Katsoin karsinassa seisovaa kimoa ruunaa kuin taideteosta, tutkien ja arvioiden. Rapsutin hevosen kaulaa ja painoin pääni sen kaulalle ja se puhalsi hiljaa. Vaaleat hiukset valahtivat silmilleni ja kuulin jonkun tulevan takaani.

"Täällähän se pieni enkelipoikani on pegasoksensa kanssa" äitini naurahti pehmeällä äänellä.

"Pidätkö siitä? Sillä ei ole hääppöinen sukutaulu, mutta näkisitpä sen hyppäävän. Se on loistava. Sen taitoja täytyy tosin hioa, koska se on vielä nuori" äiti jatkoi heinänkortta pureskellen.

"Pidän. Sillä on hieno rakenne ja ystävällinen luonne. Äläkä sano minua täällä enkelipojaksi, joku voi kuulla…" sanoin hieman nolona. Äiti nauroi.

"Hyvä on, mutta veisitkö tämän herran tarhaan vähän jaloittelemaan. Minulla on hieman kiire, pidän Jessican omistajalle tunnin vähän ajan päästä, joten käskisitkö Cholen tilata pitsan tai jotain?"

"Hyvä on" sanoin ja kiinnitin riimunnarun Cocoan päitsiin. Kävelin hevosen vierellä katsoen sen sulavia liikkeitä. Tammani Roxena hörähti karsinastaan vähän ärsyyntyneellä äänellä. Se piti minua selvästi omanaan. Talutin hevosen aurinkoiselle pihamaalle ja laitoin sen tyhjään tarhaan. Rapsutin muutamaa hevosta jotka olivat tulleet uteliaina katsomaan uutta tulokasta. Cocoa oli vasta neljä vuotta ja hieman villi, mutta silti todella sympaattinen hevonen. Äitini Rosandra osti sen itselleen esteratsuksi. Äiti oli jo kohta 5 vuotta pitänyt valmennus- ja yksityistallia lähellä Jyväskylää. Hän oli esteratsastaja, niin kuin isänikin oli ollut. Hän kuoli kaksi vuotta sitten autokolarissa. Perheessäni ei ollut äitini lisäksi muita kuin isosiskoni Chole, joka oli minua vuoden vanhempi.

Kävelin ovesta sisälle ja huomasin koirani Nössön istuvan lattialla minua hyvin moittivasti tapittaen. Se alkoi uikuttaa ja kaadoin sille ison läjän koirankeksejä hiljentääkseni sen. "Heippa enkelipoika" joku sanoi hihittäen. Katsoin keittiöön. Huomasin siskoni bestiksen Alexandran, the teinikuningattaren katsovan minua paakkuuntuneella ripsarilla kehystetyillä silmillään.

"Niinpä niin" sanoin. Chole ja Sandra nauroivat. Minusta Alexandra oli todella ällöttävä.

"Äiti muuten sanoi, ettei tule vielä ainakaan pariin tuntiin, että keksi ruokasi itse, mä lähden Jussille" Murahdin ja lähdin ovet paukkuen. Olinko mä enkelipoika? Äitini oli aina sanonut minua enkelipojakseen. Siitä syystä siskonikin oli alkanut kutsua minua enkelipojaksi ja samalla puoli koulua. Mä olin todella lyhyt tyyppi, ihan niin kuin mulla ei ois viiteentoista ikävuoteen mennessä vieläkään alkanut murrosikä, saati sitten mikään muukaan, mikä kuului nuoren elämään. Mä en tupakoinut, en juonut, en kiroillut, en rikkonut lauantai-iltaisin ikkunoita keskustassa, en ollut edes koskaan kunnolla seurustellut. Ainoa tyttöystävä oli ollut kuudennella luokalla eräs Mila, joka oli nykyään yksi parhaimpia ystäviäni. Parhaimmat kaikista olivat kuitenkin Pyry ja Jussi. Kaksi maailman parasta tyyppiä, joille saattoi kertoa kaiken. Jussi oli sellainen maalaispoika, vähän juntti, joka omasi kieron huumorintajun. Pyryn parhaimpiin ystäviin lukeutui tietokone, jonka ruutua se tapitti silmälasiensa takaa päivät pitkät. Pyry ei ehkä ollut kovinkaan enkelin näköinen pitsanaamoineen ja pörröisine ruskeine hiuksineen. Eikä kyllä Jussikaan, joka tapasi leikata hiukset kokonaan pois aina kun esiin ilmaantui millin pituinen sänki. Minä sen sijaan omistin pörröisen ja hieman ylipitkän pellavan vaalean pehkon, jonka takaa jäivät usein huomaamatta taivaansiniset silmät. Kaiken lisäksi omistin kaksi omaa hevosta ja ratsastin, ja se ei varmaan ollut kovin poikamaista. Olin ehkä hieman kyllästynyt imagooni, ja halusin saada itsestäni irti jonkun muunkin persoonan kuin Romeon, äidin pienen enkelipojan.

Allani oleva hevonen pärski hermostuneesti ja kiristin ohjia. Se pureskeli kuolaimia ja otti sivuaskeleita. Kentällä oleva hiekka pöllysi ja hevonen hypähti äkisti eteenpäin. Jalastani lähti jalustin, hevonen rynnisti eteenpäin säikähtäneenä ja minä mätkähdin satulasta. Kimo puoliverinen ori teki pari pukkia, mutta tuli sitten katomaan minua. Otin kiinni hevosen ohjista ja nousin takaisin selkään.

"Noniin, nyt loppui temput" sanoin tiukasti ja pakotin hevosen voltille. Ruuna tottelikin minua hetken mutta vähitellen se alkoi taas hermostua. Menin sen kanssa koottua ravia uralla ja se veti ohjista saadakseen lisää vauhtia. Pysyin kuitenkin tiukkana ja siirryin takaisin käyntiin. Se kuumeni entisestään ja tanssahteli pärskien. Huokaisin. Skywalker, tutummin Sky, oli tullut meille viime talvena. Nyt oli jo syksy, eikä se vieläkään ollut osoittanut mitään kiinnostusta esteisiin ratsastajan kanssa. Äiti ei antanut minun luovuttaa. Sky:llä oli loistava sukutaulu ja se oli hypännyt ilman ratsastajaa huiman korkuisia esteitä. Päätin antaa orin purkaa suunnatonta energiamääräänsä ja kannustin sen laukkaan. Se innostui ja veti ohjista saadakseen kiihdyttää vielä enemmän. Ohjasin orin esteelle ja Sky ryntäsi sitä kohti sellaisella vauhdilla, että siitä ei hyvä seuraisi. Yritin koota hevosta ja saada sitä hyppäämään esteen keskeltä. Sky vähät välitti ohjeistani, mutta hidasti silti hieman. Annoin hevoselle käskyn hypätä, mutta se tuli esteelle liian nopeasti. Sen voimakkaat takajalat ponnistivat esteen yli. Hetken olin jo toiveikas, mutta sitten hevonen romahti yhtäkkiä esteen päälle ja minä lensin kaaressa ilmaan ja romahdin maahan. Sky näytti olevan jo pystyssä ja laukkasi voitonriemuisesti edempänä pukitellen. Olin saanut tarpeekseni ja talutin hevosen sisälle talliin ja riisuin sen.

"Ei tullut voittoa taaskaan?" äiti kysyi.

"Ei tullut" tuhahdin ja lampsin omaan huoneeseeni. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja otin reppuni. Sitten otin pyörän ja lähdin kouluun. Sitäkin oli vielä kaksi kuukautta. Kävelin hitaasti maleksien eteenpäin ja huomasin jotain mitä en ollut vielä koskaan huomannut. Huomasin tytön, jolla oli takapuoleen asti ulottuvat mustat hiukset ja tummanruskeat silmät. Tyttö oli minua ainakin päätä pidempi, mutta silti ihan syötävän suloinen. Se käveli jonkun meidän luokkalaisen kanan kanssa. Tyttö nauroi ja hymyili suloisesti ja vilkaisi minuun. Sillä oli hieman ylisuuret etuhampaat ja melkein läpikuultava valkoinen iho, joka loi täydellisen vastakohdan sen mustille hiuksille. Se virnisti minulle. Tajusin näyttäväni naurettavalta tuijottaessani tyttöä keskellä tietä suu auki. Kävelin nopeasti ohi vilkaisemattakaan sitä tyttöä. Poskiani kuumotti ja kirosin oman nolouteni ja ujouteni. Kävelin melkein koulun ohi omissa ajatuksissani mutta Jussi havahdutti mut omista ajatuksistani.

"Hello, joko sait koneista tarpeekses ja päätit tulla vihdoinkin ajoissa kouluun?" se kysyi.

"Mä näin äsken ihan uskomattoman tytön" sanoin.

"Häh?" Jussi kysyi ja rupesi nauramaan. Tökkäsin sitä kylkeen ja se nauroi vielä entistä enemmän.

"Meidän Romeo on löytäny Juulian!" Se huusi pihan toisella puolella seisovalle Pyrylle. Hyppäsin Jussin niskaan ja kaadoin sen lumihankeen hakaten toisella kädelläni sen olkapäätä.

"Romeo von Hertzen, mitä ihmettä täällä tapahtuu?" välituntivalvoja kysyi tiuskaisten.

"Öh, me vaan leikitään" sanoin.

"Just niin, leikitään vaan." Jussi sanoi pystyen pidättämään nauruaan.

"No, hyvä on sitten" valvoja sanoi ja lampsi pois.

"Okei okei, ootsä tavannu jonku muijan?" Pyry sanoi virnistäen. Jussi katsoi minuun merkitsevästi.

"Ööh. Joo. Tai siis en, mä näin sen ku mä kävelin kouluun. Sillä oli ihanat mustat hiukset ja tummat silmät, ja tosi kauniit kasvot…" sanoin. Ilmassa tuoksui ruusut ja kaneli.

"Jaahas, mä tiedän sen tyypin" Pyry sanoi tärkeänä.

"Tiedätkö?" kysyin.

"Joo, Isadora. Taitaa olla 8 j:ltä." Pyry sanoi.

"Ai, mä luulin et se on enkeli" sanoin ja punastuin syvästi. Pyry ja Jussi nauroivat taas hetken, mutta siirtyivät sitten muihin aiheisiin. Viimeisellä välitunnilla mä näin sen taas. Ja järkytyin. Se jutteli mun siskon kanssa. Mutta se ei vaikuttanut kamalalta kanalta edes mun siskon seurassa. Mä väläytin sille suloisimman hymyn minkä vain osasin ja se vilkutti mulle.

Mä kävelin loppupäivän pilvissä. Iltapäivällä menin ratsastamaan toisella hevosellani, Broidilla. Se oli 9 vuotias suomenhevosori ja aivan superkiltti ja varma ratsu. Ainakin oriksi. Tilitin sille kaikki tunteeni ja se pärskähteli välillä, aivan kuin sanoakseen:

"Hei, ei semmosista oo mitään hyötyy, se tulee kalliiksi ja mä saan vähemmän huomiota, koska kaikki aikas menis sen kans ja susta tulis huolimaton". Siitä huolimatta ilma tuoksui edelleen ruusunnupuilta ja kanelilta.

Aamu. Vihaan aamuja. Kännykän yliärsyttävä herätysääni tuntuu niin sietämättömältä että teki mieli paiskata koko kapistus seinään. Hyvätkin soittoäänet muuttuu maailman inhottavammiksi ääniksi jos ne on herätysääninä.

"Herätys enkeli, mennään nyt ruokkiin noi kaakit, mun pitää ehtii viel meikata ennenku mä voin lähtee kouluun!" Chole huusi mun korvaan. Ehkä mä olin sittenkin väärässä siitä maailman inhottavimmasta äänestä. Vedin peiton korvilleni ja kirosin Cholen niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

"Romeo!" Chole kiljaisi ja veti peiton päältäni. Luovutin ja nousin ylös. Kävin pikasuihkussa ja menin ulos. Ilma tuoksui kirpeältä syysilmalta ja aamukasteelta. Nakkelin Cholelle heinäpaaleja ja se paloitteli niitä osiin. Hain rehuvarastosta lisärehut ja annostelin ne.

Ruokinnan jälkeen me mentiin sisälle. Chole laittoi hiuksiaan ja naamaansa ainakin tunnin. Se tuli vessasta ulos täydessä tällissä ja vaihtoi yllensä lyhyen farkkuhameen ja mustan topin. Aikamoinen vastakohta sille ryysyiselle hevostytölle aamulla. Join kahvini loppuun ja pyöritin kädessäni lusikkaa. Äiti olisi matkalla vielä tämän viikon. Se oli mennyt Englantiin valmennusmatkalle kurssilaistensa kanssa ja meille oli Cholen kanssa jäänyt yli 20 hevosta ja hankalat omistajat. Ne jaksoivat valittaa kaikesta ja kaikista. Kenelle oli annettu yksi mitallinen liikaa kauraa ja kuka oli jättänyt satulan päälle heinänkorren ja kenellä oli taas korvalappustereot liian isolla aamulla tallissa. Sietämätöntä. Kello oli viittätoista vaille kahdeksan kun me Cholen kanssa päästiin viimein lähtemään. Aurinko oli juuri noussut, mutta se ei liiemmin lämmittänyt. Vedin takkia tiukemmin ympärilleni.

"Mä en voi taaskaan älytä miksi ihmiset on niin sokeita joidenkin tyyppien suhteen.." Chole aloitti. "Kui?" kysyin, vaikka ei minua liiemmin kiinnostanut.

"No esimerkiksi yks Isadora…"

"Siis kuka?" kysyin.

