassa ovea kun mä työnsin jalkani oven väliin. Nainen säikähti ensin, mutta suli sitten hymyyn ja veti minut luokan eteen ja pamautti oven mahtavalla voimalla kiinni.

"Minä olen Liisa-Pauliina, musiikinopettaja ja 9D:n luokanvalvoja. Lissuksi minua voi kutsua. Esittelehän itsesi ja kerro mistä olet muuttanut!" Lissu sanoi ja hymyili minulle kannustavasti. Käännyin jäykästi ympäri ja katsoin tulevaa luokkaani. Eturivissä istui muutama nörtin näköinen tyttö ja poika ja takarivissä oli iso liuta mustiin pukeutuneita poikia. Keskellä oli muutama vaalea tyttö.

"Mä... Mä olen Helli Tähti" mä aloitin. Muutama oppilas tirskahti ja pari takarivin oppilasta vihelsi.

"Mä olen muuttanut tänne Tukholmasta" jatkoin.

"Etkös sinä Helli ole asunut täällä aikaisemminkin?" Lissu kysyi.

"Juu, olenhan mä..." mumisin.

"Nyt tehdään niin että jokainen sanoo oman nimensä ja nousee samalla ylös. Aloitetaan eturivistä." Lissu sanoi ja ensimmäinen silmälasipäinen tyttö nousi ylös.

"Satu Virtanen"

"Elisa Sahala"

"Ninni Koivukylä"

Rivi vaihtui ja kaksi poikaa sanoivat nimensä.

"Oskari Niemelä"

"Heikki Ollila"

Takariviin ja sen läheisyyteen oli ahtanut pulpettinsa iso lauma hyvin teinin näköisiä tyttöjä. Kaikilla oli blondit hiukset ja tiukat vaatteet.

"Minja "

"Anette"

"Salla"

"Mirella"

Viimeinen tyttö sylkäisi sanat suustaan vihaisesti ja katsoi minuun jäätävästi.

"Attenikolucieneemlilauri" takarivin pojat mumisivat yhteen pötköön ja minä siirtelin vaivaantuneesti jalkojani puolelta toiselle.

"No, menehän nyt paikallesi niin päästään aloittamaan" Lissu sanoi huomatessani vaivautuneisuuteni. 

"Hei Helli, tuu tänne ja helli mua!" Lauri huusi ja sen kaverit rämähtivät nauramaan. Mä katsoin ympärilleni ja huomasin että sen pojan edessä oli ainoa vapaa paikka. Huokaisin ja alistuin kohtalooni.

 

"Oliko koulussa hauskaa?" Äiti kysyi heti, kun sain jalkani kynnyksen yli.

"Ihan ok" mumisin ja menin suoraan omaan huoneeseeni. Päivä oli ollut ärsyttävä. Ei mua varsinaisesti kiusattu ja ulkonäössäni ei luultavimmin ollut mitään valittamista, mutta mun nimestä irvailtiin sitäkin enemmän. Kirosin hiljaa äidin ja isän nimivalinnan ja päätin olla paljastamatta toista nimeäni.

 

"Heeeeeeelllliiiiii…" Lauri kuiskutti minulle huulet kiinni korvassani. Käännyin ympäri ja työnsin poikaa kauemmas.

"Mitä?" tiuskaisin.

"Helli, oisko sulla lainata mulle kumia?" Lauri kysyi vihjailevasti ja vinkkasi mulle silmää. Lucien, Niko ja Eemeli naurahtivat pilkallisesti ja Atte oli tapansa mukaan hiljaa mulkoillen mua silmillä olevan piponsa alta. Mä työnsin Laurille kumin ja

 

Istuin käytävällä tylsistyneenä ja rustailin äidinkielen ainetta. Ensimmäisellä viikolla kirjoitettiin se perinteinen "mitä tein joululomalla"-aine.

"Moi" Sisse sanoi ja pysähtyi kohdalleni. Mä käänsin katseeni ainevihosta Sisseen.

"Moi" vastasin hajamielisesti. Sisse istui mun viereeni.

"Mites menee? Ku oot nyt täällä uudessa koulussakin ja kaikkee" se kysyi kiinnostuneena.

"Ihan hyvin kait menee. Tosin, mun luokassa vois olla mukavampaakin porukkaa." sanoin.

"Ai… Niin, sun luokassahan on Mirellan jengi ja liuta nörttejä. Mut sun luokassa on ehkä koko ysiluokan parhaimman näköiset pojat!" Sisse selitti. Katsoin tyttöä huvittuneena ja siirsin sitten katseeni ovella mekastavaan poikalaumaan ja annoin katseeni vaeltaa heissä. Lauri oli niiden porukasta se hurmuri, namupoika ja pomo. Sirot kasvot, lihaksikas vartalo, mustat geelillä pystyyn nostetut hiukset ja lumoavat tummat silmät. Eemeli, Niko ja Lucien olivat kaikki kolme hyvin normaalin näköisiä poikia, ei mitenkään erityisen hyvännäköisiä, mutta ei niitä voinut rumaksikaan haukkua. Atella oli kullanvaaleat niskaan asti ulottuvat hieman kiharat hiukset, jotka roikkuivat silmillä. Kaiken kruunasi musta pipo, jota se piti lähes poikkeuksetta aina päässään. Atte oli lyhyt, lyhyempi kuin moni muu poika ja todella hiljainen. Joskus hiuksien takaa saattoi nähdä suklaanruskeat silmät. Atte oli suloinen ja moni valahti veteläksi sen edessä, mutta minun tietääkseni se oli ollut vapaalla jalalla jo pitkään, eikä se todellakaan ollut mikään naistenmies. Laurista ei voinut sanoa samaa ja näin perjantain kunniaksi se näytti purevan jonkun pahaa aavistamattoman seiskan kaulaa.

"No ei oo moittimista" sanoin vähän niin kuin vitsillä Sisselle, joka näytti odottavan mielipidettäni.

"Käytsä missään viikonloppusin? Tai juotsä? Tai mitä sä yleensäkin teit siellä Ruotsissa?" Sisse kysyi. Ruotsissa juomiskulttuuri nuorten keskuudessa oli aikalailla samanlaista kuin suomessa ja olinhan minäkin monena viikonloppuna ollut joissain kotibileissä maistelemassa vähän muutakin kuin mehua.

"Kyllä me aina kavereiden kanssa jonkun luona jotain otettiin" sanoin. Sisse nyökkäsi innokkaasti.

"Sitten sä tulet mun ja Marikan kanssa meille aloittelemaan tänä iltana, mennään sitten vaikka kaupungille. Kyllä me jotain jengiä saadaan kasaan. Ja juomat me tarjotaan sulle sun muuton kunniaksi!" Sisse selitti. Mä nyökkäsin ja hymyilin hieman.

 

Vaihdoin kotona ylleni mustan avokauluksisen paidan ja lyhyen mustan hameen. Meikkasin silmäni ehkä turhankin vahvoin rajauksin ja tunsin itseni varsin teiniksi paljastavissa vaatteissani ja tummassa meikissäni menossa juomaan siideriä ja limuviinaa.

"Mitähän Åsakin nyt ajattelisi…" huomasin pohtivani kävellessäni kohti Sissen taloa. "Heikkilä" luki pienen keltaisen talon ovessa ja käännyin pihatielle.

"Hei oota!" kuului takaani. Käännyin. Pieni, sievä blondi juoksi luokseni.

"Tuikku" tyttö sanoi ja ojensi reippaasti kätensä.

"Tuikku?" kysyin varmistaakseni kuulleeni oikein. Tuikku huokaisi.

"Joo, älä nyt sääkin ala irvaileen mun nimestä, pliis?"

"Helli" sanoin tytölle hymyillen ja ojensin oman käteni.

"Ootsä Sisselle, siis meille, tulossa? Mä oon Sissen pikkusisko, seiskalla" Tuikku selitti innostuneesti. Se oli yhtä blondi, pieni ja energinen kuin siskonsakin.

"Joo, niin ois tarkotus. Onko teidän vanhemmat kotona?" kysyin.

"Ei ne vielä, tulee yöllä kotiin, yhteentoista mennessä meidän viimestää pitää lähtä vetään" Tuikku sanoi. Katsoin kelloani. Puoli kahdeksan. Kävelimme sisälle taloon. Sisse tuli meitä vastaan lasi kädessä vahvasti viinalta ja tupakalta löyhkäten. Se halas mua ja ojensi mulle lasin.

"Kiva ku pääsit tulemaan!" se hihkaisi ja kuiskaili mun korvaan:

"Niko, Atte ja Laurikin on täällä. Ja Tuikun kaveri Nella"

Mä lähdin kävelemään lasi kädessä olohuoneeseen päin.

"Ja Mirella on Laurin kanssa" Sisse kuiskasi perääni vähän turhankin lujaa ja happamasti perääni. Istuin lasi kädessä olohuoneen valkealle sohvalle. Mirella silitti Laurin hiuksia ja Lauri piti kättään Mirellan reidellä. Atte ja Lauri juttelivat keskenään ja vilkuilivat välillä mua. Nella ja Tuikku näyttivät menneen johonkin. Marika huojui nurkassa hymyillen itsekseen. Mä tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi, mutta se tunne hälveni nopeasti.

 

Join varmaan kahdeksatta tai yhdeksättä lasiani, kunnes Sisse ilmoitti että oli lähdettävä. Nousin huojuen ylös ja Lauri riensi herrasmiehen tavoin auttamaan ja piti minua pystyssä. Hymyilin sille. Sen katse nauliutui avonaiseen kaula-aukkooni ja mä koetin naama punaisena vetää paitaa vähän ylemmäs. Sisse oli löytänyt seuraa Nikosta ja muut lampsivat kaukana edellä. Ulkona oli leutoa, vaikka oli tammikuu. Laurin käsi hapuili kokoajan takapuoltani ja ties monennenko kaljan myötä hihitykseni kasvoi kymmenkertaiseksi. Me istuttiin keskustan lähellä olevassa leikkipuistossa ja vähitellen sinne tuli enemmän porukkaa. Mun päässä pyöri.

Yhdeksäs kalja.

Laurin kylmä käsi paidan alla.

Laurin omenalta tuoksuvat hiukset.

Kadonnut kenkä.

 

Mä havahduin jonkun ajan kuluttua Laurin lämpimästä sylistä. Porukka oli vähentynyt huimasti. Mua paleli. Mun toinen kenkä oli kadonnut. Mä nousin ähisten ylös ja katsoin kelloa. Se oli yksi. Marika istui Sissen kanssa keinussa ja pari jätkää kauempana hekottivat suureen ääneen. Lauri istui edelleen leikkimökin rappusilla ja mä päätin lähteä etsimään kenkääni. Mun päässä pyöri ja mua vitutti.

"Helli, tuu tänne!" Sisse huusi ja ojensi mulle pulloa. Se oli ihan kujalla. Mä otin hörpyn, toisen ja kolmannen. Juoma poltti kurkkua ja huulia. Maailma pyöri taas.

Toinen kadonnut kenkä.

Laurin mansikalta maistuvat huulet.

Laurin käsi hameen alla.

 

Mä en tiedä miten mä siihen tilanteeseen jouduin, mutta parin tunnin sisällä mulla oli molemmat kengät tallella ja mäkin istuin keinussa. Mä sammalsin hurjasti ja pyristelin vastaan kun Lauri raahasi mua kohti niiden kerrostaloa. Se oli itse lähes selvä. Me käveltiin sen ja sen vanhempien kämppään. Vanhemmat olivat Kanarialla ja sen veli oli sitä jossain juhlimass, se selitti. Mua kylmäsi ja oksetti. Mä heitin takin, kengät ja laukun lattialle ja raahauduin Laurin perässä sen huoneeseen. Se suuteli mua. Tai sitä ei voinut edes suutelemiseksi laskea. Meidän hampaat kolahti rajusti yhteen ja mun suussa maistui veri. Sen kieli tuntui hyökkäävältä. Koko jätkä tuntui hyökkäävältä.

Mun käsi Laurin housuissa.

Laurin paita lattialla.

Mun hame lattialla.

 

"Helli nouse nyt ylös, mun veli tulee himaan ihan just, ja se saa hepulin jos näkee sut täällä!" pojan ääni kantautui korviini. Mun silmiä kirveli ja päätä kivisti. Mahan pohjassa oli epämiellyttävä tunne. Mä en muistanut eilisestä yhtään mitään. Koskaan aikaisemmin mä en ollut juonut näin rajusti. Mä en ollut koskaan edes sammunut. Mä nousin äkkiä ylös, puin vaatteet päälle ja ryntäsin ovesta ulos sanomatta Laurille sanaakaan. Mä olin ollut sen kanssa. Mä olin antanut sille. Ihan tuosta vaan. Tutustumatta, kännissä, muistamatta mitään. Mä tunsin oloni halvaksi. Niin halvaksi. Mua oksetti ja itketti. Mä olin yksin. Mä joutuisin etsimään uudet kaverit, uudet harrastukset. Mä joutuisin aloittamaan lähestulkoon uuden elämän. Miten äiti ja isä saattoivat tehdä mulle näin?

 

Niin mä vaan kuitenkin sopeuduin. Me muutettiin samaan kaupunkiin missä isoveljeni Sylvester, tutummin Syle, äidin vanhemmat ja äidin sisarukset asuivat. Syle oli minua viisi vuotta vanhempi, eikä kotona juuri puhuttu hänestä. Isällä ja Sylellä olivat menneet pahasti sukset ristiin jokunen vuosi takaperin. Äiti oli jotenkin silti aina ollut Sylen puolella. Sylellä oli vaikeaa, se oli käynyt lukion, mutta lorvi yhä mummin ja vaarin riesana työttömänä ja toimettomana. Äiti oli sanonut, että Sylellä oli pieni lapsi jossain, ja sen piti maksaa elatusmaksuja. Mä en ollut koskaan ollut läheinen mun isoveljen kanssa.

 

Kevät tuli nopeasti, ja ennen kun mä huomasinkaan, huhtikuu läheni loppuaan. Ja ennen kun mä huomasinkaan, musta tuli kahden pojan isosisko. Niihin aikoihin myös Syle palasi vähin äänin kotiin. Mä tulin isän kanssa sairaalasta ja Syle istui keittiön pöydän ääressä syömässä. Isä nyökkäsi Sylelle. Syle nyökkäsi takaisin. Se oli merkki, että isä antoi Sylelle anteeksi. Ja niinpä Syle jäi meille asumaan. Se tosin tuotti hankaluuksia, se tuli ja meni millon sitä itseään huvitti ja oli aina ruinaamassa rahaa äidiltä ja isältä. Mua ei kiinnostanut sen asiat pätkän vertaa. Mulla oli tarpeeksi tsemppaamista mun omassa koulumenestyksessä. Todennäköisesti menisin ysin jälkeen kymppiluokalle, lukioon ei mun arvosanoilla menty.

 

"Helli! Tuu tänne meidän kans istuun!" Marika huusi. Laahustin Sissen ja Marikan luo. Katselin apaattisena opon antamaa lappua. Huomauttelua ja kehotuksia. Onneksi oli vielä kymppiluokka aikaa opiskella.

"Mitäs nyt viikonloppuna?" kysyin.

"Mennään meille" Marika sanoi.

"porukkaa tulee enemmänkin, mun vanhemmat ei oo paikalla" se jatkoi.

"Jahas" sanoin. Ehkä liiankin kyllästyneesti. Se tulisi olemaan sitä samaa kuin ennenkin. Pää täyteen, etsitään joku helppo ja hommiin. Mulle sillä ei ollut enää mitään väliä. Mun kaveripiiri oli suppea, Marika, Sisse, Tuikku ja Nella. Mä en ollut ollut Laurin kanssa tekemisissä sen tammikuun jälkeen hetkeäkään. Mä olisin halunnut puhua mun ajatuksista jollekin. Puhua vaan.

 

Ratkaisu mun puhumisongelmaan tuli heti seuraavana iltana, kun Åsa soitti. (sanottakoot nyt tässä välissä että Åsa on suomenruotsalainen ja osaa myös suomea.)

"Helli?" vastasin.

"Åsa tässä! Mitä kuuluu?" se kysyi.

"Suoraan sanottuna aika paskaa. Kaiken muun lisäksi Syle on muuttanut takas kotiin ja mulla on kaks pikkuveljeä" vastasin.

"Oho! Sullehan on tapahtunut paljon. Täällä ei oikeastaan mitään. Tosi outoo kun oot poissa" Åsa sanoi.

"Mulle on tapahtunut vähän liikaakin. Haluaisin vaan puhua jonkun kanssa. Lähinnä sun, Riinan tai Andreaksen" sanoin ja huokaisin.

"Siitä mun pitkin sulle puhua. Mä oon vähän miettinyt ja haluaisin todellakin tavata sut. Mulla, tai siis meillä kaikilla, on sua tosi kova ikävä. Mä olisin tulossa sinne kahden viikon päästä. Koulusta mä oon saanut jo lomaa ja mun vanhemmillekin se on ok. Mä haluaisin nähdä Suomen koulusysteemin, tavata sun kavereita, nähdä teidän talon, Sylen ja vauvat ja kaiken!"

"Pysypäs nyt nahoissasi. Mut ois tosi mahtavaa jos tulisit, mä puhun heti vanhemmille, mä soitan huomenna, ok?"

"Ok moi"

Suljin puhelimen ja hymyilin. Olin pitkästä aikaa iloinen.

 

Meno oli kovimmillaan. Lauri ja sen kaverit yrittivät epätoivoisesti iskeä keittiön puolella olevia lukiolaismuijia. Mulla oli hyvää vauhtia tyhjenemässä kymmenes kaljapullo ja päässä tuntui sen mukaiselta. Mä katselin ympärilleni tylsistyneenä. 9A-luokan muijat näyttivät olevan joissain aineissa, viinaa vahvemmissa. Huumeet olivat täällä kovaa vauhtia yleistymässä. Sitten mä huomasin sen. Pitkä, harteikas ja mustatukkainen. Se ei todellakaan näyttänyt kuuluvan tänne. Mä hoipertelin sen luo.

"Moi", mä sanoin. Se katsoi mua kummastuneena ja tokaisi:

"Moi vaan."

"Sä näytät jotenki ulkopuoliselta" sopertelin. Poika naurahti ja katsoi minua vähintään yhtä nauravilla silmillä.

"Hah, niinpä. Itse asiassa mä tulin ettiin Lauria. Toin sille sen viinat. Tulis nyt vaan pikkuveli hakemaan ne", se sanoi. Mun päässä kajahti, se oli Laurin isoveli. Mua rupesi huippaamaan. Se oli täydellinen kopio Laurista; yhtä mustat hiukset, samanlaiset sirot kasvonpiirteet, mustat silmät. Se oli vain pidempi ja harteikkaampi kuin Lauri. Huomasin, että muutkin katsoivat sitä kiinnostuneina.

"Ai… Ai sä oot Laurin isoveli… Joo… Mä… Mä oon Helli. Mä oon Laurin kanssa samalla luokalla" mä sopersin. Mua hävetti. Sen silmät nauroivat vielä vain enemmän ja se sanoi virnistäen:

"Mä oon Juho"

 

Meillä alkoi juttu sujua. Ensin me puhuttiin Laurista, sitten meidän koulusta, sen opettajista, oppilaista. Sitten mä kerroin sille mun muutosta. Musta tuntui, kuin mä olisin päästänyt jotain sisältäni. Jotain raskasta. Se sai mun olon vapautuuneksi. Juho oikeasti kuunteli mua. Juttutuokion keskeytti Lauri, joka tuli hakemaan juomiansa.

"Noniiih…" se sammalsi "paljo oon velkaa?"

"Maksa sitte ku oot selvä" Juho sylkäisi ja katsoi Lauria halveksuvasti ja jatkoi mun puoleen:

"Tiesiksä, että Lauri ottaa näissä bileissä vähän jotain muutakin luin limuviinaa ja kaljaa? Mitä se oikein vetää?"

Mä olin aika äimistynyt. Lähinnä pilveä ja ekstaasia näissä piireissä liikkui, mutta mä en halunnut puuttua Laurin asioihin.

"Mä en tiedä mitään" sanoin. Juho nyökkäsi ja alkoi tehdä lähtöä. Mä jäin haikeana katsomaan sen perään. Mua ei enää huvittanut mikään. Sitten mä huomasin jotain. Sen lompakko oli jäänyt penkille.

 

"Juho Tapio Orsi, syntynyt 2.1.1981…"

Mä pengoin sen lompakkoa. Musta tuntui yhtä aikaa syylliseltä ja innostuneelta. Sitten mä kuitenkin vähän lannistuin. Jätkä oli jo 25. Ja muutenkin, se oli Laurin isoveli. Sitten mä lannistuin vieä vähän enemmän. Loput pullot hupenivat nopeaan tahtiin. Mä hoipertelin keittiöön. Siellä istui pahaa-aavistamaton vaalea, nuoren näköinen poika.