"Yks Isadora 8 j:ltä. Sen poikaystävä pettää sitä Alexandran kanssa ja se tietää sen ihan hyvin, eikä se tee asialle mitään. Ja samoin meidän luokan yks kana on erään kusipään kanssa, eikä se tiedä mitään Alexandrasta ja sen poikaystävästä viime viikonloppuna…" Katsoin Cholea. Kukahan sekin kusipää mahtaa olla? Ei se mulle mikään yllätys ollut, että Isa oli varattu, mä olin kokoajan ollut liian ujo iskemään sitä itse. Mutta siis Chole tuntee sen. Aika… Mielenkiintoista.

Koulussa yritin tähyillä koko ajan Isadoraa, mutta en nähnyt sitä. Oli perjantai.

"Mitenkäs sillä Isa-rintamalla menee, Romeo?" Pyry kysyi. Se virnisti hyväntahtoisesti ja odotti vastausta.

"Ei mitenkään." tokaisin.

"Mitäs ajattelitte tehdä viikonloppuna?" kysyin.  "Me ajateltiin vähän juopotella, ellei enkelipoika jumitu tallille raamattua lukemaan, tai nörtti tietokoneelle." Jussi toikaisi.

"Tota ei mulla oo ainakaan mitään, juodaan vaan. Missä?" kysyin. Pyry ja Jussi katsoivat minua. "Tota öö… Joo. Kyl mullekkin passaa. Mennäänkö korjaamon taas taas vai?" Pyry kysyi.

"Okei, miten vaan, mä kysyn lisää porukkaa kasaan, ei sitä nyt kolmestaan viitti ryyppäämään lähtee" Jussi sanoi.

"Okei, nähdään sit illalla, soittakaa mulle ku lähdette" tokaisin ja lähdin kotiin päin.

Matkalla näin Isadoran. Mä juoksin sen kiinni.

"Tota, moi" sain vihdoin sanottua.

"Moi" se sanoi ja hymyili. Voi luoja. Älä pyörry nyt, Romeo.

"Öh, mitäs ajattelit tehdä viikonloppuna?" Kysyin.

"Empä tiedä, meen varmaankin Cholen ja Alexandran seuraksi, kun ne menee juomaan illalla. Sähän oot se Cholen enkeli pikkuveli, eikö?" se kysy ja hymyili taas. Ei ilkeästi, eikä kiusaavasti, vaan… normaalisti. Ystävällisesti.

"Joo, Romeoksi mua voi kutsua" kähisin.

"Okei, Romeo."

Mä katsoin sen kasvoja. Sen posket olivat niin valkoiset, että niihin ei varmaan edes saa tarttumaan väriä. Sen pitkät hiukset liehuivat tuulessa. Sen kaulalla ja niskassa oli fritsuja. Sen poikaystävä oli ollut taas välillä senkin luona.

"Hei Romeo, mun pitää nyt mennä, mut ehkä nähään illalla, vai?" se kysyi.

"Joo, moi" henkäisin. Mä olin ihan myyty. Mun kännykkä rupesi soimaan. Mila. Vastasin. Se tahtoi tulla ratsastamaan.

Kotona vaihdoin vaatteet ja menin talliin. Satuloin Cocoan itselleni ja Milalle Roxenan. Viimein tyttö saapui posket hehkuen ja nousimme satulaan.

"No?" Kysyin ensimmäiseksi. Milalla oli jotain asiaa, ei se muuten haluaisi niin innokkaasti tulla ratsastamaan.

"No kun… Me saadaan Juhan kanssa vauva" Mila sanoi ihan niin kuin se olisi maailman normaalein asia.

"Siis mitä?" kysyin ja aivoni alkoivat raksuttamaan.

"Meille tulee vauva. Kuulostaa varmaan maailman huonoimmalta idealta, kun mä olen vasta 16 ja Juha 18, mutta me ollaan tosi onnellisia. Mun vanhemmatkin on. Mulla on menossa jo neljäs kuukausi" Mila sanoi ja näytti säteilevän.

"Mila, eihän raskaana saa ratsastaa" sanoin huolestuneesti.

"Terveydenhoitaja sanoi että kaikkea liikuntaa saa harrastaa, mutta varovasti" Mila kertoi.

"Onnea vaan teille" sanoin ja tarkoitin sitä todella.

"Muuten" Mila sanoi viimein "sen Isadoran poikaystävän nimi on Ossi. Se on mun kans samassa valinnaisen ryhmässä. Aikamoinen kusipää. Nuoli jonku kanan kanssa viime viikonloppuna" Mila sanoi. Arvasin sen.

Illalla kuuden aikaan Jussi soitti, ja mä lähdin kaupungille. Korjaamon takana oli jo aika paljon porukkaa.

"Ossi." Mila sanoi mulle ja osoitti vähän tanakkaa mustatukkaista poikaa, jolla oli korvis oikeassa korvassa. Mä otin huikan Jussin tarjoamasta pullosta ja kohta toisenkin. Mä en ollut ikinä ollut humalassa, mutta nyt olo alkoi tuntua vähän huteralta. Olo oli itse asiassa uskomattoman hyvä. Mä istuin vähän aikaa paikoillani, mutta päätin sitten lähteä etsimään Isaa. Mä kävelin vähän matkaa eteenpäin, mutta pysähdyin seuraavan puskan luona oksentamaan. Huono viinapää, minkäs sille tekee. Seinän takaa kuului tappelun ääniä.

"Vítun húora nyt oot hiljaa, luuleksä että mä tommoselta lútkalta aina haluan?  Nyt mä meen, susta oo tänä iltana enää mihinkään." Kyykistyin puskan taa piiloon. Ossi harppoi ohitseni. Juoksin nurkan taa. Isadora oli lyyhistynyt maahan. Sillä oli pelkkä toppi ja minari päällä. Sen takki oli ties missä.

"Isadora." Mä sanoin. Se katsoi mua kohti. Sen kasvot olivat entistäkin valkoisemmat ja sen nenästä vuoti vähän verta. Lisäksi sen poskessa oli ilkeännäköinen mustelma. Sen silmät olivat kirkkaat mutta se ei itkenyt. Mua säälitti. Ja oksetti. Ja suretti. Mä kyykistyin tytön ylle ja annoin mun paidan sille. Sen poskelle vieri kyynel.

"Anteeks, en mä itke" se sanoi.

"Älä multa pyydä anteeks, itke vaan"

Mä vedin tytön itseäni vasten ja se rupesi itkemään. Vaikka mä en kyllä ollut koskaan kuullut sellaista itkua. Isadora alkoi ulvoa. Se ulisi kuin koira. Mun t-paita kastui sen kyynelistä. Isa tuntui hennolta. Kuin perhonen. Vaikka mä olin sitä ainakin päätä lyhyempi, musta tuntui kuin se olisi ollut niin pieni, että mä oisin voinut pitää sitä kämmenellä. Mä silitin sen hiuksia. Tyttö tuoksui sitruunalta ja kirpeältä syysilmalta. Isa nosti päänsä ja nousi.

"Turhaan mä sulle itken, enhän mä edes tunne sua" se sanoi. Mä katsoin sitä kysyvästi.

"Mun pitää lähteä etsimään Ossia" se sanoi ja lähti juoksemaan.

"Isa, oota!" Mä huusin ja juoksin sen kiinni.

"Isa kiltti kerro mulle mitä sä tossa kusipäässä näät. Sehän löi sua. Se pettää sua, Isa. Se jätkä ei oo minkään arvonen."

"Just siks" Isa sanoi "Romeo kiltti, älä sekaannu tähän." Isa sanoi ja antoi mulle suukon poskelle. Mä olin ihan puulla päähän lyöty. Mä olin ihan hukassa. Isadora oli varmaan oudoin ihminen minkä mä olin ikinä tavannut. Katsoin kelloa. Yhdeksän. Lähdin kävelemään kotiin ja annoin hevosille iltakaurat. Sitten sammutin tallista valot. Jussi soitti ja kysyi mihin olin kadonnut. Sanoin tulevani kohta. Niinhän mä sanoin. Mä nukahdin keittiönpöydän ääreen ja heräsin vasta, kun Chole koputti mua olkapäähän.

"Hei Rooomeoo… Ookshä ruokkinu ne… hepat…" Chole örvelsi ennen kuin sammui lattialle. Huokaisin. Raahasin Cholen keittiön sohvalle ja peittelin sen. Toin pöydälle paperia, lasin vettä ja Buranan. Lisäksi käänsin siskon kyljelleen ja laitoin lattialle ämpärin. Pikkuveli valvoo.

Kello oli puoli kaksi yöllä enkä mä saanut unta. Ajattelin vain Isadoraa. Mä olin ihan raukka. Jos mä olisin rohkee, mä vetäisin sitä jätkää turpaan ja lähettäisin sen postimerkki perseessä Brasiliaan. Mut ku mä en ollu. Mä olin raukka. Raukka pikkupoika Romeo. Isadora oli tosi mielenkiintoinen ihminen. Ja mua säälitti se. Ossi piti sitä täysin omanaan. Se löi Isaa. Mä en voi edes kuvitella miten paljon Isaan sattuu. Se oli niin pieni ja heiveröinen, eikä se voinut Ossille mitään. Vaikka asia ei ees mulle kuulunut, muhun sattui. Vaikka mä en edes tuntenut Isaa. Mun täytyi tutustua siihen paremmin. On pakko. Vai olikohan mulla edes mahiksia? En edes tunne sitä ja lohdutan sitä kuin äiti. Mä olin kyylännyt ku Ossi hakkas Isaa ja menny vasta sitten lohduttamaan sitä, kun Ossi lähti pois.

Mä menin eteiseen ja kaappasin Nössön syliini. Nössö oli kiinanpalatsikoira. "Lelukoira" niin kuin Jussi sitä kutsuu. Nössö nimi oli oikeasti Xymox's Charmed Hero. Todellakin täydellinen nimi pienelle, aralle kaksivuotiaalle urokselle. Äiti pelasti sen sen kasvattajalta, kun se uhkasi lopettaa Nössön vain sen takia, kun sillä oli "erittäin vakava värivirhe" ja se oli aivan liian pieni. Tavallaan Nössö oli minun koirani, sillä sain sen samalla kun äiti osti minulle Roxenan syntymäpäivälahjaksi. Kovin moni poika ei varmaankaan toivo 13-vuotis lahjaksi hevosta ja koiraa, pikemminkin ne olivat 10-vuotian tytön haaveita. Tammikuun kolmantena päivänä täyttäisin 16. Olin luokan vanhin, vaikka sitä ei koon puolesta huomaisi. Olin kaikista lyhyin ja kaikista lapsellisimman näköinen. Pellava pörröinen pehkoni oli kuin suoraan jonkun 6-vuotiaan maalaispojan päästä. Päästin Nössön pihalle ja menin pihakeinuun istumaan. Kello läheni puoli neljää ja oli jo hämärää. Nössö tuli kiehnäämään jalkoihini joten nostin sen syliini ja menin sisälle.

Maanantaina mua rupesi tympimään kokonaisen tallin hoitaminen. Kuudelta aamulla ylös, talliin ja sit kouluun. Koko päivä meni koneja hyysätessä. Hepat oli ihan kivoja, mutta 20 hevosen tarhaaminen, ruokkiminen, liikuttaminen ja hoitaminen sekä tallin siivoaminen on yhdelle ihmiselle liikaa. Olihan mun apuna kaikki 13 omistajaa ja Chole, mutta olin aika lailla yksin vastuussa kaikesta. Äiti sentään sai tästä palkkaa, meille luvattiin vain 200 euroa per nenä kahdesta viikosta.

Maanantai. Läppäsin herätyskellon kiinni ja nousin ylös. Puin vaatteet ylleni ja ruokin hevoset, kaikki paitsi Skyn, jonka kanssa lähdin maastoon. Joka kerta kun nousin sen riiviön selkään, toivoin että se yhtäkkiä vain kävelisi kiltisti ja tottelisi ohjeita. Virhe. Sky heitti muutaman pukin ja peruutti suoraan maassa olevaan lehtikasaan. Viimein sain sen kuitenkin kulkemaan edes jotenkuten kiltisti eteenpäin. Ravia se ei edes yrittänyt nostaa, vaan säntäsi suoraan laukkaan. Annoin Skyn jatkaa laukkaansa. Heti kun se huomasi että annoin periksi, se rupesi taas pukittelemaan ja viskomaan päätään. Pakotin hevosen kuitenkin laukkaamaan rauhallisesti tien päähän asti, sillä päätin pysyä tiukkana. Käänsin hevosen ja hidastin raviin. Sky ravasi nätisti maassa lojuvan esteen ohi ja kääntyi kuuliaisesti tallille päin. Hidastin hevosen käyntiin ja tein muutaman pysäytyksen. Voiko tämä olla totta? Rentouduin hieman satulassa. Taas virhe. Sky teki pari pukkia ja pysyin juuri ja juuri selässä. Vein Skyn talliin ja lampsin vihaisesti sisälle. Skywalker oli täysin terve, se oli tutkittu moneen kertaan. Lisäksi se oli kasvatettu hyvissä olosuhteissa eikä se ollut ollut kuin yhdellä omistajalla kasvattajan lisäksi. Sisällä Chole katsoi minua lehden takaa. Irvistin sille.

"Romeo, sori… Mua vaan väsytti niin kauheesti" se sanoi.

"Hei arvaa vaan väsyttikö mua" sanoin ja menin suihkuun. Suihkun jälkeen join kolme kuppia kahvia ja lähdin kouluun. Chole juoksi minut kiinni ja hytisi pikkuruisessa takissa ja hameessa.

"Et sitte voinu yhtään vähemmän vaatteita laittaa?" Kysyin ivallisesti.

"Ymh" Chole inahti.

"… Ja kun Hitler rupesi toteuttamaan ideoitansa, niin Suomessa…" Pupen ääni hukkui korvia huumaavaan meteliin. Puppe oli meidän luokanvalvoja, kolmessakymmenessä oleva mies, joka oli kiltti ja lihava kuin koiranpentu. Puppe opetti meille tänään historiaa, oikeasti se oli opo. Se oli Kersantin sijaisena. Kersantti oli kaksi metrinen, hirveällä bassoäänellä karjuva mies. Puppe taas oli raukka ja lapsellinen, joten se ei yleensä saanut mitään kuria. Viimein Puppe päästi meidän 15 minuuttia aikaisemmin tunnilta ja mä suunnistin Jussin perässä tupakalle.

"Otatsä?" Jussi kysyi.

"Emmä.. Tai siis. Anna vaan" mä sanoin ja yllätyin itsekin. Sytytin tupakan ja vedin savua sisälleni. Mulle tuli tupakasta huono olo, lievästi sanottuna. Mua pyörrytti ja oksetti, mutta poltin silti kiltisti loppuun. Lähdin laahustamaan Jussin perässä sisälle.

"Romeo. Moi" tuttu ääni sanoi takaani. Isa.

"Moi" sanoin ja käännyin ympäri. Katsoin tyttöä ja meinasin pudottaa silmät päästäni.

"Tota. Vaihdoit sitten hiustyyliä?" kysyin. Isalla oli edelleen lantiolle asti ulottuvat hiukset, mutta tyyliin oli lisätty vaaleanliiloja raitoja ja hiukset olivat korkkiruuvikiharoilla.

"Joo, meinasin eka leikata nää lyhyeksi, mutta kun mulla on ollu jo 9 vuotta näin pitkät hiukset, niin tuntuu et sattuu jos pitäs leikata nää" se sanoi.

"Ööh, okei" sanoin. Tuli pitkä hiljaisuus.

"Hyvinkö pääsit himaan perjantaina?" kysyin viimein.

"Tota, joo.. Ossi nakkas mut" Isa sanoi.

"Okei. Hyvä juttu" sanoin ja katsoin tyttöä silmiin. Se astui askeleen lähemmäs mua ja painoi mut koulun seinää vasten.

"Sä… Haiset tupakalta" Isa sanoi. Sitten se kumartui mua kohti ja tuijotti mua silmiin. Mä työnsin tytön kauemmas ja katsoin sitä kysyvästi.

"Sori" se sanoi. Sitten se lähti painelemaan pois koulun pihalta. Mä jäin katselemaan sen perään. Katsoin kelloa, jo kakskyt yli, tunnille oli turha mennä. Mä istuin koulun portaille ja katselin pihaa, joka oli täynnä tupakantumppeja, vesilätäköitä, roskia ja fillareita. Ilma haisi pakokaasuilta, viemäriltä ja syksyltä.

"Kato enkelipoika Romeo!" Joku huusi. Nostin katsettani. Pate, Jukka ja Niko, Ossin alamaiset. "Kato kato" tokaisin. Mua ärsytti.

"Onko pikku enkeli lintsannu tunnilta, aijai nyt tulee kyllä jälki-istuntoa!" Pate sanoi ivallisesti.

"Juu näin käy" sanoin ja nousin ylös.

"Hei Romeo, turhaan sä yrität sitä Isadora húoraa iskee, se ei nää ku Ossin. Mä sanon tän sulle nyt ihan ystävänä, älä kerjää verta nenästäs. Sä joudut viel vaikeuksiin, älä roiku siinä" Niko sanoi. Katsoin sitä.

"Ystävänä?" kysyin. Ne katsoi mua naamat niin peruslukemilla, et mä kohautin olkapäitäni ja painelin sisälle.

Koulun loputtua menin kotiin. Äiti kolisteli keittiössä. Se oli tullut kotiin.

"Romeo kulta!" äiti huudahti ja suukotti minua.  "Hyvinkö olette pärjännyt?"

"Juu, ihan hyvin, mulle tosin kuuluis yli puolet palkasta, koska Chole ei monena aamuna oo vaivautunut tallille" sanoin.

"Ihanko totta? No, kai sinä sitten olet ansainnut ne 300 euroa" äiti sanoi ja jatkoi ruuanlaittoa. Kasvisrisottoa, ei ihan lemppariani.

"Romeo, reksis soitti, sä olit kuulemma lintsannu tänään, miks ihmeessä?" äiti kysy ja katsoi mua kysyvästi.

"Tota. Mä myöhästyin koulusta, mut kukaan ei uskonu et myöhästyin" sanoin.

"No mutta jos toi on totta niin sittenhän mun pitää soittaa sun rehtorille!" äiti huudahti.

"Äiti, ei kandee, ei ne kummiskaa usko, mut eihän tää maailmanloppu oo, jos mä ekan kerran yläasteella saan jälkkäriä? Pitää kai sekin kokee" sanoin.

"No, mutta kun mä oon vaan aina ollu niin ylpee, että edes joku teini tässä perheessä on kiltti ja kuuliainen" äiti sanoi. Cholella oli suunnilleen kaks jälkkäriä viikossa lintsaamisista, myöhästelyistä, läksyistä, tupakan poltosta ja muusta mukavasta. Mä päätin tehdä läksyt. Tai sitten mä yritin tehdä niitä. Mun ajatukset risteili Isadorassa ja Nikon sanoissa.

Perjantai. Makasin sängylläni ja katselin kattoa. Kuuntelin Modern Talking:ia. Se toi mieleeni mielettömästi muistoja. Harvoin mä musiikkia kuuntelin, ja silloinkin jotain klassista. Äiti soitti sitä hevosille ja sitä oli mahdoton olla kuulematta. Kello oli kuusi. Marjan bileet olivat varmaan jo täydessä vauhdissa. Ala-aste ajat muistuivat mieleeni. Minä ja Milja hitailla ja pussailemassa ujosti nurkassa. Mua rupes hymyilyttään. Miten hemmetisti kaikki olikaan muuttunut. Ja niistä ala-aste kotibileistä ei ollut aikaa kuin kaksi vuotta. Sen jälkeen kaikki muuttuivat aikuisiksi. Tai ainakin yrittivät kovasti. Mä päätin lähteä perjantaibileisiin.

"Romeo, täs on Juha" Milja sanoi ja katsoi lihaksikasta vaaleaa poikaa palvovasti.

"Moi" sanoin ja ojensin kättäni epävarmasti.

"Moi vaan!" poika huudahti ja hymyili leveästi ja yritti luultavasti murtaa käteni. Ainakin ele vaikutti ystävälliseltä.

"Romeo!" Jussi huudahti huoneen toiselta puolelta. "Mä luulin, et sä jätät tulematta, niinku aina" se sanoi.

"No pitihän sitä nyt tulla" sanoin ja katselin ympärilleni. Ihmisiä oli paljon, ainakin lähemmäs 30. Meteli oli korvia huumaava. Mulla oli aika tylsää joten lampsin pihalle. Ossi oli löytänyt taas jonkun uuden hoidon. Jos Ossi oli täällä, niin missä Isa? Etsin tyttöä katseellani. Pihalla oli Ossin jengin lisäksi pari seiskaluokkalaista kanaa. Ja Isadora. Se istui tien toisella puolella maassa ja katseli taivasta. Sen hiukset näyttivät kauniilta syksyn värisiä lehtiä vasten ja se näytti hymyilevän. Se oli peittänyt mustelmat naamaltaan ja se näytti luonnottoman kauniilta. Sillä oli lyhyt musta hame ja musta toppi. Sitä ei huolettanut että se paljasti enemmän kuin peitti ja että ulkona oli varmasti ainakin kaks astetta pakkasta. Mä istuin sen viereen. Se katsoi mua ja sen silmät seisoivat päässä. Se hymyili typerästi ja paljasti valkoisen hammasrivistönsä.

"Isadora, ooksä vetänyt jotain muuta kuin viinaa?" kysyin.

"Siis täh? Enhän mä edes pidä keittokinkusta, mä syön aina juustoa leivän kanssa" Isa kerkesi sopertaa ennen kuin kaatui selälleen maahan.

Isa alkoi oksentaa niin rajusti, että mä pelkäsin sen tukehtuvan. Se kouristeli samalla oudosti ja lopulta mä luulin, että se kuolee. Jonkin ajan kuluttua se sanoi hiljaa:

"Onneksi sä olet siinä" Mä hymyilin Isalle varovasti ja kysyin:

"Onko jotain tapahtunu? Ootsä tapellu Ossin kanssa?" Isan kasvot vääristyivät ja mä pelkäsin sen alkavan taas oksentaa.

"Me ei olla enää Ossin kanssa yhdessä, se ei enää jaksa mua" Isa sanoi ja näytti maailman surullisimmalta olennolta. Mua ällötti Isan sanat.

"Miksei se enää jaksais sua? Se pettää sua ja sä tiedät sen. Miksi sä haluat olla sen kanssa? Sä et oo tehny mitään väärää" mä sanoin ja otin Isaa kädestä kiinni.

"Oompas, mä en oo ollu Ossin tukena silloin kun se on tarvinnu mua. Mä olen maailman paskin tyttöystävä. Ossi teki ihan oikein kun jätti mut" Isa sanoi ja alkoi itkeä.

"Rakastatko sä Ossia?" mä kysyin, mutta kaduin sitä saman tien. Isa katsoi mua oudosti, mutta huokaisi sitten:

"En kai mä muuten sen kans olis ollut?" Musta alkoi tuntua, ettei Isa edes tiennyt, mitä rakastaminen tarkoitti. Mä aloin miettiä itseäni, ketä mä rakastin. Broidia ja Roxenaa nyt ainakin, ja muitakin hevosia. Äitiä mä rakastin, samoin isää, vaikka se olikin poissa. Mä rakastin Cholea, vaikka se olikin välillä aika idiootti. Mä rakastin myös Pyryä, Jussia ja Milaa. Ehkä mä voisin myös joskus rakastaa Isaa. Me oltiin istuttu hiljaa ainakin puoli tuntia kun Isa viimein nyyhkäisi:

"Mä en vain halua olla yksin, mä en uskalla"

Mä vetäisin Isan syliini ja kuiskasin:

"Ei sun tarvii olla yksin"

Isa oli vieläkin aika sekaisin, kyllä mä sen huomasin. Se oli myös jääkylmä ja mä pelkäsin, että se paleltuu.

"Voitsä nousta ylös?" mä kysyin. Isa ynähti hiljaa ja värisi. Sen iho oli kananlihalla.  Mä nostin Isan syliini ja kannoin sen sisälle taloon niin varovasti, kuin vain pystyin. Isa oli niin laiha, että se varmaan menisi rikki jos alkaisin juosta tai pudottaisin tytön maahan. Bileiden järjestäjä, Marja, keräsi pulloja olohuoneesta ja sanoi:

"Kello on jo viisi, porukat tulee aamulla kotiin ja mun täytyy vielä siivota."

Mä ymmärsin vihjeen ja päätin viedä Isan meille kotiin. Loppumatkasta Isa pystyi jo itse kävelemään, mutta hiljainen se oli edelleen. Kotona mä laitoin Isan sänkyyni nukkumaan ja peittelin sen kolmella peitolla. Menin itse sohvalle.

Kello seitsemältä äiti lähti talliin ja Chole hiipi kotiin.

"Miks sä nukut siinä sohvalla?" Chole kysyi.

"Isa nukkuu mun sängyssä" sanoin hiljaa.

"Miks helvetíssä se nukkuu SUN huoneessa?" Chole sihahti.

"Se ois paleltunu ulos, se oli niin sekaisin ja sillä oli niin vähän vaatteita" mä sanoin.

"Älä sekaannu siihen naiseen, se on Ossin kanssa" Chole sanoi.

"Ei oo enää" sanoin huokaisten.

Yhdeksältä Isa hiipi eteiseen niin hiljaa kuin vain osasi, mutta mä osasin odottaa sitä.

"Huomenta" sanoin. Isa säpsähti.

"Huomenta… Anteeks siitä eilisestä. Mä olin idiootti. Toivottavasti et joudu näkeen mua enää, mä turvaudun suhun vaikka mä en edes tunne sua" Isa sanoi surullisesti.

"Mutta mä haluan tutustua suhun" sanoin.

"Miks?" Isa kysyi "Mitä sä musta haluat?"

"En mä sulta mitään halua. Sä olet mielenkiintoinen ihminen, joten mä haluan ystävystyä sun kanssa" sanoin.

"Onko sulla kiire johonkin?" kysyin yhtäkkiä.

"Ei… Miten niin?" Isa kysyi.

"Pidätkö sä hevosista?" kysyin ja johdatin Isan talliin.

"Tässä on Cocoa, puoliverinen ruuna, äidin uusin löytö. Ihan mielettömän kiltti hevonen, vaikka onkin nuori. Siitä tulee vielä hyvä hyppääjä. Äidin muut hevoset ja Cholen poni ovat ulkona, samoin Broidi, joka on minun. Broidi on aivan mahtava tapaus, persoonallinen ja ihan mielettömän hyvä ja luotettava ratsu, mutta hieman orimaisia temppuja sillä on" selitin innostuneesti ja kävelin kohti Roxenan karsinaa.

"Tässä on Roxena" sanoin ylpeänä. Roxena oli kookas puoliverinen tamma. Roxenan kuparinruskea karva kiilsi tallin himmeässä valossa ja se katsoi meitä uteliaasti. Avasin karsinan oven ja annoin Isan tutustua hevoseen. Roxena työnsi päänsä lähemmäksi ja tönäisi Isaa ystävällisesti. Isa ojensi Roxenalle heppanamin ja Roxena otti se varovasti hampaittensa väliin.

"Roxenalle tulee vauva. Varsa siis" sanoin hymyillen. Viime viikolla oli varmistunut, että Roxena todella oli viimein kantavana. Äiti aikoi kouluttaa varsasta estehevosen.