"Moi mä oon Helli" mä sanoin ja laskin käteni sen reidelle.

 

"Åsa!" kiljuin kuin viimeistä päivää ja juoksin ystävääni vastaan.

"No Helli Helli!" Åsa nauroi ja halasi minua. Sen siniset silmät loistivat ja vaaleat lyhyet kiharat heiluivat sen nauraessa. Mä katsoin ystävääni kuin ensimmäistä kertaa.

"Mennään" sanoin ja otin Åsaa kädestä. Me käveltiin bussiasemalta meille kahdessakymmenessä minuutissa. Åsa kertoi kaikesta, Andreaksesta ja Riinasta, jotka kolmen vuoden kylläei-leikin jälkeen olivat vihdoin alkaneet seurustelemaan. Ymmärsin Åsaa hyvin, kun hän sanoi jääneensä ulkopuoliseksi.

 

Esittelin Åsalle meidän taloa. Se ihastui siihen. Täytyy myöntää, että pidin itsekin talostamme todella paljon. Totta puhuen Åsa ihastui myös johonkin muuhun asiaan. Mutta ei vauvoihin, vaan Syleen. Huomasin sen maanantaina kun tulin koulusta. Åsa istui punaisena keittiössä ja Syle hipaisi sen olkapäätä kävellessään jääkaapille. Mun huoneessa Åsa ei muusta puhunutkaan kuin mitä Syle oli päivän aikana tehnyt ja sanonut. Mä aloin kyllästymään sen löpinään sen verran että päätin lähtee näyttämään sille kaupunkia. Kirjaston edessä me törmättiin Marikaan, joka työnsi lastenvaunuja. Esittelin sille Åsan.

"Onko sulla pikkusisko?" kysyin. Marika naurahti.

"No ei, mut melkeen on. Tää on mun isosiskon, Mirkan. Mut Mirka ei paljoa kotona pyöri joten äitihän tätä hoitaa. Mirkalla on lukio, ja se ei jaksa katsoa Sonjaa, joka kuulemma muistuttaa sitä jostain Markasta…"

Mun sisintä kylmäsi. Syleä oli tasan ja tarkkaan kutsuttu Markaksi muutama vuosi takaperin, kutsuttiin kai vieläkin. Mä katsoin Åsaa. Se näytti normaalilta. Tietenkin, se ei tiennyt.

 

"…niin että me ajateltiin pistää bileet pystyyn nyt näin keskiviikkona, sen Åsan kunniaksi." Sisse selitti. Mä katsoin sitä hieman kieroon. Bileet keskiviikkona?

 

Niin ne bileet kuitenkin tuli. Mä en ollut vieläkään saanut aikaiseksi puhua Åsan kanssa mistään syvällisemmästä. Me käveltiin Sisselle päin ja mä huomasin sivusilmällä Laurin, joka lähestyi uhkaavasti.

"Moi" Åsa sanoi. Lauri katsoi sitä arvioivasti.

"Moi vaan" Lauri vastasi ja liimaantui mun kylkeen loppumatkan ajaksi. Mua alkoi vituttaa ja Sisselle päästyäni vedin pari kunnon paukkua ja join boolikulhon tyhjäksi. Lauri seurasi mua kuin hai laivaa. Viimein me istuttiin kahdestaan parvekkeella.

"Helli, mä pidän susta oikeesti. Oon pitänyt siitä asti kun mä näin sut" Lauri sanoi ja katsoi mua kuin koiranpentu.

"Sulla vaan on aika outo tapa ilmasta se" mä sanoin ja huokaisin. Lauri katsoi mua surullisesti.

"Niin" se vastasi.

 

Sen anovan koiranpentukatseen edessä mä en oikeen tiennyt, mitä mun olisi pitänyt tehdä. Sitten mä muistin Juhon, sen suloistakin suloisemman veljen.

"Mitäs Juholle kuuluu?" kysyin vaihtaakseni puheenaihetta.

"Juho? Mitäs se tähän kuuluu?" Lauri kysyi ihmeissään.

"Tuli vaan mieleen" sanoin.

"Noh eipä sille mitään ihmeempiä" Lauri sanoi ja jatkoi:

"Sulla tais olla hyvätkin keskustelut sen kanssa sillon viimeksi".

"Joo, niinhän mulle oli…" sanoin.

"Helli, mä voin tutustuttaa sut siihen, mut yhdellä ehdolla. Oo mun kans tää ilta" Lauri sanoi ihan vakavalla naamalla. Mä en tiennyt, mitä mun ois pitänyt tehdä. Mä otin Lauria kädestä kiinni ja vedin sen makuuhuoneeseen. Ilmeisesti alkoholilla oli vaikutusta asiaan.

 

"Helli! Mitä sä oikeen meinasit eilen? Mä etsin sua joka paikasta!" Åsa kysyi ihmeissään. Mä katselin sitä naama punaisena.

"Mä olin sen Laurin kanssa" mutisin.

"Kuulin vähän juttua, että sulla on sen kanssa menneisyyttä. Mikset sä oo kertonut, että sä oot löytäny miehen?" Åsa kysyi.

"Ööh.. Asia on nyt vähän niin, että se ei ole mun mies" sanoin.

"Helli, sä et oo tosissas. Yhen illan juttu?" Åsa kysyi ja huokaisi.

"Joo. On mulla ollut niitä enemmänkin." mä sanoin itku kurkussa.

"Niistä ei saa mitään. Ei yhtään mitään. Itteeni mä siitä vaan satutan" mä sanoin ja katsoin Åsaa.

"Helli.." Åsa sanoi ja halas mua "miks sä sitten teet niin?"

"En mä edes tiedä" huokasin.

 

Åsa lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, eikä Syle paljoa jäänyt kaipaamaan. Yhtenä päivänä kun mä tulin koulusta, sillä oli joku muija. Mä kävelin omaan huoneeseeni ihan normaalisti nauttien hiljaisuudesta, joka johtui äidin ja poikien mummolavierailusta. Mä avasin huoneeni oven ja Syle pomppas salamana jonkun 14-vuotiaan muijan päältä. Mä katsoin niitä suu auki ja suljin oven nopeasti. Hetken kuluttua molemmat hipsivät punaisena ulos. Ja mulla oli hauskaa.

 

"Roni Johannes ja Aleksi Juhani? Oikeesti, ettekö te parempaa keksiny? Nehän on kuluneimmat nimet ikinä! Mä ainakin antaisin paljo persoonallisemmat…" Syle aloitti normaalin valituksensa ja äiti sulki korvansa siltä ja keskittyi vieraiden kestitsemiseen. Mä istuin yhdessä nurkassa ja katselin vieraita. Vaari ja mummi äidin puolelta Suomesta, ukki ja mamma isän puolelta Ruotsista, äidin kymmenet serkut, pikkuserkut, siskot, veljet ja kummit ja näiden lapset ja isän lähimmät sukulaiset sekä isän ja äidin yhteiset ystävät. Talomme ja pihamme oli täynnä väkeä ja äidillä oli kuumat paikat. Mä koitin auttaa sitä parhaani mukaan, mutta se vain hätyytteli mua vieraiden joukkoon hymy huulilla. Mä tunsin oloni ulkopuoliseksi, mä en ollut nähnyt sukulaisiani vuosiin, viimeksi isomummon kuollessa vuonna nakki ja muna.

"Helli kulta! Oletko se tosiaan sinä! Olet kasvanut! Ja ompa upeat hiukset! Minäkin olen aina sanonut Aleksandralle ja Elli-Nooralle että kasvattaisivat pitkät hiukset. Elli, Sandra ja Matias, tulkaahan tervehtimään Helli serkkua!" Hanna-täti höpötti. Hän oli ehkä rasittavin ja ainakin puheliain nainen kenet tunsin. Kaksi blondia, ikäistäni nuorempaa tyttöä tulivat esiin äitinsä takaa ja katsoivat minua tylsistyneenä. Mä katsoin takaisin. Hanna katsoi meitä odottavasti, kunnes huusi:

"Matias, tule sinäkin!" Lyhyt, blondi poika laahusti paikalle ja mulkaisi äitiään.

"Mitä?" se kysyi.

"Muistatkos Helli-serkun? Te olitte parhaat kaverit aivan pieninä. Isomummon luona te aina leikitte kahdestaan kaiket kesät, kun ikäeroakaan ei ole kuin vuosi ja olitte molemmat samanlaisia rämäpäitä. Muistan senkin kerran kun…" Hanna aloitti höpötystään.

"Äiti! Ole hiljaa! Enköhän mä osaa Hellille ihan itsekin puhua" Matias huudahti. Sen siskot olivat liuenneet paikalta. Hanna-täti lähti loukkaantuneena tiehensä. Matias katsoi minua juuri SE ilme naamallaan. Toki mä Matiaksen muistin, se oli se pikkupoika mun lapsuudesta, joka kiusasi ja kiristi ja sai musta syntipukin kaikkeen. Ja sai muutenkin kaiken periksi. Kun sen siskot olivat pieniä, se heitteli niiden päälle kiviä, löi, kaatoi vettä päälle ja muuta mukavaa. Matias oli aina kaikesta huolimatta ollut äitinsä lellipentu, mutta myös mun pahin kiusaaja. Matias virnuili entistä enemmän nähdessään yrmeän ilmeeni.

 

"No mitäs Lelli Helli?" Matias kysyi ja virnisti.

"Mitäs tässä, ei kurjuutta kummempaa" vastasin ja hymyilin ivallisesti.

"Onko mukavaa olla Suomessa, vai ootko sä vieläkin umpiruotsalainen?" se kysyi.

"Oli Ruotsissa mukavampaa kuin täällä, Suomi on täynnä sikoja" vastasin. Matias näytti miettivän sanojaan hetken.

"Sullakin on nyt sitte kaks pikkusisarusta, onneks olkoon. Kohta sun äiti ei välitä páskaakaan miltä susta tuntuu, kohta Lelli Helli ei ookkaan enää äidin pikku murunen" se sanoi. Mä pöyrittelin silmiäni.

"Ootko sä vieläkin noin lapsellinen? Luulis 17-vuotiaan kasvaneen edes vähän" mä sanoin. Matias virnisti.

"Mä olen ikuinen lapsi. Mut hei, eihän täällä viitsi edes keskustella, tässä väenpaljoudessa, mennään sun huoneeseen" Matias ehdotti.

Mä katsoin sitä hetken ja myönnyin sitten.

 

Matias istui mun sängyllä ja höpötteli elämästään omlla itserakkaalla tyylillään. Mä kuuntelin sitä puolella korvalla ja korjailin samalla kynsilakkaani. Yhtäkkiä se katkas puheensa.