"Kaunis tyttö" Isa sanoi ja rapsutti Roxenaa hieman.

"Mennäänkö ulos katsomaan muita?" Isa kysyi.

"Mennään vain" sanoin ja hymyilin. Kävelimme pihalle marraskuiseen auringonpaisteeseen. Katsoin tallin seinässä olevaa mittaria, yksi aste pakkasta. Maa oli jäässä ja ruoho ratisi kenkien alla. Olin antanut Isalle Cholen vaatteita.

"Tuolla kauempana on Broidi, samoin muut yksityishevoset ovat takimmaisissa tarhoissa. Tuo rautias on Cholen poni Vanilla, ja tuo musta on erään lähistöllä asuvan tytön poni" kerroin ja kävelin kohti Skyn tarhaa. Sky tuli uteliaasti katsomaan meitä. Se näytti kieltämättä komealta uudessa loimessaan., äiti oli myös harjannut sen perusteellisesti aamulla.

"Onpa ihana" Isa henkäisi. "Tosi kaunis"

"Skywalker on puoliverinen ruuna, hyväsukuinen ja lahjakas, muttei ole halunnut vielä osoittaa sitä juuri millään tavalla. Sen peruskoulutus on jo päättynyt, mutta se ei vaivaudu oppimaan lisää, temppuilee vain. Toistaiseksi se jää meille, mutta en tiedä tulevaisuudesta" sanoin.

"Ei se näytä vaaralliselta" Isa sanoi. Huokaisin.

"Nousisitpa sen selkään" sanoin ja kävelin sisälle keittämään kahvia.

"Miten sulla muuten menee?" kysyin.

"Ihan hyvin, asun tällä viikolla isän luona, ens viikolla äidin luona" Isa sanoi ja jatkoi "En mä silti ole mikään hankala avioerolapsi, mun ongelmat johtuu jostain ihan muusta. Mä en oo muuten ratsastanut viiteen vuoteen, nostaisitko mut hevosen selkään joku päivä?"

Enhän mä voinut muuta kuin myöntyä. Isan lähdön jälkeen hymyilin pitkään.

Iltapäivällä Chole sanoi haluavansa ratsastaa. Mä yllätyin, koska Chole ei ollut koko syksynä ratsastanut ponillaan. Vanilla oli pienikokoinen walesinponitamma, joka oli ollut Cholella jo viisi vuotta. Kesällä Chole oli tehnyt tallitöitä ja ratsastanut, mutta ysiluokan alettua se oli jättänyt hevosharrastuksensa lähes kokonaan. Äiti oli ollut jo pitkään harkinnut myyvänsä Vanillan eräälle läheiselle ratsastuskoululle, koska Vanilla oli luotettava, pienikokoinen ja rauhallinen poni. Mä kauhistuin ajatusta, sillä minusta tuntiponin elämä oli suhteellisen kurjaa. Siksi ratsastin Vanillalla kerran viikossa, että se saisi jaloiteltua edes vähän. 130 senttisellä ponilla ratsastaminen ei ollut minulle mikään ongelma, sillä olin vain 157 senttiä pitkä, samoin kuin Chole ja isäni Tommy.  Suostuttelin Cholea myös viikoittain ratsastustunnille. Äiti piti minulle yhden tai kaksi ratsastustuntia viikossa. Ne olivat suhteellisen rankkoja tunteja, koska äiti oli ankara opettaja eikä päästänyt ketään, varsinkaan omaa poikaansa, kovin helpolla. Ratsastin yleensä Roxenalla tai Broidilla, mutta joskus autoin äitiä Cocoan ja Skywalkerin kanssa.

"Mennään ennen kuin tulee pimeä" Chole sanoi ja lusikoin muroni nopeasti loppuun.

"Roxenalla on alkanut jo maha kasvaa" Chole totesi kun satuloin Bambiinaa, äidin opetushevosta.

"Niin on, varsan pitäisi tulla heinä-elokuussa" sanoin ja talutin Bambiinan pihalle. Päätimme ratsastaa lyhyempää reittiä, jotta pääsisimme takaisin tallille ennen hämärää.

"Mitä sun ja Isan välillä oikein on?" Chole kysyi.

"Ei oikeestaan mitään, en mä halua yrittää mitään, koska Isa on ihan rikki Ossin takia. Mitä ihmettä se Ossissa näkee?" kysyin otsa rypyssä. Mä en vain voinut käsittää.

"En mäkään sitä älyä, Ossi on ihan hullu, mutta on Isakin aika outo. Mä tunnen sen Sandran kautta, se on Isan pikkuserkku" Chole sanoi. Isadora oli mielenkiintoinen ihminen, ja mä halusin auttaa sitä ja ystävystyä sen kanssa. En mä itsekään älynnyt mitä mä siinä näin, se ei ollut laisinkaan mun tyyppiä. Jostain syystä mun pää kuitenkin pimeni aina kun mä näin sen kauniit kasvot.

Maanantaiaamu valkeni harmaana ja loskaisena. Musta tuntui kerta kaikkiaan mahtavalta kävellä kouluun silmät ristissä ja sukat märkänä. Pihalla mua oli vastassa Jussi, joka kertoi mahtavasta viikonlopustaan, sekä Pyry, joka oli taas omissa maailmoissaan.

"Siis voitsä kuvitella, enää pari kuukautta ja mä saan sen mopon!" Jussi hehkutti ja sytytteli tupakkaansa. Mua palelsi ja mä halusin sisälle.

"Aiotteko te muuten mennä riparille?" Pyry kysyi yhtäkkiä.

"Mä en ainakaan mee, me ei kuuluta kirkkoon eikä Cholekaan ollut rippikoulussa viimevuonna" sanoin.

"Mä menen, pakko miellyttää porukoita ettei ne peru lupaustaan siitä moposta" Jussi nurisi.

"Mä kans ajattelin mennä, koska uus tietokone kesäksi ois mahtava juttu" Pyry innostui ja alkoi selittää jotain uudesta Metal Gear Solidista. Jussin tumpattua tupakkansa me käveltiin sisälle ja mentiin tunnille.

Mä koitin tähyillä Isadoraa koko päivän jotta saisin pyydettyä sen meille ratsastamaan. Mä en kuitenkaan nähnyt sitä enkä kehdannut kysyä keneltäkään, missä se oli.  Mulla ei edes ollut sen puhelinnumeroa. Mä haaveilin Isasta vielä ratsastustunnillakin ja äiti oli pahalla tuulella. Broidi temppuili eikä mikään mennyt niin kuin piti.

"Jos sä meinaat Romeo keväällä kilpailla, niin sun täytyy tehdä jotain tolle sun keskittymiselle! Broidi menee ihan miten sattuu, hyvä että se edes tottelee sua. Mä olen tässä vähän harkinnut sitä että rupeat ratsastamaan kolme kertaa viikossa minun tunneillani Broidilla, ja käyt Roxenalla ja Vanillalla maastossa. Ei sun kannata Skyn ja Cocoan valmennukseen osallistua jos meno menee tämmöiseksi. Sä olen kehittynyt huimasti parin vuoden aikana, älä anna sen valua hukkaan jonkun naisen takia. Jos sä haluat olla vielä joskus samalla tasolla kuin isäsi, niin kyllä sulla on huimasti parannettavaa" äiti sanoi tiukasti. Mä jäin miettimään, mistä ihmeestä se tiesi, että tämä kaikki johtui naisesta.

Kun olin harjannut Broidin, mä purin sille tuntojani Isasta ja elämän vaikeudesta. Mä totta kai halusin kehittyä samantasoiseksi ratsastajaksi kuin isä, ellei paremmaksikin, mutta jatkuva harjoittelu ja kilpaileminen väsytti ja stressasi ihan mielettömästi. Lisäksi Broidin täytyi kehittyä hurjasti ennen kuin me voitaisiin pärjätä kovemman tasoisissa kilpailuissa. Roxenan tiineyden takia mä en voinut kilpailla sillä. Roxenaa oli yritetty saada tiineeksi useita kertoja, ja tavallaan huonoimmalla hetkellä se oli onnistunut. Oltiin me tietysti iloisia ja ylpeitäkin, varsasta tulisi vielä huippuhyppääjä. Mä toivoin salaa oria.

"Oispa mulla yhtä helppoa kuin sulla" huokaisin ja menin sisälle. Chole teki läksyjä keittiön pöydän ääressä ja mä meinasin pudottaa silmät päästäni, Cholea kun ei kovin usein siinä puuhassa nähnyt.

"Pakko, että pääsee yhteiskuntaopin läpi" se sanoi.

"Joku äidin asiakas ja sen tytär tuli käymään" Chole jatkoi ja nyökkäsi olohuoneeseen päin. Mä arvasin kenestä oli kyse, eräästä rikkaasta naisesta, jolla oli täysveriruuna nimeltään Glafon sekä hänen tyttärestään, jolla oli walesinponi, se sama joka oli ulkona yhdessä Vanillan kanssa. Mä en ollut nähnyt sitä tyttöä kertaakaan, sillä nämä asiakkaat olivat vasta muuttaneet paikkakunnalle. Mä menin uteliaisuudesta keittiöön. Se tyttö seisoskeli keittiön seinää vasten ja joi teetä. Äiti oli syventynyt näyttämään tytön äidille valokuvia.

"Hei" mä sanoin ja äiti nosti päätään.

"No hei, tässä on Romeo, mun poika, lahjakas esteratsastaja" äiti sanoi ylpeästi ja jatkoi:

"Heidi ja hänen tyttärensä Emilia tulivat käymään, lupasin kertoa heille vähän tallin historiasta ja säännöistä, he kun ovat vasta pari viikkoa sitten muuttaneet. Emilian ponin sä olet varmaan nähnytkin, se musta tamma, joka on samassa tarhassa Vanillan kanssa. Glafon on se rautias täysiverinen, et ole voinut olla huomaamatta, se on varmaan koko tallin hienoin hevonen" äiti kertoi ja Heidi hymyili ylpeänä.

"Vais niin" sanoin ja katsoin Emiliaa. Emilia oli lyhyt, jolla oli kuparinruskeat paksut hiukset, jotka ulottuivat olkapäille. Emilian kasvot olivat pyöreät, iloiset ja sillä oli punaiset posket. Emilialla oli tummat kulmakarvat ja tummanruskeat silmät, eikä Emilia näyttänyt yhtään äidiltään. Lisäksi mun täytyi huomioida, että Emilia oli todella muodokas, pyöreä peppu ja isot rinnat. Mua rupesi ärsyttämään omat ajatukseni ja mä pakenin huoneeseeni miettimään asioita, taas kerran.

Mä laskin matematiikan tehtävät sekä luin historian kokeeseen. Mä jopa siivosin pöytälaatikkoni ja keräsin pussillisen roskia. Ihan sama mitä mä tein, Isa oli mun mielessä koko ajan. Mua harmitti myös äidin sanat. Harmitti niin perkéleesti. Mä halusin isäni tasoiseksi ratsastajaksi, mä halusin joskus ratsastaa olympiajoukkueessa Roxenan varsalla. Se oli ollut mun unelma polvenkorkuisesta asti, mä en halunnut heittää kaikkea hukkaan. Mä tiesin, että jos mä haluaisin huipulle, treenaamisen ja kisaamisen pitäisi olla kaiken a ja o. Ote ei saisi herpaantua, ei edes pariksi viikoksi. Siinä kärsi sekä hevonen että minä.

Keskiviikko oli vapaapäivä treenaamisesta. Treenasin maanantaina, torstaina ja lauantaina ja ratsastin pari kertaa viikossa maastossa Vanillalla tai Roxenalla. Isa ei ollut koulussa vielä keskiviikkonakaan. Mä päätin rohkaistua ja kysyin Sandralta, missä Isa oli.
"Mitä sä sillä tiedolla teet?" Sandra kysyi epäluuloisesti.
"Mä lupasin sille, että se saa tulla meille tänään ratsastamaan" mä sanoin muina miehinä.
"Isahan tykkää hevosista" sanoin vielä.
"Joo, kyllähän se joskus pentuna ratsasti. Isa on kai sairaana, ei kai se muuten olis pois" Sandra sanoi ja kohautti olkapäitään. Se antoi mulle silti Isan numeron.

Mä istuin ruokapöydän ääressä ja lusikoin mansikkakiisseliä ja riisimuroja. Mä pyörittelin samalla Sandran antamaa lappusta käsissäni. Ihastuminen oli ihan outoa, mietin ja nauroin melkein ääneen kun muistin, miten itse olin naureskellut sille, että mulla olisi joskus elämää tallin ulkopuolella. Kun olin syönyt, menin talliin. Kello oli viisi, joten maneesiin ei ollut asiaa. Tervehdin tallin käytävillä tuttuja ja rapsuttelin Roxenaa. Annoin sille kaksi porkkanaa.
"Toinen vauvalle" kuiskasin ja annoin tammalle salaa suukon.

"Onpa se ihana" kuului ääni käytävältä. Näin Emilian kasvot karsinan pinnojen välistä.
"Se saa varsan heinäkuussa" sanoin ja kuulin ylpeyttä äänessäni.
"Vaude. Te varmaan meinaatte kouluttaa siitä yhtä hyvän estehevosen kuin Roxenakin on?" Emilia kysyi.
"Tarkoitus olisi" sanoin ja tulin ulos karsinasta.
"Meinaatko sä kilpailla keväällä" Emilia kysyi.
"Jos äiti antaa, mulla on aika rankka treeniohjelma. Äiti haluaa että mä olen paras, joten jos mä en täytä odotuksia, mä kilpailen vasta kesällä. Harmittaa vähän, kun mun täytyy kilpailla Broidilla. Roxena on paljon sirompi ja ketterämpi. Mutta on Broidikin hyvä, lihaksikas ja innokas" kerroin ja Emilia kuunteli pää kallellaan.
"Mäkin varmaan osallistun johonkin aluekisoihin, en oo vielä varma mihin" Emilia sanoi. Me juteltiin kaikesta. Emilia esitteli mulle Rozien ja kertoi samalla viimekesäisistä kommelluksistaan. Mäkin kerroin sille omistani, ja me naurettiin naamat punaisena kirpeässä syysilmassa.

Illalla mä muistin jotain. Mä en ollut soittanut Isalle. Mutta sillä hetkellä se ei tuntunut merkitykselliseltä.

Torstaina Isa tuli kuin tulikin kouluun. Se hakeutui mun seuraan ruokatunnille. Me juteltiin niitä näitä ja yritettiin saada halki kivikovia perunoita. Jussi ja Pyry istuivat vaiteliaina vieressä. Isakin vaikutti siltä että se olisi halunnut olla mun kanssa kaksin. Mä söin ruokani nopeasti ja menin Isan kanssa ulos.

"Mikset sä ole ollut koulussa? kysyin.

"Äh, emmä ole jaksanut. Mulla on ollut vähän riitaa isän kanssa ja silleen.." Isa sanoi ja tuijotti maahan.

"Tuutko sä huomenna meille ratsastamaan? Mä voin sitten illalla saattaa sut keskustaan, jos sä ole menossa johonkin" mä sanoin. Isan kasvot levisivät hymyyn.

"Totta kai mä tuun! Mä tuun vaikka kolmelta?" Isa varmisti ja mä nyökkäsin. Mä aloin selittää innoissaan hevosista ja Isa kuunteli kiinnostuneena. Se oli tosi utelias, kysyi ne kaikkein vaikeimmatkin kysymykset. Meillä oli tosi hauskaa ja ruokatunti lipui huomaamatta ohi. Mä juoksin luokkaan juuri ja juuri ajoissa.

"Sä oot kyllä nykyään tommonen naistenmies" Jussi kuiskasi ja mä naurahdin.

Kotona mua odotti äiti, joka patisti mut saman tien talliin. Mä otin jääkaapista vajaan jogurttipurkin ja kulautin sen äkkiä kurkkuuni. Ulkona oli kurja ilma, joten me ratsastettaisiin maneesissa. Tallin ilma tuntui tavallista viileämmältä, äidin aamulla lisäämä lämpötila ei ollut vielä kohonnut. Satulavarastossa Emilia tuli mua vastaan läpimärkänä, mutta hymyillen.

"Rankkasade yllätti, arvaa onko Rozie mutainen" se sanoi ja irvisti.

"Vie se pesukarsinaan pesulle ettei se palellu. Mä voin hakea sullekin kuivan paidan, jos sä haluat" mä sanoin ja Emilia nyökkäsi kiitollisena. Mä hain sille äidin villapaidan.

"Mä tuon tän huomenna takaisin" Emilia sanoi ja jatkoi matkaansa. Se kosketti ohimennessään mun olkapäätä. Sitä kohtaa lämmitti.

"Ota vielä noi laukkapuomit ja loppukäynnit" äiti huudahti ja lähti takaisin talliin. Mä hipaisin Broidin kylkiä ja se lähti tasaiseen, reippaaseen laukkaan viskellen välillä päätään. Mä pidätin hevosta hieman ja suoriuduin puomeista moitteettomasti. Mä hyppäsin puomit vielä kerran ja annoin sitten Broidille pitkät ohjat. Hevonen pärskähti ja veti ohjista. Broidi oli aivan erilainen ratsastettava kuin Roxena. Roxena oli kiltti ja kuuliainen, mutta silti reipas ja menevä. Broidi veti vähän väliä ihan omaa showtaan ja keksi silloin tällöin orimaisia metkuja. Lisäksi Broidi kuumeni välillä liikaa, varsinkin esteillä. Siitä huolimatta mä voisin antaa Broidin vähän kokemattomampienkin ratsastajien käsiin, sillä tottelematon ja ilkeä Broidi ei koskaan ollut. Äiti ei ollut edistynyt Skyn kanssa yhtään ja me molemmat alettiin uskoa yhä enemmän siihen, että sillä oli päässä vikaa. Äiti oli loistava valmentaja ja ratsastaja, mutta silti siihen hevoseen ei saatu millään tolkkua. Me oltiin jo aika lähellä luovuttamista. Skyssa oli paljo potentiaalia ja sillä oli hyvä sukutaulu, mutta kaikissa tapauksissa se ei riittänyt. Mä talutin Broidin väsyneenä sisään. Kunnon treenaaminen kolmesti viikossa ei ollut mikään pikku juttu. Mun lihakset olivat toki tottuneet ratsastamiseen, mutta kunnossa oli vielä vähän parantamista. Lisäksi Broidi ei ollut vielä ihan huippukunnossa. Loppuverryttelyn jälkeen mä vein Broidin sisälle talliin ja riisuin sekä harjasin sen nopeasti. Sen jälkeen mä menin sohvalle lukemaan biologiaa, mutta nukahdin nopeasti.

Mä heräsin vasta kahdeksalta ja menin saman tien suihkuun ja nukkumaan. Mä olin niin väsynyt. Mä en kuitenkin jostain syystä saanut unta vaan mietin huomista. Isan tulo jännitti mua, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun se näki mua "omasta tahdostaan". Mua mietitytti, tulisiko meistä koskaan mitään. Me oltiin niin eri planeetoilta. Silti Isa oli ihan älyttämän mukava ja herkkä ihminen. Sillä oli oikeasti fiksuja juttuja. Ja yksi pieni juttu, mistä mä tykkäsin, mutten tavallaan kehdannut myöntää; mun miehisyydelle teki hyvää Isan pelastaminen ja siitä huolehtiminen ja sen suojeleminen.

Perjantai-iltapäivänä mä lakaisin tallin lattian, ihan varmuuden vuoksi. Harjasin myös Vanillan kiiltäväksi ja letitin sen hännän. Se näytti ihan mielettömän söpöltä. Mä hain sisältä Isalle saappaat ja kypärän. Isa oli suurin piirtein samankokoinen kuin äiti. Tallin käytävällä Emilia tuli vastaan.

"Moi" se sanoi hymyillen "mä annoin sen villapaidan Rosandralle" se jatkoi.

"Mihin sä muuten olet menossa kun sulla on kahdet saappaat?" Emilia kysyi vielä. Mä en ehtinyt vastata, sillä Isa tuli tallin ovesta sisään. Se näytti niin suloiselta. Se oli letittänyt hiuksensa ja oli kokonaan ilman meikkiä. Isa katsoi Emiliaa kysyvästi. Emilia katsoi Isaa murhaavasti.

"Emilia, tässä on Isadora, mun kaveri. Isa, tää on Emilia. Emilialla on hevonen meidän tallilla" mä sanoin ja Emilia hymyili ja kätteli Isaa reippaasti. Isa näytti edelleen hölmistyneeltä.

"Vai niin. Oletteko te lähdössä maastoon? Mähän voisin lähteä mukaan, mä olin juuri itse menossa samaan suuntaan!" Emilia huudahti ja kiiruhti Rozien karsinaan. Mä kohautin olkapäitäni ja Isa huokaisi.

Loppujen lopuksi maastoratsastus meni ihan mukavasti. Tie oli jo melkein kuiva ja aurinkokin pilkahti puiden välistä. Mä opetin Isalle, miten maastossa pitäisi ratsastaa. Se meni Vanillalla ihan kiitettävästi. Emilia kiiruhti edellä ja hyppäsi muutaman maastoesteenkin. Mun täytyi myöntää, että Emilia oli todella hyvässä kunnossa, samoin Rozie. Isa katsoi mua surullisesti.

"Sä olet myös hyvä, mä voisin pitää sulle sunnuntaina tunnin, jos sä vaan haluat" mä sanoin ja hymyilin sille. Isa nyökkäsi iloisesti ja mä päätin nostaa Roxenalla laukan ja nautin sen tasaisesta. Vanilla seurasi kiltisti perässä ja Isa pysyi hyvin selässä. Emilia tuli meidän rinnalle kotimatkalla ja puheli niitä näitä. Mä yritin vastailla sekä Isalle että Emilialle, mutta se oli mahdotonta. Loppujen lopuksi mä huomasin, että Isa ja Emilia juttelivat keskenään ja mä olin hiljaa.

Tallilla Emilia tuli kiittämään mua seurasta ja vinkkasi, että olisi kiva ottaa joskus uudestaan. Isa harjasi Vanillaa ja kysyi, milloin ehtisin pitää sen ratsastustunnin. Lupauduin pitämään sen sunnuntaina. Roxena katsoi mua vahingoniloisesti ja hörähti. Mä tönäisin sitä leikkisästi kaulaan ja huokaisin. Mua hymyilytti.

Se maastoratsastus oli kaiken kaikkiaan todella omituinen. En mäkään mikään idiootti ollut, kyllä mä huomasin että Emilia oli musta kiinnostunut, samoin Isa. Mä tunsin olevani kusessa, kahden naisen välissä. Emilia oli tosi suloinen ja mukava, rakasti hevosiakin. Isa oli ihan erilainen. Jotenkin salaperäinen. Isalla oli ihan älyttömän hauskoja juttuja ja sitä ei voinut olla kuuntelematta ja ihailematta. Isa oli myös ihan mielettömän kaunis, enkä mä yhtään ihmetellyt että sillä oli riittänyt miehiä. Se tavallaan vaivasi mua, koska mä en ollut oikeastaan koskaan ollut kenenkään kanssa. Rumasti sanottuna, mä en uskonut, että Emiliallakaan olisi ollut paljoa vientiä. Yhtäkkiä mä älysin, etten edes tiennyt, minkä ikäinen Emilia oli. Mä epäilin, että se oli viisitoista tai kuusitoista.  Mä en ollut mikään peluri, mä vihasin sellaisia ihmisiä. Mä en silti tiennyt, mitä tehdä. Mä halusin tutustua molempiin.

Lauantain tunnilla mä pistin parastani, myös Broidi huomasi sen ja oli erittäin yhteistyökykyinen.

"Hyvä Romeo!" äiti huudahti kasvot hehkuen. Mä olin suorittanut äidin rakentaman vaikean radan täysin puhtaasti ja lähes ylittänyt oman ennätyksenä.

"Sähän pärjäisit tosi hyvin kansallisissa kisoissa. Broidikin on hyvässä kunnossa. Mä olin viimetunnilla vähän turhan ankara, kaikillahan on joskus huonoja päiviä" äiti hymyili ja lähti ulos maneesista. Emilia tuli samalla ovenavauksella sisään.

"Harmi etten mä nähnyt, kun sä ratsastat" Emilia sanoi ja istui seinän vieressä olevalle penkille.

"Parempi vaan ettet nähnyt, jos sä oisit ollu täällä katsomassa, ois ollu kauheet suorituspaineet" Mä sanoin ja ratsastin vielä yhden kierroksen. Mä hyppäsin alas selästä ja kävelin Emilian luo. Broidi pärskähti ja nuuhkaisi uteliaasti Emiliaa. Emilia naurahti.

"Onpa kyllä komee poika" se sanoi ja taputti Broidia.

"Onhan se" myönsin ja katselin Emiliaa. Sen posket hehkuivat ja se rapsutti Broidia. Mä annoin Emilian taluttaa Broidin talliin. Me juteltiin matkalla kisoista. Emilia aikoi osallistua heti alkukesästä muutamiin aluekisoihin. Mä kannustin Emiliaa, sillä mä tiesin että Emiliassa ja varsinkin Roziessa, oli paljon potentiaalia. Mä kutsuin Emilian sisälle ja keitin meille kahvia. Jossain vaiheessa mä tunsin kännykän värisevän mun taskussa saapuneen viestin merkiksi, joten mä kiiruhdin vessaan lukemaan viestin. Viestejä oli tullut kaksi. Toisessa Pyry pyysi mua ja Jussia sen luo pelaamaan konsolipelejä ja toisessa Mila halusi tavata, koska olin kuulemma viimeaikoina ollut turhan kiireinen. Tottahan se oli, että mä olin Isan ja Emilian kanssa pyöriessäni laiminlyönyt kavereitani. Mä päätin soittaa Milalle huomenna ja lähetin Pyrylle viestin, että mä tulisin paikalle kuudelta. Kello oli vasta kaksi. Mä menin Emilian kanssa ulos ja Emilia näytti mulle Glafonia, sen äidin hevosta. Se oli kieltämättä ihan älyttömän upea hevonen. Emilia ei ollut vielä saanut kokeilla sitä. Sen äiti tähtäsi pitkälle, kansainvälisiin kisoihin kuulemma. Mä ihmettelin, että miten kunnianhimoinen ihminen sen äiti oli. Ei riittänyt, että oli hieno hevonen, paljon rahaa ja iso yritys, piti päästä kansainvälisiin estekisoihinkin. Ihmettelin siksi, että mun käsityksen mukaan Emilian äiti ei ollut mikään huippuratsastaja. Hienolla hevosella ei päästy kovinkaan pitkälle, pitkälle pääsemiseen kun tarvittiin niin paljon muutakin, taitoa ja kokemusta.

Pyryllä mä purin pojille tuntojani. Poikia lähinnä nauratti mun tilanne, ehkä siksi, etten mä koskaan ollut ollut mikään naistenmies. Mä närkästyin ja päätin puhua Milalle, naisena se taatusti ymmärsi mua paremmin kuin kaksi paatunutta poikamiestä. Mä lähdin kotiin vasta kymmeneltä. Sänkyyn päästyäni mä ajattelin huomista, Isadoraa ja Vanillaa.