"Sä oot Helli tosi kaunis" se sanoi.

"Aijaa…" mä sanoin ja hämmennyin. Matias otti askeleen mua kohti ja vetäisi mut ylös.

"Mä olen Helli rakastanut sua lapsesta asti" se sanoi.

"Hmm ja siitä se kaikki rääkkääminen?" kysyin.

"Rakkaudesta se hevonenkin potkii" Matias sanoi naurahtaen. Liian kliseistä, ajattelin.

"Mä en ole Helli nähnyt sua vähään aikaan. Mä oon miettiny sua, mitä sulle kuuluu. Mehän ollaan eri kouluissakin ja sä asuit niin kauan Ruotsissa. Niin joo, tehän muutitte sinne silloin kuin… Ööh… Saako siitä puhua?" Matias kysyi. Mua kirpaisi.

"Saa" mä sanoin hiljaa.

"Helli, en mä tarkoittanut loukata, se oli sulle varmaan tosi kova paikka?" se kysyi. Mä huokaisin.

"Niinhän se oli, meille kaikille. Mutta nyt äiti näyttää unohtaneen kaiken ja keskittyy vain Roniin ja Aleksiin" sanoin hieman vihaisemmin.

"Mä pelkään että niillekin sattuu jotain. Jotain samankaltaista kuin Eliakselle" nyyhkäisin. Matias tuli halaamaan mua. Se oli oikeastaan tosi suloinen yrittäessään näyttää lohduttavalta ja kiltiltä. Silti jokin ei vakuuttanut mua. Matias pudotti kätensä takapuolelleni.

 

"Huh huh Helli, ei ois susta uskonu." Matias sanoi vetäessään housuja jalkaan. Äiti tuli koputtamaan ovelle ja mä suin äkkiä hiukset suoraan.

"Matias, mene jo edeltä ulos, lähdetään!" Hanna huusi alakerrasta. Matias käveli pihalle.

"Helli, kuule, en mä mitään sua rakasta, se oli vaan jotain sössötystä. Joku kaveri sano, et sulta saa kuka vaan. Se on ilmeisesti totta" Matias sanoi haukotellen.

"Vítun tyhmä, en mäkään mikään idiootti ole, sä olit vaan pelkkä pano mullekin" sihahdin. Matias nauroi.

"Niin varmaan, mutta sä kyllä näytit siltä, että oisit uskonu mua koko ajan. Me miespuoliset taidetaan olla liian suuri houkutus sulle"

Mä juoksin sisälle. En mä sitä ollut uskonut. Silti mä lysähdin mun sängylle itkemään.

 

Seiskaluokkalaiset vertailivat iloisina todistuksiaan ja kävelivät suurissa ryhmissä. Ysiluokkalaiset kaivoivat kaljapulloja repustaan ja istuivat nurmikolla. Jokaisen naama oli hymyssä. Kasiluokkalaiset katsoivat haikeina ysejä ja nyrpeinä seiskoja tietämättä, olisivatko iloisia vai surullisia. Mä tulisin jatkamaan viidentoista muun joukossa kymppiluokkaa samassa koulussa. Ala-aste oli aidan takana. Kaikki näyttivät iloista naamaa ja keinuivat ennätysvauhtia. Lukion pihatien toisella puolella näytti autiolta.

"Heltsu, millanen toikka?" Tuikku tuli kysymään.

"Keskiarvo yli 6, eikä yhtään nelosta. Kolme vitosta" totesin kaivaessani todistukseni laukusta.

"Mites sulla?"

"Noh, keskiarvo kasi pilkku kaks. Tyytyväinen olen" Tuikku sanoi hymyillen. Marika, Sisse ja Nella liittyivät joukkoomme ja me mentiin kaikki jäätelölle. Kesän kunniaksi, Marika sanoi. Mulla ei ollu mitään syytä iloita kesästä, me todennäköisesti käytäisiin mummin ja vaarin mökillä, ei muuta. Sisse ja Tuikku olivat menossa Italiaan kahdeksi viikoksi ja Nellakin todennäköisesti menisi laivalla Ruotsiin. Ainoastaan Marikalla ei ollut sen kummempia suunnitelmia.

"Miehiä metsästän" se sanoin hymyillen. Koko kesänkö, mä mietin. Musta tuntui, että mä tavallaan kammosin miehiä. Mä uskalsin päästää ne lähelle, mutta en sitoutua tai puhua sen syvällisempiä. Nella seurusteli jo toista vuotta jonkun kasiluokkalaisen kanssa eikä Marikalla tai muillakaan ollut samankaltaisia ongelmia kuin mulla.

 

"Onnea Helli! Peruskoulu läpi! Ja sulla on koko ensi vuosi aikaa parantaa koulutyöskentelyäsi, meillä on tullut tänä vuonna niin paljon muutosta" Äiti sanoi ja tarjoili mansikkakakkua, hunaja-mantelikeksejä, suklaapopkorneja ja mansikkamehua. Oikeat lastenkekkerit ja vain koulun loppumisen kunniaksi. Sylelle näytti maistuvan, vaikka se ei ollut lukiossa vaivautunut käymään kuin pari kertaa kuussa. Se oli luvannut äidille yrittävänsä pärjätä ensi vuonna paremmin. Se oli ihme kyllä saanut kesätöitä terveyskeskuksen talonmiehen apulaisena. Mäkin olin, Hanna-tädin käsityöliikkeestä. Mua vähän hirvitti mennä sinne, en osannut edes ommella nappia. Lisäksi mua ahdisti ajatus Matiaksesta, vaikka se tuskin äitinsä liikkeessä vaivautuisi roikkumaan.

 

Mä katselin uivia ja aurinkoa ottavia nuoria siidereineen ja kaljoineen. Aurinko oli jo laskemassa, mutta väki rannalla lisäänty. Marika oli jo löytänyt seuraa, ja samoin Sisse, vaikkakin vain meidän luokan Atesta. Ilmeisesti monen kuukauden perässä roikkuminen palkittiin.

"Jaaha, Helli jäi luokalle, vai?" Lauri tuli kysymään. Katsoin sitä närkästyneenä.

"En, mutta sä taisit jäädä?" kysyin ivallisesti.

"Joo, mutta víttuako väliä, nythän on kesä." Lauri hymyili aurinkoisesti.

"Sulla ei taida olla seuraa?" se kysyi.

"Ei, enkä kaipaa." huokaisin. Mä en halunnut olla sen jätkän kanssa missään tekemisissä, enkä kenenkään muunkaan. Mä olin lopettanut sen saatanan pelleilyn.

"Noh älähän nyt, ei kellään oo yksin kivaa, ota yks kalja" se tarjos ja mä myönnyin.

 

Me maattiin viltillä ja aurinko oli laskenut ajat sitten. Porukka oli vähän vähentynyt, mut meno oli lujempaa. Kauempana kuuluin tappelun ääniä. Mä makoilin ihan rauhallisesti ja mulla oli hyvä olo. Laurilla oli kädet mun ympärillä ja mulla oli lämmin. Lauri näykki mun korvaa ja kaulaa vähän väliä, mutta mä en halunnut mennä pidemmälle, vaikka jätkä vaikutti vastustamattomalta.

"Helli, mennään käveleen johonkin." se sanoi. Mä nyökkäsin ja otin laukkuni. Me käveltiin rinnettä ylös poispäin rannalta.

"Mä tykkään susta." Lauri sanoi. Mä naurahdin.

"Niin mäkin tykkään susta."

 

Syle hihkui alakerrassa. Äiti nauroi. Mä raotin silmiäni. Poikien ääniä ei kuulunut.

Kello näytti puoli yhtä. Mulla ei ollut päänsärkyä, ei huonoa olo. Hiukset olivat hyvin heti herätessä. Mä laitoin nopeasti rennommat vaatteet päälle ja kipitin alakertaan. Mulla oli kertakaikkisen hyvä olo. Eilinen ilta Laurin kanssa oli ollut mukava. Yhtäkkiä joku pysäytti mut.

"Äiti, mitä hemmettiä, täällähän on koira!" huusin. Äiti nauroi.

"Se on Pikku Koo. Leonberginkoira. Niin, Pikkis tse tse…" äiti sössötti. Koira oli iso. Karhun kokoinen. Mä katsoin sitä yllättyneenä. Mä olin halunnut isoa koiraa pienestä pitäen.

"Ai PIKKU Koo? Muuten kiva, mutta viisi vuotta myöhässä." nauroin. Äiti vakavoitui.

"Noh, se onkin kaikkien yhteinen. Lapsiinkin sopeutunut. Yksi työkaveri joutui luopumaan siitä ajan ja kunnon puutteen vuoksi. Oikea syy taisi olla pariskunnan ero. Pikku Koolla voi olla vaikeaa aluksi sopeutua." se kertoi. Mä silittelin koiraa.

"Mutta mites pojat? Koirahan voi tehdä mitä vain semmosille pienille." sanoin.

"Kuten jo sanoin, se on lapsiin sopeutunut. Kyllä meillä hyvin menee. Tiedäthän, että mä olen heikkona eläimiin. Ruotsin pienessä talossa tämmöinen ei olisi tullut kuuloonkaan."

 

Mä kävelytin Pikku Koota keskustassa ja se sai osakseen runsaasti huomiota. Koira käyttäytyi hyvin joka käänteessä. Vähän apealta se vain vaikutti.

"Helli mitä vitttua?" kuului naurava ääni takaa, kun olin puistossa. Koko jengi, Lauri, Atte, Lucien, Niko ja Eemeli käveli mua kohti. Pikku Koo kyyristeli takanani.

"Ompa valtava koira. Ja hah, sitähän pelottaa!" Niko nauroi. Mä hymyilin pojille ja taputtelin Pikku Koota. Se vaikutti hieman varautuneelta. Yhtäkkiä se pinkaisi kaupunkiin päin ja mä jäin roikkumaan narun päähän, jonka olin kietonut käteni ympärille.

"Hei, tse tse!" Lauri huusi takaani. Pikku Koo pysähtyi.

"Helli! Kävikö sulle mitenkään?" Lauri kysyi.

"Ehei, ei mulle mitenkään, naarmuja vaan." sanoin.

"Mitä jos tulisit meille, mä asun tos ihan lähellä. Sulla on aika pahan näköset naarmut." Lauri sanoi vakavalla naamalla.

"Entä koira?" kysyin.

"Ota mukaan", Lauri hymyili. Ja niin me mentiin.

 

Mä seisoin apteekin edessä maanantaiaamuna kädet hikoillen. Mun menkat oli kuukauden verran myöhässä. Olinhan mä ilman ehkäisyä touhunnut useimmin kuin kerran. Vítutti. Ja pelotti.

"Mitäs saisi olla?" kiltin näköinen apteekin täti kysyi.

"Öööh… Yks raskaustesti." sanoin ja katsoin lattiaan.

"Tuossa. Viisi euroa, kiitos. Tarvitsetko tietoja tai jotain?" nainen kysyi.

"En mä. Tossa. Kiitti hei." mumisin ja peräännyin ovelle.

 

Me käveltiin Laurin kanssa kadulla. Se tarttui mua kädestä. Mä katsoin sitä silmiin. Mä en tiennyt, missä me mentiin. Mä olin huomannut Laurissa paljon uusia puolia, se oli aivan erilainen miksi mä sen kuvittelin.

"Helli, mä oon miettinyt kaikkee" Lauri sanoi ja näytti vaihteeksi vakavaa naamaa.

"Helli mä pidän susta oikeesti, ja haluun olla sun kanssa. Mä oon pahoillani siitä miten oon sua joskus kohdellu." se jatkoi. Mä käväytin hymyä naamallani.

"Mäkin pidän susta. Anteeks jos mä oon ollu vähän kylmä välillä." sanoin.

"Hei tyttö, tuutko meille yöksi tänään?" Lauri kysyi hymyillen.

"Jos sä pyydät nätisti" vastasin.

 

"Ai moi Lauri, kuka tää sun seuralaises on?" Juho kysyi. Mun sydän pysähtyi hetkeksi. Mä en ollut muistanut pitkään aikaan, että Lauri oli Juhon veli.

"Helli." Lauri sanoi ja pussasi mua poskelle. Mä punastuin. Tilanne oli jotenkin outo. Sitten me käveltiin Laurin huoneeseen.

"Sä oot niin ihana. Et varmaan oo huomannu, mut mä oon jotenki tykänny susta koko kevään, siitä asti kun sä tulit meidän luokalle." Lauri sanoi. Mä naurahdin.

"Eikä ihme, oonhan mä näin ihana."

Lauri painoi päänsä mun rintaa vasten ja musta tuntui, että se oli tosissaan.

 

Mä istuin vessassa naama punaisena itkemisestä. Positiivinen. Mun maailma oli romahtanut kahdessa sekunnin sadasosassa.

"Helli ala nyt víttu tulla sieltä vessasta, mulla on ihan sairas kusihätä!" Syle huusi.

"No hanki oma vessa!" huusin takaisin. Syle kiroili. Mä pyyhin kyyneleet ja menin keittiöön. Pikku Koo katsoi minua huolestuneesti ja ryömi jalkoihini. Se oli sopeutunut meille hyvin. "Pikku Koo on pieni koira isossa ruumiissa" Äidin työkaveri oli nauranut. Mä otin Pikku Koon hihnaan ja kävelin sen kanssa pihalle. Oli pakko saada puhua Åsan kanssa.

 

"Niin että voinko mä mennä Tukholmaan pariksi päiväksi?" mä kysyin. Isä katsoi äitiä.

"Minun puolestani saat, onhan täällä Syle äidin kaverina päivisin." isä sanoi.

"No, olethan sinä Tukholmassa asunut, mikset sinä sinne saisi mennä. Minä varaan sinulle lentolipun ja soitan Åsan äidille." äiti sanoi.

"Kiitti." Mä hymyilin. Mä lähdin ulos ja kävelin Laurille.

"Moi Heltsu" Lauri hihkaisi ja suuteli mua. Sen vanhemmat katsoi meitä hymyssä suin. Lauri virnisti ja me mentiin sen huoneeseen. Lauri veti mut syliinsä sen sohvalle.

"Mä oon muuten lähdössä Tukholmaan pariksi päiväksi" sanoin. Laurin naama venähti.

"Aijaa", se sanoi "miten pitkäksi aikaa?"

"Pariksi päiväksi vaan" sanoin.

"Ikävä sua jo nyt" Lauri virnisti.

"Hassu poika" sanoin ja pörrötin Laurin hiuslakkaista pehkoa.

 

Pikkuvauva huusi lentokoneen etuosassa ja mun paikka kolmannella rivillä ei ollutkaan enää niin mukava. Vauva oli huutanu melkeen puoli tuntia, noususta asti. Ajattelin valittaa lentoyhtiölle, että vauvoille pitäisi olla omat äänieristetyt kopit matkustamismukavuuden takaamiseksi. Vauvat vainos mua kokoajan, mut elämä ei kerta kaikkiaan sopinut vauvalle. Kotona mä olin yrittänyt välttää Aleksin ja Ronin kanssa olemista, mua ahdisti. Mä tiesin, että mun olisi käytävä lääkärissä. Ja mä pelkäsin pahinta.

 

"Moi Helli!" Åsan äiti sanoi minulle lentokentällä.

"Moi, missä Åsa?" kysyin.

"Sillä oli ylimääräiset kitaraharkat eikä se ehtinyt tulla" Åsan äiti vastasi.

Me käveltiin ulos niiden autoon ja mä katselin Tukholmaa ikkunasta ihan lumoutuneena. Mun elämä Suomessa ei ollut alkanut lupaavasti, joten mä tunsin saapuneeni kotiin.

 

Mä istuin Åsan tuolilla ja katselin ympärilleni. Huoneen järjestys ei ollut muuttunut tippaakaan. Viimein Åsa tuli.

"Sori ku jouduit oottaan mut mun piti olla niissä harkoissa tällä kertaa. Oon jättäny niin monet väliin, ei oikeestaan kiinnostais musiikkiopistossa soittaminen enää, voihan yksinkin soittaa." Åsa höpötti. Mä nyökkäilin.

"No mitäs sulle?" se viimein kysyi.

"Paskaa, niin kuin ennenkin." sanoin. Åsa huokaisi.

"No kerro."

"Panin mun serkkua, oon tapellu vaan Sylen kanssa ja… ööh.. kaikkee muuta." sanoin.

 

Päivät Åsan luona meni mukavasti ja meillä oli hauskaa. Mä tapasin hirvittävästi mun vanhoja kavereita ja lähdettyäni mulla oli hirveä ikävä niitä kaikkia. Mutta raskaudesta mä en saanut Åsalle kerrottua. Se oli niin vaikeaa, Åsa oli jotenkin niin huoleton, enkä mä halunnut huolestuttaa sitä millään sellaisella. Ei se ollut sen asia. Mun poikaystävä ei tiennyt siitä, mun perhe ei tiennyt siitä, mun parhaat kaveritkaan ei tiennyt siitä ja mäkään en voinut olla ihan varma, oliko se normaali raskaus vai pettikö apteekin testi. Mun oli käytävä lääkärissä, mä en teinnyt edes miten pitkällä mahdollinen raskaus oli.

 

"No Helli, millaista Åsan luona oli?" äiti kysyi halattuaan minua.

"Tosi mukavaa, mä toivon, että mä asuisin vieläkin Tukholmassa…" mä mumisin.

"No mutta Helli, sinähän olet viihtynyt täällä ihan hyvin. Ja meillä on iso talo, isällä parempi työ, pojilla hyvä ympäristö kasvaa, ja me ollaan saatu koirakin! Sulla on kavereita ja sulla on koko ensi vuosi aikaa parantaa koulumenestystä. Mikä mättää?" äiti kysyi.

"No ei kai sitten mikään" mä sanoin ja lisäsin mielessäni: "jos sä niin kerran sanot."

 

Pikku Koo hyppi jaloissani ja meinasi ties kuinka monennen kerran kaataa minut kumoon. Mä pitelin kotipuhelinta käsissäni ja mietiskelin. Mulla oli lääkäriaika illaksi. Mä olin jo perumassa sitä, kun äiti tepasteli keittiöön.

"Kelle sä soitat" se kysyi.

"Ööh Marikalle soitin, mut se ei ollu kotona" vastasin.

"Joo, mut ota marjarahkapiirakkaa ja korvapuusteja, nää valkosuklaakeksitkin on ihan just valmiita" äiti sanoi. Mä huokaisin. Se aikoi taas lihottaa vähän koko perheettä, äiti oli ammatiltaan leipuri ja se oli ollut Tukholmassa töissä semmoisessa suloisessa pikku kahvilassa. Se tosiaan rakasti työtään ja aikoi perustaa oman kahvila-leipomon.

 

Tehosekoittimen Valonkantaja alkoi soimaan kännykässäni ja mä vastasin väsyneesti.

"Niin?"

"Huomenta päivänsäde! Herätinkö?" ääni kysyi.

"Joo. Mitä sä Lauri säädät, kello on vasta puoli kymmenen aamulla…" mä mumisin.

"En mitään, on niin pirtee olo. Mitä jos mä tulisin käymään tänään teillä?" Lauri kysyi.

"Ai meillä? No tuu vaan, sähän et oo aikasemmin meillä käynykkään." sanoin. Sitten mä nousin ylös, koska mä kuulin äidin huutavan keittiöstä.

 

Mä en tuntenut mahdollisen vauvan isää, se oli joko Lauri tai joku lukiolaisjätkä, nimeä en muistanut. Mä istuin keittiössä ja katselin kun äiti syötti Ronia. Aleksi makasi lattialla huovan päällä ja katseli kattoon. Äiti hymyili minulle aina välissä ja mä irvistin takaisin. Selailin aikani kuluksi Vauva-lehteä.

"Löytyykö mitään kiinnostavaa?" äiti kysyi.

"Heh, no mitäpä tässä mulle…" mumisin.

"Niimpä, on se vaan hyvä, että sä olet niin järkevä tyttö Helli. Lapsi nuorena pilaa koko elämän, sen minä olen saanut Sylen kanssa huomata." äiti tokaisi ja mä katsoin parhaaksi olla hiljaa.

"Muuten, mun poikaystävä tulee näytille tänään, eihän sulla oo mitään erikoista menoa?" kysyin.

"Aijaha, sinulla on poikaystävä. No, sehän on mukava että tuot sen kotiin käymään, isä ei tosin ole tänään kotona, mutta minulla ei ole mitään." äiti sanoi.

"No hyvä" hymähdin.

"Mutta herranen aika, eihän mulla ole mitään tarjottavaa!" äiti huudahti.

"Entä ne korvapuustit? Ei Lauri tarvii mitään…" koitin toppuutella äitiä.

"No eihän semmoista voi tarjota, mä teen suklaapiirakkaa, sano mitä sanot, katso vähän aikaa pokien perään." äiti sanoi ja alkoi heti hommiin. Mä huokaisin ja istuin lattialla poikien kanssa.