Sunnuntaiaamuna mä poljin pyörällä keskustaan ja menin Milan kanssa kahville. Tilasin kokiksen ja pullan, Mila teen ja sämpylän.

"Mitä sulle kuuluu?" kysyin.

"Ihan hyvää, me löydettiin Juhan kanssa ihan pieni kaksio keskustan läheltä. Vähän rauhattomalla alueellahan se on, mutta me voidaan vaihtaa asuntoa sitten kun Juha pääsee kouluun ja vauva syntyy" Mila kertoili ja silitti vähän väliä mahaansa. Mä kerroin Mialle mun tilanteesta ja Mila vaikutti myötätuntoiselta.

"Romeo, muista nyt silti, että sun täytyy tehdä päätös. Sä et saa loukata ketään"

Kotiin päästyäni mä huomasin pihalla trailerin ja muistin äidin kertoneen tallin uudesta asukista. Äiti oli tänään muutaman valmennettavan kanssa Jyväskylässä kisoissa, joten mä menin tarkistamaan tilanteen. Autosta käveli ulos hoikka ja kalpea nuori nainen.

"Hei, mä olen Romeo, Rosan poika" mä sanoin ja kättelin naista.

"Mä olen Tiia. Rosa mainitsikin, ettei ole tänään paikalla. Mulla tämä oli vain ainoa mahdollinen muuttopäivä" Tiia sanoi ja avasi traikun. Trailerissa oli mustanruunikko, isokokoinen hevonen. Hevonen muljautteli silmänvalkuaisiaan ja katsoi omistajaansa uhmakkaasti. Tiia oli niin pienikokoinen että mun teki mieli rynnätä apuun. Hevonen vaikutti hermostuneelta ja vikuroi koko matkan trailerista ulos.

"Aika kuuma kaveri, vai?" mä kysyin ja näytin Tiialle vapaan karsinan ison tallin päädystä, sillä pikkutallissa ei ollut tilaa.

"Joo, Alli vihaa traileria ja on muutenkin herkästi kuumenevaa tyyppiä, ei ilkeä kuitenkaan" Tiia sanoi ja katsoi hevosta hellästi.

"Almost Perfect on Allin oikea nimi. Alli on trakehner ruuna, vasta 7-vuotias. Suurin syy mun muuttoon oli oikeastaan tämä talli, mä tarvitsen kunnon valmennusta kehittyäkseni" Tiia kertoi ja mä esittelin samalla Tiialle tallia. Missä oli ensiapupakkaus, mistä löytyisi satulavarasto ja missä olivat oljet ja purut. Kävin myös pihalla näyttämässä maneesin ja tarhat. Tiia vaikutti tyytyväiseltä. Mä sanoin sille, että äiti näyttäisi sille vapaan tarhan ja kertoisi enemmän tallin tavoista. Myös Emilia ilmestyi jossain vaiheessa tallille ja mä esittelin tytöt toisilleen. Esittelykierroksen jälkeen mä lähdin sisälle harjoittelemaan matematiikan laskuja. Mä ehdin paneutua matikkaan huimat puoli tuntia, kun Isa soitti ja ilmoitti ilmestyvänsä paikalle puolen tunnin sisällä. Mulla tuli kiire, sillä mun täytyi varmistaa, että maneesi oli tyhjä viideltä ja Vanillakin täytyi laittaa kuntoon.

Ratsastustunti meni hyvin, mä opetin Isalle perusjuttuja ja Isa suoriutui niistä ihan mallikkaasti. Tunnin harjoittelemisen jälkeen Isa näytti melko väsyneeltä, joten me lähdettiin talliin hoitamaan Vanillaa. Mä opetin Isalle hoitamisen perusteita. Mun mielestä oli hauska opettaa. Sen jälkeen mä keitin Isalle teetä tallin pienessä oleskelutilassa. Isa rupatteli iloisesti kaiken maailman asioista ja mä nauroin sen jutuille. Isa punastui vähän, kun mä kerroin sille miten mukava se oli. Meidän herkän hetken keskeytti kuitenkin Emilia, joka istui meidän väliin ja alkoi jutella niitä näitä. Isa näytti aika hämmentyneeltä, sillä se ei tuntenut Emiliaa kovinkaan hyvin. Mä halusin vain päästä nopeasti pois siitä tilanteesta.

Mä olin huolissani äidistä. 22 hevosta tuottivat aika paljon töitä, samoin toimistotyöt, kilpailut, valmennus ja vieläpä omistajien pitäminen tyytyväisenä. Maatilalla oli aina jotain korjattavaa ja huollettavaa. Äidillä oli yksi talliapulainen, joka kävi töissä neljänä päivänä viikossa ja omistajatkin tekivät oman osansa tallin töistä. Äiti oli aina ollut kova paiskimaan töitä, mutta joka tapauksessa mä pelkäsin sen kohta halkeavan töiden määrästä, koska sen bisnekset olivat viimeaikoina laajentuneet aikalailla. Sen takia mä päätin tarjoutua sille apulaiseksi, mä voisin auttaa sitä viikonloppuisin ja joskus arkipäivisinkin. Teinipojalla kun ei koskaan ollut liikaa taskurahaa. Äiti ei ikinä olisi minun antanut tehdä töitä ilmaiseksi, sillä se halusi pitää lapset ja työn erillään, koska koulunkäynti oli sen mielestä meille tärkeintä. Koulunkäynti mua olikin askarruttanut viimeaikoina aikalailla, sillä mulla oli vain vuosi aikaa päättää tulevaisuudestani. Mulla ei ollut varsinaista toiveammattia, ellei esteratsastajaa laskettaisi. Mä halusin lähteä ulkomaille opiskelemaan hevosalaa heti peruskoulun jälkeen, mutta mulla oli vahva tunne, ette äiti antaisi mun tehdä sitä. Mulla oli jo tähtäimessä isän serkun Danielin valmennustalli ja siittola Englannissa. Isän koko perhe ja sukulaiset olivat vannoutuneita hevosihmisiä ja mulla oli aina ollut hyvät välit Danielin kanssa. Danielia mä näin joka joulu mummolassa, jonne koko suku kokoontui kerran vuodessa. Äiti kai luuli mun seuraavan Cholen jalanjälkiä, paikalliseen lukioon tai ammattikouluun. Chole aikoi mennä opiskelemaan tarjoilijaksi, sillä sen todistuksella ei hirveän hienoihin paikkoihin päästy. Ja äiti oli tietysti tyytyväinen, Chole pysyisi kotona ja saisi vielä joskus ammatin. Mä en ollut siitä niinkään varma, sillä mä tiesin miten välinpitämättömästi Chole suhtautui kouluun.

Maanantai tuli ihan liian pian, mä olin hirmu väsynyt viikonlopun jäljiltä enkä oikeastaan ollut ehtinyt lukea yhtään tulevan viikon kokeisiin. Mä olin koulussa keskiverto-oppilas, keskiarvo oli aina ollut noin kahdeksan. Viimeaikoina hevoset ja naiset olivat kuitenkin vieneet mun aikaani niin paljon, että mun numerot alkoivat tippua. Mä olin niin väsynyt, mun täytyi nähdä kavereita, Isaa, ja Emiliaa. Mun täytyi paiskia töitä tallilla, harjoitella Broidin kanssa sekä huolehtia Vanillasta ja Roxenastakin. Näiden kaikkien asioiden keskeltä ei löytynyt paljoakaan aikaa koulutehtäville.

"Roxena on kyllä niin suloinen" Emilia huokaisi kun mä letitin tamman harjaa.

"Ois mahtavaa joskus ratsastaa sillä. Paljon se hyppää?" Emilia kysyi.

"120 cm ratana, kouluhevonen tämä ei ole ollenkaan, koulutukseltaan vain Helppo A" sanoin ja annoin Roxenalle palan omenaa. Se rouskutti omenaa tyytyväisenä ja mä nostin satulan tamman selkään.

"Mennäänkö?" kysyin Emilialta ja tämä lähti hakemaan pikkutallista Rozieta. Mä talutin Roxenan ulos ja hyppäsin sen selkään. Me ratsastettiin pidempää reittiä, koska kello ei ollut vielä paljon ja oli hyvä ilma. Marraskuinen ilma oli kirpeä ja odotti lunta. Lumen tuloon ei olisi enää pitkä aika, se oli vain parista päivästä kiinni. Me ratsastettiin hiljaa, kunnes mä nostin Roxenalla ravin. Roziella oli vaikeuksia pysyä Roxen pitkien askelien perässä. Roxena nautti ratsastuksesta ja veti ohjista saadakseen lisää vauhtia. Mä naurahdin ja annoin sen nostaa rauhallisen laukan maastopolun pitkällä suoralla. Se täytyisi käydä läpi ennen lumen tuloa, ettei kukaan satuttaisi siinä itseään. Huokaisin, sillä tuntui että töitä kasaantui kokoajan vain enemmän ja enemmän. Emilia ei sanonut mitään, hämmentyi kai kun olin niin poissaoleva. Mietin vain kokoajan Isaa ja Emiliaa, Emiliaa ja Isaa. Emilia rakasti hevosia, Isa ei pitänyt niistä niin paljoa. Isa oli hauska ja rohkea, Emilia taas hieman ujo. Emilialla ei ainakaan luultavasti ollut pimeää menneisyyttä, Isalla oli luurankoja kaapissa yllin kyllin. Isan mä tunsin paremmin, Emiliaa taas en. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Perjantaina mä sain kuulla ikävän uutisen. Skywalker lennätettäisiin Ruotsiin, kasvattajansa luo. Äiti ei itse enää jaksanut yrittää, mutta antoi hevoselle kuitenkin toisen mahdollisuuden uudessa kodissa. Äiti oli alkanut etsiä uutta hevosta, estehevosta tietenkin. Bambiina oli äidillä vain harjoitus- ja tuntikäytössä ja Cocoaa piti vielä treenata. Mä en silti jaksanut innostua, sillä kaikesta huolimatta mulla tulisi vielä ikävä Skywalkeria. Mä istuin paalin päällä ja Emilia tuli istumaan mun viereen. Se kävi nykyään tallilla päivittäin, treenasikin monta kertaa viikossa.

"Onko sulla joku hätänä?" Emilia kysyi ja laski kätensä mun reidelle.

"No ei, sinänsä. Skywaker lähtee Ruotsiin. Mä ymmärrän äidin päätöksen ihan täysin, sillä Skylla on kokeiltu kaikki mahdolliset temput, mutta muutosta ei ole tapahtunut, enkä usko että olisi tapahtunutkaan. Edes ruunaaminen ei rauhoittanut sitä huliviliä" sanoin ja katsoi Emiliaa.

"Voi sua, mä ymmärrän täysin. Mulla oli jokunen vuosi sitten vähän samanlainen tilanne. Mun shetlanninponi jäi mulle pieneksi ja äiti halusi myydä sen. Pakkohan se oli, jos halusin kehittyä ja jatkaa ratsastamista. Onneksi sen nykyinen omistaja lähettää mulle vieläkin silloin tällöin kuulumisia ja valokuvia" Emilia sanoi. Se oli niin suloinen pitkine letteineen ja punaisine poskineen. Se tuoksui hevoselta ja heinältä. Mun teki niin mieli silittää sen poskea ja suukotella sitä joka paikkaan. Me istuttiin hiljaa hetki, kunnes käytävältä kuului ääni:

"Emilia, nyt mentiin" Emilia nousi ylös, kosketti mun kättä ja sanoi:

"Nähdään huomenna"

Mä olin juuri pääsemässä vauhtiin äidinkielen mielipidekirjoituksessa, kun mun puhelin soi. Vilkaisin näyttöä. Isa soittaa.

"Romeo" vastasin.

"Romeo… Tuu hakeen mut pois täältä" Isa nyyhkytti ja kuulosti hätääntyneeltä.

"Rauhotu. Missä sä oot?" kysyin.

"Nikolla… Ossi on tullu ihan hulluksi" Isa sanoi ennen kuin puhelu katkesi. Mä yritin soittaa sille uudelleen, mutta en saanut enää yhteyttä. Mä päätin soittaa Jussille.

"Asuuks Niko siinä sun lähellä?" mä kysyin, koska mulla oli semmonen mielikuva.

"No joo, C-rapussa, en vaan tiedä missä kerroksessa. Miks ihmeessä sä haluut tietää mis Niko asuu?" Jussi kysyi, mutta mä sanoin selittäväni myöhemmin.

"Tuu C-rappuun vartin päästä, ok?" varmistin ja suljin puhelimen. Sitten mä polkaisin pyörällä keskustan lähellä sijaitsevaan lähiöön. Me asuttiin pyöräilymatkan päässä siitä lähiöstä, sinne oli vain viisi kilometriä. Yläaste sijaitsi myös siinä samassa lähiössä, missä Jussi ja Niko asuivat. Jussi seisoi portaiden alapäässä ja katsoi mua kysyvästi.

"Isa soitti ja sanoi et se tarvii apuu" mä sanoin ja aloin nousta portaita ylös. Viimein, neljännen kerroksen viimeisessä ovessa komeili Nikon sukunimi. Mä soitin ovikelloa ja joku tyttö tuli avaaman. Mä rynnistin sisälle ja huomasin kyllä pöydällä komeilevat minigrip-pussit, joiden sisällöstä ei voinut erehtyä. Isa makasi sohvalle silmä mustana ja Ossi seisoi vihaisen näköisenä vieressä.

"Painu Ossi helvéttiin täältä, äläkä enää ikinä koske Isaan" mä sanoin ja katsoin sitä tuimasti. Se rynnisti mun kimppuun, mutta mä käännyin ja vedin sen kädet selän taakse. Kerrankin heppapojan hyvistä käsivoimista oli hyötyä. Mä väänsin sen kättä niin kauan, että Ossi alkoi uikuttaa.