 

"Moi!" Lauri huudahti mut nähdessään ja suuteli mua pitkään. Se pudotti kädet mun lantiolle ja mä tarrasin sitä takapuolesta. Lauri hymyili.

"Mulla oli ikävä"

"Niin mullakin. Mutta tuu sisään, äiti on leiponutkin sulle" sanoin ja vedin oven kiinni. Pikku Koo tuli heti tervehtimään Lauria, ilmeisesti koira muisti pojan. Pojat katsoivat ihmeissään tulijaa.

"Ai sä oot Lauri! Mä oon Liisi ja tässä on Roni ja Aleksi." äiti höpötti.

"Joo, hauska nähä, oon mä teistä kuullukki." Lauri sanoi.

Äiti tarjoili Laurille piirakkaa ja jutteli niitä näitä. Lauri vastaili ja vaikutti kohteliaammalta ja kiltimmältä mitä mä olin aavistanut. Lopuksi mä raahasin Laurin mun huoneeseen.

"Selvisit aika hyvin" naurahdin.

"Kyllä mä osaan esittää kilttiä poikaa" Lauri hymyili.

"mutta tarvittaessa tuhmaakin" se jatkoi ja kaatoi mut sängylle. Poika hyppäsi päälleni ja alkoi hamuilla kaulaani.

"Hei, Lauri, ei nyt. Mulla on menkat" sanoin välttelevästi.

"Aijaa.." Lauri sanoi ja oli suoraan sanottuna pettynyt.

"Mutta voidaan me olla näinkin" Lauri sanoi ja otti minua kädestä kiinni. Mä huokaisin tyytyväisenä.

 

Kesäkuu läheni loppuaan. Mun raskaus varsinaisesti näkynyt, mutta pahoinvointia oli senkin edestä. Mä olin joka päivä kipeänä ja äiti alkoi jo huolestua musta. Mä sulkeuduin huoneeseeni ja Laurikin huiteli ties missä autuaan tietämättömänä minusta. Se ei ollut edes soittanut viikkoon. Mä makoilin sängyllä, luin äidin Vauva-lehtiä ja kuuntelin Tehosekoitinta ja Coldplayta.

 

Lauri näykki korvalehteäni ja sen kädet vaelteli ihollani. Se siirtyi puremaan kaulaani ja avasi paidastani vetskarin.

"Äh, mee nyt pois, mä en oo sillä tuulella." tiuskaisin.

"No víttu, mikä nyt taas on, me ei olla tehty mitään pitkään aikaan, ihan niinku sulla ois menkat 24/7!" Lauri huudahti ja nousi loukkaantuneen näköisenä pois päältäni.

"Sori, mä en vaan nyt halua" kuiskasin. Lauri silitti hiuksiani.

"No, ei se mitään, mä nyt vaan oon tämmönen. Mä vaan toivoisin, että sä voisit kertoo mulle mikä sua vaivaa."

 

"Pura ne tyynyliina-laatikot varaston hyllyihin ja tule sitten kahville!" Hanna-täti huusi. Mä ladoin viimeiset siististi viikatut puhtaanvalkoiset tyynyliinat hyllyyn. Hanna-täti painaisi ja ompelisi niihin kuviot myöhemmin. Mäkin sain tehdä muutaman harjoitukseksi, mulla oli ollut aina huono käsityön numero.

"Kas Heltsu. Ihme että jaksat vielä olla töissä. Äiti kerto että oot ollu vähän 'sairaana'" Matias irvaili mulle ovelta. Mitäköhän sekin täällä teki?

"Joo, on ollut vähän flunssaa" sanoin välttelevästi.

"Niin niin, flunssaahan se vain. Kyl mä Helli tiedän. Hyvä jos saat ton paidan vetskarin enää kiinni" Matias sanoi ja häipyi. Mä istuin naama punaisena varaston lattialla. Mistä hemmetistä Matias tiesi, vai tiesikö ollenkaan, irvaili vain? Mä päätin jättää kahvin väliin. Mua turvotti, paidan vetskari ei tosiaan mennyt enää kiinni.

 

"Matias, voitaisko me jutella?" kysyin, kun Hanna-täti oli sulkemassa liikettä. Matias oli roikkunut koko päivän liikkeessä arvostelemassa kaikkea, mitä tein. Hanna-tädin korvilta ei vain ollut mikään keskustelu turvassa.

"Noh, Matias, jää vaan, muistakaa sitten laittaa ovet lukkoon ja valot pois. Älkääkä koskeko mihinkään" Hanna muistutti ja hävisi ulos.

"Mitä sä tarkotit sillä vetskari-jutulla? Väitätkö sä että mä oon lihonut? Tosta vois loukkaantua" mä yritin.

"Heko heko Helli. Mä tiedän, että sä oot raskaana. Mä näin kun sä katselit noita vauvanvaatteita. Ja sä oot lihonnu ihan selvästi. Ehkäsystä puheen ollen, sut tuntien et ees tiedä mitä se tarkottaa. Tai ei se ainakaan viimeksi siltä vaikuttanut. Et oo tainnu kertoo mutsilles?" Matias kysyi. Mä kiukustuin.

"Tää asia ei kuulu sulle tippaakaan!" huudahdin.

"Heh, eli et oo kertonu, kannattaisko, toi alkaa jo näkyä. Hitto vie, sä oot kusessa" Matias sanoi ja virnuili. Mä heittäydyin epätoivoiseksi.

"Mun on pakko tehdä abortti, älä kerro tästä kellekkään, ethän?"

"Katsotaan" Matias sanoi ja otti kännykän esille näppäilläkseen meidän kotinumeron.

"Matias, mä teen ihan mitä vaan" sanoin. Matias laski puhelimen.

"Teetkö?" se kysyi vihjailevasti. Mä siirtelin vaivautuneesti jalkojani puolelta toiselle ja nielaisin.

"No, en välttämättä…" mä aloitin ja puheeni keskeytyi, kun Matias painoi minut seinää vasten ja rupesi suutelemaan mua.

"Ootsä hullu!" huudahdin. Päästä irti!"

Mä tönäisin Matiaksen loukkaantuneena pois. Matias lensi selälleen maahan, nousi ylös ja tuli mua kohti.

"Hemmetti, sähän annat mulle, jos mä haluun!" se huusi.

"Vai niin, pikkupoika Matias tottunut saamaan mitä haluaa. Mua ei noin vaan kiristetä. Kiitos ja näkemiin" mä sanoin ja lähdin kävelemään poispäin. Sitten Matias tarrasi mua olkapäistä ja töytäisi mut seinään. Mun silmissä pimeni.

 

Mä avasin silmäni sairaalassa.

"Helli ootsä kunnossa?" Matias kysyi ja oli valkoinen kuin lakana.

"Mieti sitä" tiuskaisin.

"Helli älä kerro kenellekään, että mä tönäisin sua, ethän? Mä en koskaan enää ahdistele sua!" Matias anoi ja näytti hyvin säälittävältä. Koska mun mielestä tilanne oli ahdistava, mä päästin Matiaksen pälkähästä.

"No okei, mutta et tule viittä metriä lähemmäs mua ENÄÄ IKINÄ! Tuliko selväksi?" kysyin.

"Joo, tuli" Matias sanoi ja lähti. Ulkopuolella Matias törmäsi kuitenkin lääkäriin ja joutui palaamaan takaisin.

"Noniin, neiti Tähti, kertokaapas, mitä tapahtui" lääkäri kehotti.

"No, mä olin sulkemassa kauppaa, kun mä kompastuin lattialla oleviin laatikoihin ja lensin maahan. Ilmeisesti pääkoppa tärähti pahemmin ja Matias löysi mut siitä lattialta, kiitos hänelle" sanoin pisteliäästi ja Matias luikki karkuun.

"Selvä. Hyvä ettei käynyt pahemmin. Sinun vauvallesikaan ei käynyt kuinkaan. Sinäkö meinaat pitää sen? Oletko jo kertonut vanhemmillesi? Raskauden keskeytyshän täytyy tehdä VIIMEISTÄÄN viikolla 12 ja silloinkin vain hyvän syyn perusteella. Viikolla 24 jos lapsi on vammainen" lääkäri selitti. Mä katsoin lattiaan. Mulla oli menossa viikko 12.

"Mä en tiedä, enkä mä ole kertonut mun vanhemmille" sanoin.

"No, nythän sulla on aikaa kertoa, sun vanhempasi tulevat ihan pian käymään. Päässäsi ei näyttänyt olevan mitään vikaa, ei aivotärähdystäkään. Ruhje siellä kyllä on ja käsissä mustelmia, ei muuta" lääkäri sanoi. Mä nielaisin. Äiti ja isä tulisivat käymään? Voi hitto.

 

"Helli, selitä" äiti sanoi suu viivana heti saavuttuaan huoneeseen. isä oli sanomassa jotain, mutta äiti vaimensi hänet heilauttamalla kättään.

"Mä kaaduin kaupassa.." aloitin.

"Voi hyvänen aika! Äiti huudahti heti ja alkoi paasata, että missä tahansa saattoi tapahtua onnettomuuksia.

"On vielä muutakin. Pääsenköhän mä tänään kotiin?" kysyin.

"Lääkäri tulee vielä kerran katsomaan, että kaikki on kunnossa, sitten voit lähteä mukaamme. Niin, mitä asiaa sinulla oli?" äiti kysyi.

"Selitän myöhemmin kotona" sanoin.

 

"Mä oon raskaana" töksäytin kun äiti oli purkamassa kauppakasseja. Siltä pääsi huokaus ja isä tiputti lehden käsistään.

"Mitä hemmettiä mä teen sinun kanssasi Helli?! Sano se! Mä en kestä enää yhtään kakaraa tässä talossa enkä mä sitä äpäräpenskaasi hoida! Etkö sä jumalauta muista mitä mä sulle olen aina puhunut?! Etkö sä tiedä miten kallista on lapsen elättäminen. Tiedätkö edes isää?!" äiti huusi naama punaisena.

"En, mutta…" aloin selittämään.

"Helli, ole hiljaa. Tämä on vakava juttu, sä pilaat sun elämän! Tähän taloon et lastas tuo, me ei enää kestetä tuota, että sä saat tehdä mitä haluat, sun koulukin menee ihan pérseelleen. Sylellekin kävi huonosti, kun äiti päätti pitää lapsen. Kai sä abortin teet, sen saa vielä?" isä kysyi ja katsoi minua naama kurtussa.