"Painu nyt oikeesti víttuun täältä" mä sanoin ja heitin jätkän rappuun. Jussi katsoi mua suu auki. Olisin katsonut itsekin, jos olisin ollut joku ulkopuolinen. Mä katsoin ikkunasta, kun Ossi potki pihalla olevia pyöriä ja lopulta kaasutti mopollansa pois. Mä otin Isaa kädestä kiinni ja sanoin muille:

"Jatkakaahan juhlimista" Mä kävelin pihalle ja Jussi käveli siinä samalla omaan rappuunsa.

"Ootsä Romeo vaan melko kova jätkä" se hörähti vielä ovelta ja mä virnistin. Mä istuin pihalla olevaan keinuun ja vedin Isan syliini. Isa nyyhkytti vieläkin.

"Miks sä olit tuolla?" mä kysyin "mä luulin, että sä olit jättänyt noi piirit".

"Mä menin sinne mun ystävän Annen kanssa, Nikolla oli bileet. Sitten sinne rynnisti Ossin tuttavia ja ne alkoi vetää kokaa, Ossikin. Se meni siitä ihan sekaisin enkä mä kerinnyt paeta, kun se sanoi tappavansa mut ja alkoi hakata. Muutama tyyppi yritti rauhoitella sitä, mutta se on niin itsepintainen jätkä, ettei sitä kukaan saanu lopettaman. Sitten sä onneks tulit" Isa sanoi.

"Mä en tiennyt kenelle muulle soittaa kun sulle. Sä olet varmaan ihan kypsä tähän touhuun, sä olet mulle ihan liian kiltti" Isa sanoi ja huokaisi.

"Älä viitsi, mä pidän susta. Sä oot mun ystävä, totta kai mä autan sua" mä sanoin ja halasin tyttöä lujasti painaen pääni sen rintaa vasten.

"Isa, " mä kuiskasin "sun rinnassa on konekivääri".

Yhdeltätoista mä saatoin Isan kotiin ja lähdin kotiin. Mä olin ihan sekaisin. Mä en halunnut olla sellainen kusípää, jolla oli kaksi muijaa. Enkä omasta mielestäni ollutkaan, vielä. Mä en ollut tehnyt Emilian enkä Isankaan kanssa yhtään mitään, jutellut vain. Mä en vain osannut tehdä päätöstä, musta tuntui, että mun piti pitää vähän taukoa naisista. Kotona mä tein mielipidekirjoituksen loppuun ja nukahdin vaatteet päällä sänkyyn.

Aamulla kuudelta äiti tuli ovelle ja sanoi, että mun pitäisi herätä.

"Mä lähden viemään Skywalkeria lentokentälle ja Maiju ei ole lauantaisin töissä, joten sun täytyy tarhata ja ruokkia hevoset. Nouse ylös" äiti sanoi ja lähti pois huoneesta. Mun silmät eivät meinanneet millään aueta, tuntui kun ne olisivat muurautuneet umpeen. Mun suussa maistui sanoin kuvaamattoman pahalle, johtuen siitä etten pessyt illalla hampaita. Mua myös palelsi ja vítutti, sillä olin nukkunut koko yön huonossa asennossa, ilman peittoa, välillä heräillen. Oli lauantaiaamu, ja mä nousin kukonlaulun aikaan ylös talliin. Välillä musta tuntui, ettei hevosala ollut mulle se oikea. Mä laahustin keittiöön ja söin kolme voileipää. Sen jälkeen pesin hampaat, vedin tallikamppeet niskaan ja menin hämärään, jäätävään ulkoilmaan. Äiti oli lastaamassa Skywalkeria. Mä taputin sitä ilkimystä vielä viimeisen kerran ja tunsin palan nousevan kurkkuuni. Äiti talutti Skyn traileriin ja kietoi kätensä hartioitteni ympärille.

"Nyt vaan odotellaan hyviä uutisia, tiedä vaikka Sky pärjäisi siellä ihan hyvin" äiti sanoi.

"Eihän se osaa edes ruotsia" mä sanoin ja äiti naurahti.

Ruokinnan jälkeen mä menin sisälle keittämään kahvia. Nössö tuli jalkoihini kiehnäämään aamupalan toivossa, ja mä annoinkin sille kupillisen naksuja. Mä luin aamulehden ja silmiini osui uutinen, jossa luki: "16-vuotias poika pidätetty kokaiinin hallussapidosta Jyväskylässä". Mä toivoin niin, että se olisi ollut Ossi. Mä tunsin itseni vähän ilkeäksi, mutta karistin sellaiset ajatukset, sillä Ossi oli aiheuttanut kaikille tarpeeksi paljon pahaa. Mä olin juuri soittamassa Isalle, kunnes mä älysin, että kello oli vasta seitsemän. Mä muistin myös, että mun piti pitää etäisyyttä naisiin. Mä lähdin haukotellen takaisin talliin viemään hevosia ulos. Kun olin saanut urakkani tehtyä, aloitin vielä suuremman urakan, karsinoiden siivouksen. Kun olin saanut ison tallin karsinat siivottua, Emilia saapui talliin.

"Mä vähän arvelinkin, että sä haluaisit apua" Emilia sanoi ja haki toisen talikon. Mä nyökkäsin sille kiitollisena, vaikka tiesinkin suunnitelmani menevän mönkään. Me käveltiin pikkutalliin, jossa oli vain kuusi karsinaa. Emilia alkoi heti hommiin ja katselin sitä mietteliäänä. Se huomasi mun tuijotuksen ja punastui. Mäkin rupesin töihin ja me siivottiin hiljaisuuden vallitessa. Kun me saatiin kaikki siivottua, mä pyysin Emilian kahville, kiitokseksi. Me käveltiin sisälle. Siellä oli ihan hiljaista, sillä kello oli vasta puoli kymmenen, ja Cholella oli taatusti mennyt eilen myöhään. Nössö tuli häntäänsä iloisesti heiluttaen kerjäämän huomiota. Emilia kyykistyi rapsuttamaan sitä.

"Se on Nössö, tallikissa. Tai siis koira" mä sanoin ja Emilia nauroi.

"Suloinen pikku otus, ilmeisesti nimensä veroinen?" Emilia kysyi ja nousi ylös.

"J…" mä kerkesin sano ennen kuin Emilia kumartui mua kohti ja painoi mut seinää vasten. Se kumartui suutelemaan mua ja musta tuntui, kuin jotain kuumaa olisi valunut kehoni lävitse. Mun jalat menivät veteläksi ja mä olin todella hämmentynyt. Emilia veti päänsä pois ja katsoi mua pää kallellaan. Se oli niin älyttömän suloinen, että mun teki mieli syödä se. Mä otin Emilian pään käsieni väliin ja vedin sen uuteen suudelmaan. Sen huulet olivat ihan älyttömän pehmeät. Mä suutelin sitä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes Isan surulliset kasvot tulivat yhtäkkiä mieleeni. Emilia katsoi mua kummastuneena.

"Mikä nyt on?" se kysyi.

"Ei mikään. Me… unohdettiin keittää sitä kahvia" mä sanoin ja kipitin kahvinkeittimelle. Mä raivasin pöydän, pyyhin sen, nostin pöydälle puhtaat kahvikupit ja löysin jopa paketillisen keksejä. Sitten mä rupesin kyselemään Emilialta kaikkea tyhmää, kuten minkä ikäinen se oli ja mitä koulua se kävi. Kävi ilmi, että se oli 15 ja ysillä, kävi koulua keskustan yläasteella.

"Mitä sä meinaat tehdä yläasteen jälkeen?" kysyin ja tiskasin astioita.

"Meen opiskelemaan lähihoitajaksi ja jatkan toki samalla hevosharrastusta" Emilia sanoi ja tuli lähemmäs.

"Öh, kahvi on varmaan valmista" sanoin ja kaadoin kiireesti kupit täyteen.

"Ota keksi" sanoin ja otin itsekin. Musta tuntui, että keksi juuttuisi kurkkuuni jos yrittäisin syödä sitä. Kahvit juotuamme Emilia kiitti ja lähti. Mä kuulin sen äänestä, että se oli loukkaantunut. Mä painoin pääni käsiini ja huokaisin syvään.

Sunnuntaina oli äidin syntymäpäivä, se täytti 34. Me päätettiin Cholen kanssa leipoa sille suklaakakku, mutta kaakaojauhetta ei ollut. Mä päätin kilttinä ja reippaana poikana polkaista lähikauppaan, joka oli vain muutaman kilometrin päässä. Ulkona oli ihan helvétin liukasta ja mun täytyi todella keskittyä, etten kaatuisi pyörälläni. Lähikaupan edessä mä näin tutut kasvot, Isa oli tulossa kaupasta. Se oli jonkun vanhemman naisen kanssa, joka todennäköisesti oli Isan äiti. Mä olin juuri menossa juttelemaan sille, kun mä liukastuin lumen alla lymynneeseen jäähän. Mä yritin tietysti kaatua käteni varaan, niin kuin kaaduttaessa on tapana. Mun ranteessa tuntui viiltävää kipua ja mä rojahdin kokonaan maahan. Isa huudahti ja juoksi mun luo. Mun kasvot olivat vääristyneet kauheaan irvistykseen.

"Ootsä Romeo okei?" Isa kysyi ja kosketti mun poskea.

"Ranne tais mennä" voihkaisin. Isan äiti tuli katsomaan mua huolestuneena.

"Taitaa olla parasta viedä sut sairaalaan" se sanoi. Isa auttoi mut ylös ja talutti autoon. Se laittoi mulle turvavyönkin kiinni. Mä melkein itkin, niin paljon ranteeseen sattui.

"Kerrankin mä saan pelastaa sut" Isa sanoi ja mä koetin vähän hymyillä.

Sairaalassa mä soitin äidille ja se lupasi sinne tulla heti mua katsomaan. Kun lääkäri oli tutkinut mun ranteen ja mä olin käynyt röntgenkuvissa, mä menin käytävälle odottamaan, että pääsisin taas lääkärille. Isa oli siellä mun seurana ja puhui kaikenmaailman asioista. Murtuneesta ranteesta huolimatta mun täytyi naurahtaa aina välillä. Mä olin kiitollinen Isan seurasta, sillä odotusaika oli pitkä. Äidin tultua paikalle mä sanoin Isalle, ettei sen tarvitsisi jäädä, mutta se sanoi pitävänsä mulle seuraa mielellään.

Kahden tunnin kuluttua lääkäri kutsui mut sisään huoneeseensa. Äiti tuli mukaan.

"Minulla on hyviä ja huonoja uutisia" lääkäri aloitti ja laittoi röntgenkuvan esille.

"Hyvät uutiset ovat, että ranteessa on vain pieni hiusmurtuma, sinulla kävi tuuri. Huonot uutiset ovat, että joudut pitämään kättä siteessä nelisen viikkoa ja taukoa rankasta liikunnasta parisen kuukautta. Teet asioita sitten kun pystyt, kiire ei ole, sillä käden täytyy parantua rauhassa. Mua harmitti ihan mielettömästi ja niin harmitti äitiäkin. Ulkona äiti kuitenkin sanoi, että mulla olisi vielä mahdollisuuksia kevään kisoihin, mä en sanonut vitutukseltani mitään. Me vietiin Isa kotiin ja mä kiitin sen seurasta hymyillen. Isa sanoi soittavansa ja juoksi sisälle.

Kotona Chole oli tehnyt suklaakakun ilman suklaata, se oli tehnyt siihen kinuskikuorrutteen. Mua ei huvittanut syödä koko kakkua, sillä ilman sitä mulla olisi ehjä ranne. Mä annoin kuitenkin äidille syntymäpäivälahjan, valokuva-albumin ja laatikollisen hedelmäruutuja, äidin lempikarkkeja. Äiti halasi ja suukotti mua. Chole antoi äidille uudet lapaset.

Mä en mennyt maanantaina kouluun, en vielä tiistainakaan. Mä murehdin kotona särkylääkkeitä syöden ja Aku Ankkoja lukien. Toisaalta, onneks ranne ei murtunut, se ois tienny vielä pahempaa treenitaukoa. Tiistai-iltana Jussi tuli tuomaan mulle läksyjä. Se hyvä puoli sairastamisessa oli, että mä sain vihdoin ja viimein tehtyä läksyni ja luettua kokeisiin.

"Isa kyseli sua" Jussi sanoi samalla kun me pelattiin korttia.

"Vais niin. Mitä se sanoi?" kysyin.

"Ei mitään erikoista, kunhan vaan sanoi aikovansa tulla käymään" Jussi sanoi ja huudahti riemuissaan lyödessään viimeisen kortin pöytään. Me jatkettiin pelaamista jutellen samalla koulusta, Jussi kertoi mulle viimeisimpiä juoruja. Hetken kuluttua mun puhelin soi.

"Rooomeo" mä vastasin.

"Moi, Isa täällä" Isa sanoi ja mun oli pakko hymyillä.

"Moi" sanoin.

"Voisinko mä tulla tänään käymään?" se kysyi.

"Joo, totta kai, mä keitän sulle teetä ja tarjoon kinuskitorttua" mä sanoin ja Isa hihitti.

"Nähdään"

Jussin lähdettyä mä sain uuden vieraan, Emilia tuli käymään.

"Sua ei oo tallillä näkyny" se sanoi. Mä näytin sille mun kättä ja se parahti.

"Auts. Ei kai se murtunut" se kysyi huolestuneen näköisenä.

"Hiusmurtuma tuli, kuukauden päivät pitää olla treenaamatta" mä sanoin.