"Mä arvasin että te ette koskaan ymmärrä mua!" mä huusin itku kurkussa. Mun oma vikahan tää oli, mutta luulis että oma äiti ja isä ei asettuisi mua vastaan, vaan tukisi mua.

 

"Sä oot siis raskaana?" Lauri varmisti. Mä nyökkäsin itkun lomasta.

"Justiinsa niin" Lauri sanoi ja huokaisi.

"Miks hemmetissä mulle käy näin heti ku löydän jonku kunnollisen tyttöystävän?" Lauri kysyi.

"Lauri, vaikka mä on raskaana ja aion pitää sen vauvan, se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi erota" nyyhkytin.

"Heh heh, luuletko sä, että mä rupeaisin leikkimään jotain isäpuolta ja aviomiestä? Se lapsi ei takuulla edes ole mun! Millon sä oot tullu raskaaksi?" Lauri kysyi.

"Muutama kuukausi sitten" sanoin.

"Voi víttu. Muistatko sä ne bileet?  Se missä sä makasit mun ja sen lukiolaispojan kans?" Lauri kysyi.

"Häh? Sun kans? Oot varmaan erehtyny?" kysyin ihmeissäni.

"Voi jumalauta, sä olit enemmän kännissä mitä mä kuvittelin. Víttu, oma on mokas, etsä syöny mitään pillereitä tai mitään?" Lauri kysyi.

"En" sanoin ja vollotin kaksi kertaa enemmän. Lauri huokaisi.

"Jos se kakara on mun niin mä en tiedä mitä mä teen" Lauri sanoi ja käveli ovesta ulos. Mä yritin huutaa sen perään. Turhaan.

 

Mä kävin jääkaapilla hakemassa purkillisen jogurttia omaan huoneeseeni. Mä en voinut istua äidin ja isän kanssa samassa ruokapöydässä. Me ei oltu puhuttu pariin päivään mitään. Hanna-tädin liikkeessäkin olin lopettanut työt. En viitsinyt kohdata Hannaa, sukumme pahinta juorukelloa. Lisäksi Matias varmaan norkoilisi liikkeessä. Se vähät välittäisi käskystäni pysyä kaukana.

 

Mun maha oli kasvanut ennätysvauhtia ja olo tuntui epämiellyttävältä jatkuvasti. Mä ravasin lääkärissä harva se päivä ja äiti pudisteli päätänsä tämän tästä seuraillessaan mua talossa.

"Helli, meidän pitää puhua tulevaisuudesta" se sanoi.

"Sun pitää ilmoittaa, että sä et aloita kymppiluokkaa syksyllä. Toi lapsi totisesti pilaa sun tulevaisuuden suunnitelmat. Sun täytyy löytää jostain töitä, et sä tota lasta meidän siivellä kasvata. Kotona sä voit asua näin aluksi. Ja isä sun TÄYTYY löytää, saatpahan rahaa" äiti sanoi. Mä kävelin jääkaapille ja en ollut kuulevinani.

"Helli, sun täytyy puhua mun kanssa, tää on vakavaa" äiti sanoi vaativana. Mä istuin huokaisten keittiön pöydän ääreen ja aloin ahtaa keksejä suuhuni.

"Miten mä jaksan kolmea ipanaa talossa" se vaikeroi. Mä tulistuin.

"Sun ei todellakaan tarvii pitää mun Snuffista huolta!" huusin. Lapsellista kyllä, mutta mä olin keksinyt mun mahassa kasvavalle vauvelille nimen.

 

Puhelin soi jo viidettä kertaa ja mä puristin käteni nyrkkiin yrittäen saada sen hiljenemään ajatuksen voimalla. Se ei onnistunut.
"Helli Tähti", vastasin kyllästyneesti olohuoneessa sijaitsevaan kotipuhelimeen.
"Helli jumalauta vihdoin sä vastaat! Mä oon ollu ihan sairaan huolissani susta! Me kaikki ollaan, kukaan ei oo nähny sua pitkään aikaan ja sun kännykkään ei saada yhteyttä. Mitä hemmettiä on meneillään?" Sisse kiljui puhelimeen ja kuulosti aidon huolestuneelta. Mä huokaisin ja päätin tavata ystäväni.
"Mä... oon ollut kotona koko ajan. mulla ois vähän kerrottavaa. Tavataan siinä keskustan uudessa pikku kahvilassa neljältä, ok?" kysyin.
"Okei" Sisse sanoi "mä soitan Marikalle, Tuikulle ja Nellallekin."
"Selvä, moi" mä sanoin ja laskin luurin. Mä kävelin omaan huoneeseeni ja avasin puhelimen. Saapuneet-kansio tukkeutui välittömästi ja mä en jaksanut lukea kaikkea. Puhelimessa oli viestejä Nellalta, Sisseltä, Lauriltakin. Mä avasin Laurin viestit. Kännisiä anteeksipyyntöjä ja tapaamisehdotuksia. Mä soitin Laurille ja vilkaisin samalla kelloa. Vartin yli kolme
"Moi, Helli täällä" sanoin puhelimelle. Hiljaista.
"Ööh moi... Ja niistä viesteistä, sori, olin kännissä, mutta tarkotin sitä anteekspyyntöä" Lauri sanoi.
"Joo, mä vaan soitin, että tavattaisko, mä voisin vaikka tulla teille tässä kohta" sanoin. Hetkeäkään miettimättä Lauri sanoi:
"Tuu vaan tänne."
Mä suljin puhelimen ja vauhdoin ylleni mustat caprit ja valkoisen, olkaimettoman tiukan topin. Naamani ei kaivannut ehostusta, oikeastaan raskaus kaunisti mua entisestään. Hiuksiini laitoin vähän muotovaahtoa ja pienen käsittelyn jälkeen ja laskeutuivat silkkisinä selkää pitkin takapuolelle. Mä otin lompakon ja kännykän ja lähdin matkaan.

Marika tuijotti mua kuin sairasta. Suurentunut vatsani ja rintamukseni näyttivät saaneen kaiken huomion. Mä hain tiskiltä palan suklaakakkua ja ison kupin mansikkapirtelöä.
"No, onnee vaan sullekkin, en ois kyllä uskonu. Laurinko toi on?" Sisse kysyi ensimmäisenä.
"Niin, kait. tulihan tää mullekkin yllätyksenä, mut mä aion pitää tän lapsen" sanoin itsevarmasti. Tytöt katsoivat toisiinsa.
"Mä tuen sun päätöstä sun ystävänä, niin kuin me kaikki" Tuikku sanoi ja hymyili. Tapaaminen oli sujunut yli odotusten. Mä nautin pirtelöni loppuun ja lähdin Laurille.

Lauri halas mua varovasti eteisessä ja suukotti mun kasvoja.
"Mulla on ollut sua niin kova ikävä, Helli" se toisteli. Mä aloin jo ahdistua.
"Sulla on ollut mua ikävä? Oot puutteessa?" piruilin.
"Sitäkin" Lauri sanoi ja laski kätensä takapuolelleni ja suukotteli rintojani.
"Lauri hei, ei nyt. Mä tulin tänne puhumaan sun kanssa" sanoin lempeästi, mutta päättäväisesti ja työnsin laurin kauemmas.
"Okei" se sanoi ja naurahti.
"Tää lapsi todennäköisesti on sun. Ja mä haluan tietää, haluutko sä olla mun kanssa tekemisissä. Että muuttaako tää sun suhtautumista muhun" sanoin. Lauri näytti miettivän hetken.
"Ei tää muuta mun suhtautumista. Helli, mä rakastan sua" Lauri kuiskasi mun korvaan ja alkoi availla mun housuja.
Mä hymyilin mielessäni. Taisin hymyillä oikeastikin.

 

"Helliii... Nouse ylöööööös...", Lauri kuiskaili mun korvaan. Mä raotin silmiäni.
"Helli! Kello on varttia vaille kymmenen illalla, aiotko sä mennä kotiis ollenkaan?" Lauri kysyi.
"Tuskin mua siellä kaivataan!, tuhahdin.
"Onko sulla ongelmia sun vanhempien kanssa?" Lauri kysyi.
"Lievästi sanottuna, ne ei voi sietää mua" mä sanoin ja puristin käteni nyrkkiin.
"Mä en halua että ne puuttuu mun päätöksiin", mä sanoin.
"Helli sun kyl pitää selvittää välis niiden kanssa" Lauri sanoi vakavalla naamalla.
"Voi víttu, selvitä itte välit niiden kanssa, ne ei ymmärrä mua, ei oo koskaan ymmärtänytkään, piste!" huusin kurkku suorana ja kiskoin vaatteet päälle. Mä painelin ulos välittämättä Laurin huudoista, mutta pysähdyin kadun kulmaan. Miks mä Laurille nyt noin olin suuttunut? Mua nolotti.

"Jaaha, suvaitsee neiti saapua kotiinkin päin näin tiistai-iltana. Missäköhän se meidän toinen sankari viipyy" äiti tokaisi kun pääsin keittiöön asti. Otin kaapista jogurttia, pitsaa, keksejä ja appelsiinimehua ja majoituin huoneeseeni seuranani Pikku K. Mä riisuin vaatteet yltäni ja puin niiden tilalle yöpaidan. Mä olin väsynyt ja mulla oli heikko olo. Mä vietin seuraavat iltani syömällä ja kuuntelemalla Coldplaytä.

"Helli, saat sit tänään mennä puhumaan sun koulunkäynnistä sun koulun rehtorille, siellähän sä sun kymppiluokan meinasit käydä" äiti tokaisi, kun tulin keittiöön. Se valmisti sämpylätaikinaa ja leikitti samalla poikia. Mä tokaisin pikaiset ok:t ja lähdin viemään Pikku Koota ulos. Se kulki mukisematta kiltisti vierelläni. Hetken päästä mä vein koiran kotiin ja suunnistin koulua kohti.

Mä kävelin käytävää pitkin kohti rehtorin huonetta. Koulu näytti synkältä ja kuolleelta, kun naulakossa ei ollut yhtään takkia, luokista ei kuulunut ääniä, lattiat olivat siistit ja kiiltävät. Mä koputin rehtorin oveen varovasti ja oven takaa kuului vaimea "Sisään". Mä avasin oven ja istuin varovasti rehtoria vastapäiselle tuolille.
"No niin, sun äitis on soittanutkin tänne ja kertonut tosta sun tilanteesta. Mun mielestä sä voisit jatkaa koulussa niin pitkään kuin vain jaksat. Että saisit tän kymppiluokan suoritettua kohtuullisin arvosanoin ja pääsisit lukioon. Sä voisit harkita vaikka iltalukiota. Tietysti ammattikoulukin on sulle avoin, kunhan vaan kohennat niitä arvosanojasi" rehtori puhui. Mä nyökkäilin.
"Uusi lukukausi alkaa 14 päivä elokuuta kuten muillakin peruskoululaisilla" rehtori sanoi ja viittasi minua lähtemään. Mä kävelin ulos koulusta ja huokaisin helpotuksesta. Jatkaisin koulussa normaalisti ja Laurin kanssa oli välit selvillä.

"Millon sulla on laskettu aika?" Sisse kysyi ja seikoitti samalla kahviaan. Me istuttiin nuorten suosimassa kahvila Kimalaisessa, joka oli tupaten täynnä.
"7 joulukuuta. Mä en malta oottaa" mä hymyilin. Mulla oli seuraavalla viikolla 17-vuotis synttärit ja Sisse oli luvannut pistää mulle bileet pystyyn. Mä olin jäänyt kerran luokalle, samana vuonna kun Elias oli kuollut. Mä join banaani-mansikka pirtelöni loppuun ja lähdin sitten neuvolaan. Koulun alkuun olisi enää kaksi viikkoa ja mä jännitin sitä ihan mielettömästi. Mä pelkäsin, etten jaksanut päntätä ja kohentaa arvosanojani, vaikka kymppiluokka olisi vain yläasteen kertausta.

"Sun vauva voi ihan hyvin, Helli. Se on kasvanut tasaisesti. Noin nuorella ja vahvalla ihmisellä raskaus on yleensä helpompaa. Vaikka tietysti kaikki on yksilöllistä" terveydenhoitaja kertoi. Mä puin vaatteet päälle ja kävelin ulos neuvolasta. Jostain syystä mua oli alkanut kaduttaa. Mä en koskaan tulisi toimeen. Mä en ollut tarpeeksi tasapainoinen ihminen äidiksi. Mulla ei riittäisi rahat. Laurista ei olisi isäksi. Mun vanhemmat vihas mua. Mä olin tuhonnut mun tulevaisuuden. Miten mä koskaan voisin opiskella?

 

"Lauri vitttu sun kanssas, sä oot ollu taas ryyppäämässä!" mä tiuskaisin Laurille ja yritin repiä sitä sängystä ylös. Oli kylmä, harmaa ja jäinen marraskuun aamu. Kaikki kaunis oli kuollut, kaikki oranssit ja keltaiset lehdetkin olivat kadonneet pihoilta. Linnut olivat lähteneet.

"Saátana, nouse nyt ylös…" mä huokaisin. Mä yritin saada sitä kouluun, siellä se ei ollut viimekuukausina paljoa viihtynyt.

"Painu nyt vitttuun siitä!" Lauri huusi ja veti peiton korvilleen. Mä keräsin itseni ja nousin rivakasti ylös. Mä olin tullut melkein joka aamua repimään sitä jätkää ylös. Sillä ei muuta elämää ollut kuin viina ja naiset. Ja mä otin sen kerta toisensa jälkeen takaisin. Se osasi olla niin hélvetin sulonen ja anteeksipyytävä. Se osasi olla niin katuva ja sen koiranpentukatseen edessä mä en osanut sanoa mitään muuta kuin suloisia, anteeksiantavia sanoja.

 

Mä kävelin luokkaan ja venyttelin itseäni. Mun mahani oli valtavan kokoinen, ja laskettuun aikaan oli enää vain viisi viikkoa. Mua pelotti ihan mielettömästi. Mä en ollut mun vanhempien kanssa väleissä ja vietinkin aikani mummin ja vaarin luona kauempana kaupungista ja kävelin joka hélvetin aamu Laurille, joka ei jaksanut eväänsä lotkauttaa rankan yön jälkeen. Jo kahtena aamuna mä olin löytänyt sen vierestä jonkun vieraan muijan ilman vaatteita. Lauria ei kiinnostanut koulu pätkääkään ja mä olin aika huolissani siitä. Ehkä just siksi mä otin sen aina takas, just siksi, kun mä halusin suojella sitä.

 

Kun mä kävelin ruokalaan syömään, mä näin Laurin. Se oli siis vääntäytynyt sängystä ylös. Se imutteli jonkun lukiolaisen kanssa ja katsahti muhun. Se muija jatkoi sen kaulan imemistä koska se ei nähnyt mua.

"Hei katos katos Lauri, sun vaimohan se sieltä tulla taapertaa!" Henkka huudahti ja se muija kavahti kauemmas Laurista ja lähti kipittämään kohti ulko-ovea.

"Törmäillään, Maiju!" Lauri huusi ja virnisti omahyväisesti. Mun sisällä salamoi.

"Moi kulta" Lauri sanoi ja levitti käsiään ja yritti halata mua. Mä astuin askeleen sivulle ja Lauri rojahti maahan.

"Hellvetti" se kirosi ja nousi ylös.

"Mikä mättää?" se kehtasi kysyä.

"Mieti sitä, vitttu sä olet Lauri idiootti" mä sanoin ja lähdin kävelemään.

"Turha enää ottaa yhteyttä!" mää huusin perääni ja kävelin ovesta ulos. Mä kävelin kotiin ja huomasin, että ovi oli auki.

"Kas kas, Hellihän se siinä" äiti sanoi nähdessään mut.

"Kehtaat vielä näyttää naamaasi kotonakin. Kiva kiva. Äpärä ei nähtävästi ole vielä ottanut syntyäkseen" se sanoi ivallisesti ja katsoi mua arvioiden.

"Ei vielä, kuukauden päästä vasta" mä sanoin ja puhalsin sormiini. Marraskuun hyinen ilma sai ne punertamaan. Mua rupesi yhtäkkiä huomaamaan ja mä otin tukea seinästä pysyäkseni pystyssä.

"Helli, onko sulla huono olo? Helli, mikä sulla on? Helli?" äiti ihmetteli. Pikku Koo oli ilmestynyt portaikkoon ja katsoi mua silmiin nähden huolestuneena. Mun silmissä pimeni hetkeksi ja mä istuuduin lattialle.

"Helli?" äiti kysyi ja näytti jo huolestuneelta.

"Mulla on vähän huono…" mä sopersin ja rojahdin kasaan. Mua huimasi ja multa lähti taju.

 

"Tähti? Helli Tähti? Koittakaapa nyt avata silmänne, teillä ei ole mitään hätää" mä kuulin tiukan ääneen. Mä tunsin oloni hirveän tyhjäksi.

Mä avasin silmäni ja tajusin.

"Vauva? Missä mun vauva on? Sano nyt herranjumala missä se on!" Mä huusin hysteerisenä, mutten kyennyt nousemaan ylös. Muhun sattui.

"Teidän tyttärenne syntyi pienenä ja hauraana, mutta voi silmiin nähden hyvin. Teille täytyi tehdä pikainen keisarinleikkaus. Saatte nähdä tyttärenne sitten, kun jaksatte nousta ylös. Olette nukkuneet jo melkoisen ajan, vuorokauden melkein. Olette tosin heränneet välillä, mutta katseenne harhaili siihen malliin, ettette ymmärtäneet tästä hetkestä mitään" kätilö selitti.

 

Kun mä pääsin sairaalasta, mä menin suoraa päätä kotiin. Mä en puhunut mitään äidille, mutta isän kanssa mä puhuin kaikesta. Sen mielestä äiti oli lapsellinen ja sen pitäisi ymmärtää mua. Me sovittiin että mä asuisin kotona niin pitkään kun oli tarvis. Snuffin pitäisi olla sairaalassa vielä ainakin viikon. Lauriin mä en ottanut yhteyttä, eikä se muhun, joka sopi minulle mainiosti.

 

Kun koitti se päivä, jolloin Snuffi pääsi kotiin, mä olin niin onnellinen että ihan sattui. Mä pitelin mun pikkuista tytärtä sylissäni joskus tuntikausia sanomatta tai tekemättä mitään. Snuffilla oli pikimusta tukka ja pikimustat silmät. Se oli niin pieni ja hauras, että mua ihan hirvitti. Sillä oli syömisen kanssa vaikeuksia ja mä olin pakahtua ylpeydestä kun se yhtenä päivänä imi melkein puoli pulloa maitoa.

Parin kuukauden päästä Snuffi kastettiin. Siitä tuli Marja Linnea, mummin ja isomummin mukaan. Äiti alkoi pikkuhiljaa hyväksyä kolmannen vauvan meidän talossa. Pojat kylläkin alkoivat olla jo melkoisen isokokoisia. Mä hain lukioon ja pääsin sinne niukin naukin. Mä muutin omaan kämppään kun mä aloitin syksyllä lukion, ja mummi hoiti Marjaa mielellään päivät.

 

Kaikesta hyvästä huolimatta mä olin hirvittävän yksinäinen. Laurista ei kuulunut mitään ja mä olin soittanut sille vain kerran, kutsuakseni sen Marjan ristiäisiin. Silloin se sanoi sen suoraan, sen minkä mä olin alitajuisesti tiennyt kokoajan.

"Helli, mä en ikinä halua nähdä SUN tytärtä, mä en halua ikinä kuulla siitä, enkä mä halua ikinä puuttua sen elämään."

 

Mä kävelin marraskuun hyytävässä tuulessa kaupasta kohti kotia. Marja nukkui rattaissa rauhallisesti ja mä oikaisin puiston läpi.

"Moi, Helli" tuttu ääni sanoi. Mä nostin katseeni Marjasta Juhon suloisiin, tuulen punertamiin kasvoihin.

"Moi Juho. Mitä kuuluu?" mä kysyin enkä saanut katsettani irti Juhon terävästä katseesta.

"Mitäs tässä. Oon menossa Lauria kattoon" se sanoi ja huokaisi.

"Se on nuorisovankilassa"

Jostain syystä uutinen ja hätkähdyttänyt mua yhtään.

"Vai niin" mä sanoin kylmästi. Mä laitoin peittoa paremmin Marjan päälle.

"Onneks olkoon äitiyden johdosta" se sanoi "mä oon miettiny sua… Ja mä oon meinannu monesti soittaa sulle. Musta se, mitä Lauri sulle teki, ei oo oikein. Mä käyn katsomassa sitä jätkää vain pakosta" se jatkoi. Mä katselin sitä mietteliäänä ja hymyilin. Marja Linnea parkaisi ja Juho rupesi lepertelemään sille. Tyttö hiljeni ja otti vastaan mun sille tarjoaman mehupullon. Mä katsoin Juhoa silmiin ja kysyin:

"Haluisitsä tulla meille kahville?"

 

LOPPU