"Voi sua" Emilia sanoi myötätuntoisena. Samassa mä muistin, että Isa oli tulossa käymään, ja mua alkoi ahdistaan. Mä saatoin Emilian talliin ja toivoin, että mun päähän taottaisiin järkeä, tää ei voinut jatkua näin.

Isan lähdön jälkeen mä naureskelin ääneen. Isa osasi kertoa niin uskomattoman huvittavia tarinoita sen lukuisista pissisystävättäristä, äitipuolesta sekä muista asioista. Emilia ei ollut samanlainen, mutta myötätuntoinen ja kiltti tyttö se oli. Ja niin edelleen jatkuivat ne samat ajatukset mitä mä olin vatvonut päässäni jo useita viikkoja, ja se todellakin alkoi ärsyttää mua suunnattomasti.

Joulukuun toisella viikolla mä päätin lähteä Roxen kanssa kunnon maastolenkille, sillä mun käsi oli täysin parantunut ja mä olin palannut tallille. Emilia oli liittynyt heti ekana päivänä seuraani, mutta siitä meidän suudelmasta me ei puhuttu. Se vähän kaiveli mun mieltä, sillä enhän mä voinut olla miettimättä sitä. Samalla mulla oli ihan hemmetin huono omatunto, enkä mä tiennyt yhtään, mitä mun olis pitänyt tehdä siinä tilanteessa olematta töykeä.

"Hyvä tyttö" mä sanoin ja taputin Roxen kaulaa samalla hidastaen. Roxena puuskutti ja sen hengitys höyrysi. Oli jo hämärää, koulu oli loppunut kahdelta ja vaikka olin mennyt suoraan koulusta talliin, ei maastoretkeen jäänyt paljoa aikaa. Metsässä oli tosi kaunista ja hiljaista vain joku onneton, yksinäinen lintu piipitti vielä jossain. Tallille saapuessani äiti tuli mua vastaan.

"Hei enkelipoika, oisko sulla hetki aikaa kun mä haluaisin vähän jutella sun kanssa muutamasta asiasta?" äiti kysyi ja mä lupasin tulla sen toimistoon heti Roxenan hoitamisen jälkeen. Roxena oli todella hyvässä kunnossa, masu ei ollut vielä paljoa pyöristynyt ja karva kiilsi metallinhohtoisena himmeässä tallivalaistuksessa. Annoin Roxelle palkkioksi pienen palan leipää ja kävin myös tervehtimässä Cocoaa, joka torkkui tallin takaosassa.

"Meneekö Cocoalla hyvin?" kysyin äidiltä toimistossa.

"Joo, tosi hyvin. Se täyttää viisi vuotta huomenna, sen kunniaksi sille voisi melkein antaa vapaapäivän ja pari heppanamia" äiti sanoi ja alkoi innoissaan kertoa Cocoan treeniohjelmasta.

"Ensi keväänä me osallistutaan kovan luokan kisoihin, siitä pojasta on vaikka mihin" äiti huudahti ja mä tiesin sen puhuvan totta. Lähestulkoon kuka tahansa hevonen oli sulaa vahaa äidin käsissä ja äiti oli saanut jopa Skywalkerin hyppäämään muutaman kerran tosi hienosti.

"Niin, siitä asiasta mistä mä halusin puhua…" äiti aloitti ja mä kuuntelin tarkkaavaisena.

"Mä olen alkanut seurustelemaan" se sanoi ja mun leuka loksahti auki.

"Mä olen tapaillut yhtä Mikaelia heinäkuusta saakka, en vain ole halunnut kertoa mitään, koska vasta viimeaikoina on selvinnyt, että tämä alkaa olla vakavaa. Mä kutsuin Mikaelin meille syömään lauantaiksi, ja kuka tietää, jos menee hyvin niin Mikael voi tulla meidän kanssa mummin luo jouluksi" äiti papatti ja punastui hieman. Tuli vaivaantunut hiljaisuus, mä en tiennyt mitä mun olisi pitänyt sanoa. Mä en ollut vihainen, en todellakaan, hämmentynyt vain. Mä en ollut niitä teinejä joiden mielestä vanhemman pitäisi rypeä surussa lopun elämäänsä puolison kuoltua. Kukaan meistä ei ollut päässyt isän kuoleman yli, Tommy oli ollut meille kaikille rakas ja läheinen, jopa Chole oli aina ollut iskän tyttö. Silti kaikki olivat ruvenneet katsomaan eteenpäin, äitikin. Äiti oli nuori ja mä olin osannut odottaa tätä.

"Tietääkö Chole?" kysyin.

"Tietää, Chole näki eilen kun Mikael toi mut kotiin kaupungilta iltapäivällä ja silloin mä päätin että teidän täytyy saada tietää" äiti sanoi.

"Mulle se on ok, enemmänkin kuin ok" mä sanoin ja halasin äitiä.

Mä en viitsinyt udella äidiltä mitään Mikaelista, sillä mä halusin tutustua siihen itse. Jo torstaina äiti suunnitteli, mitä laittaisi ruoaksi ja mä huomasin, että se oli ostanut uuden paidan ja laittanut vähän ripsiväriä. Siis mun äiti, joka ei yleensä paljoa peiliin katsellut. Eikä sen tarvinnutkaan, sillä oli kaunis iho ja kauniit hiukset luonnostaan.

"Laitetaanko lohta vai naudanlihaa" äiti kysyi, vaikka se tiesi etten mä pitänyt kalasta.

"Fetasalaattia vai makaronisalaattia? Mansikkarahkaa vai mustikkapiirakkaa?" se kyseli vielä ja mä nauroin sen hössötykselle. Cholekin työnsi lusikkansa soppaan ja luetteli kaksikymmentä eri ruoka-ainetta, jota se ei ainakaan syönyt. Äiti repi suurin piirtein hiuksia päästään.

"Rauhotu, äiti. Sä tunnet Mikaelin parhaiten, sä tiedät mistä se pitää. Tai sitten sä voit tehdä jotain eksoottisempaa, onhan se jännempää kuin ulkofileepihvit ja valkosipuliperunat" mä sanoin ja Cholekin innostui. Äiti päätyi Chili-kookoskatkarapuihin, nuudeleihin, salaattiin ja inkivääri-omenakakkuun.

"Meidän äiti seurustelee" mä kerroin Jussille, Pyrylle, Milalle ja Isalle, ku me oltiin kerrankin saman pöydän ääressä ruokkiksella. Isan ja Milan välit olivat vielä vähän nihkeät, varsinkin kun Mila oli raskaana eikä Isa tiennyt yhtään miten suhtautua siihen.

"Sehän on hienoa" Pyry sanoi.

"Vai onko?" kysyi Mila.

"On se, tavallaan. Mä en oo vielä tavannut sitä Mikaelia, se tulee meille syömään lauantaina. Toivottavasti se pitää hevosista" mä sanoin.

Perjantai-iltana mä vedin Broidin kanssa kunnon treenin. Äiti ei tosin välittänyt meidän treenaamista, vaan oli ajatuksissaan koko ajan ja mä jouduin vähän väliä palauttamaan sen maan pinnalle.

"Mä olen vaan pitkästä aikaa niin onnellinen" äiti sanoi ja mä hymyilin sille, mutta mietin samalla, että oispa mullakin parisuhdeasiat noin selkeässä jamassa, mä en ollut päässyt soutamis-huopaamisvaiheestani mihinkään.

Lauantaiaamuna mä lähdin talliin ja annoin äidille hyvin ansaitun vapaapäivän. Kuinka ollakaan, Emilia tupsahti talliin minuutti sen jälkeen kun olin aloittanut karsinoiden putsauksen.

"Sun äitis sanoi että sä olet tänään täällä" Emilia sanoi ja nojasi tallin oveen.

"Njaa" mä sanoin ja jatkoin paskan lapioimista.

"Et sä voi ikuisuuksiin vältellä mua, Romeo. Sun täytyy päättää mitä sä multa haluat" Emilia sanoi ja sai mut aivan hiljaiseksi.

"Mä oon pahoillani" mä sanoin ja lopetin lapioimisen.

"Mä olen vaan ollut niin sekaisin. Mulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut tyttöystävää" sanoin, sillä niin asia oikeastaan oli. Emilia kohautti olkapäitään ja siivosi Rozien karsinan. Töitten jälkeen mä lupasin lähteä sen ja Roxenan kanssa maastoon. Meillä oli hauskaa, kuten aina. Päivä päivältä mun päätös kävi hankalammaksi ja välillä musta tuntui, että olisi parempi olla vain yksin.

Mä tuli vasta kahden aikaan sisälle ja äiti oli jo täydessä vauhdissa laittamassa ruokaa ja keittiössä tuoksui ihan mielettömän hyvälle. Chole laahusti keittiöön pyjama päällä päätään rapsutten, ilmeisesti sillä oli mennyt eilen myöhään.

"Autatko Chole mua kakun tekemisessä?" äiti kysyi ja laittoi salaatin jääkaappiin.

"Laitat raesokeria pinnalle ja laitat kakun uuniin. Romeo, sinä teet kinuskikastikkeen. Minä teen pääruoan loppuun" äiti hössötti. Chole katsoi mua tietäväisen näköisenä.

"Haloo, Mikael tulee kolmen jälkeen, ois kiva päästä syömään sitten" äiti sanoi ja taputti mua selkään. Mä otin kaapista kerman ja fariinisokerin ja aloin keittämään kinuskia.

Tasan viisi yli kolme ovikello soi ja äiti kiiruhti avaamaan. Mä istuin keittiössä ja katsoin uteliaana eteiseen. Äiti tuli keittiöön kukkakimppu kädessään ja laittoi kukat maljakkoon. Eteisestä asteli pitkä, harteikas, tyylikkään näköinen mies, jolla oli harmaata ohimoilla.

"Mikael Svensson" mies esittäytyi ja puristi kättäni lujasti.

"Romeo" sanoin ja hymyilin. Cholekin kätteli Mikaelia ja rupesi heti kyselemään kaikenlaista. Me istuttiin pöytään ja Mikael kertoi omistavansa osan keskisuuresta yrityksestä, joka valmisti jonkin sortin kodinkoneita. Harrastuksekseen Mikael mainitsi suomalaisten puoliveristen kasvattamisen, niissä piireissä se oli tietysti äidin tavannutkin.

"Minulla on tällä hetkellä kolme tammaa ja yksi ori, on niitä ollut enemmänkin, mutta nyt on hiljaisempi kausi meneillään, kesäksi on tulossa vain yksi varsa" Mikael kertoi ja mä en voinut olla kysymättä, minkä ikäinen Mikael oli. Äiti katsoi mua paheksuvasti mutta Mikael vain nauroi.

"Olen 49, mutta älä huoli, mä olen ikinuori" se sanoi ja mä jostain syystä uskoin sitä. Chole näytti hämmästyneeltä. Olihan viidentoista vuoden ikäero melko huima, mutta aikuisten elämässä se ei haitannut niin paljoa.

Päivällisen jälkeen äiti ja Mikael siirtyivät olohuoneeseen katsomaan elokuvaa ja mä annoin niiden olla rauhassa. Mä siivosin Cholen kanssa keittiötä ja se kertoi mulle ajatuksiaan Mikaelista.

"Hirveen vanha, vähän harmaakin jo" Chole kauhisteli.

"Mutta mukava mieshän se oli, huumorintajuinenkin" sanoin. Chole kohautti olkapäitään. Samassa ovikello soi taas ja Chole meni eteiseen. Mä jatkoin tiskaamista.

"Ylläri" sanoi ääni mun takaa ja Isahan se siinä virnuili. Chole katsoi mua suu virneessä ja tönäisi mut pois tiskialtaalta ottaen harjan mun kädestä.

"Kyllä täällä jonkun pitää siivota" se sanoi ja nyökkäsi mulle. Mä vein Isan mun huoneeseen ja se istui mun sängylle. Mun huone oli hyvin yksinkertaisen näköinen, iso sänky, punainen sängynpeite, punaiset verhot, kirjoituspöytä, vaatekaappi ja hevosvalokuvia seinillä.

"Mä luulin tätä Cholen huoneeksi" Isa virnuili ja mä hymähdin.

"Mä en Romeo enää jaksa tämmöistä takaa-ajoa" Isa sanoi ja tönäisi mut sängylle. Mut valtasi pienoinen pakokauhu, mutta se laantui nopeasti Isan suudelman ansiosta. 

Mä makasin sängylläni aivan hiljaa. Eka kerta ei ollut aivan sellainen, mitä olin kuvitellut. Sanalla sanoen olin hieman pettynyt. Isa tirskahti vieressäni enkä mäkään voinut olla nauramatta. Se oli todella koominen tilanne se, me maattiin alasti sängyllä ja kikateltiin. Mä kuulin auton käynnistyvän pihalla, ilmeisesti Mikael oli lähdössä kotiin. Mä vilkaisin kelloa, se oli jo puoli kuusi. Isa alkoi pukea vaatteita päälleen ja mäkin nousin ylös.

"Tota... Tuutko sä huomenna ratsastamaan?" mä kysyin ja Isa kohautti olkapäitään ja nyökkäsi.

"Nähdäänkö yhdeltä" Isa kysyi ja mä vastasin myöntävästi. Se suukotti mua pikaisesti poskelle ja lähti ulos. Mä menin olohuoneeseen, jossa äiti ja Chole katsoivat lauantai-illan visailuohjelmia.

"Mukava mies se Mikael oli" mä sanoin ja äiti hymyili.

"Sitten teitä ei varmaan haittaa jos mä kutsun Mikaelin jouluksi mummin luo?" äiti kysyi.

"Miksipäs ei" sanoin ja Cholekin nyökkäsi.

"Mulla on muuten hyviä ja huonoja uutisia" äiti sanoi. Mä katsoin äitiä.

"Ei ole enää mitään järkeä pitää viittä omaa hevosta tallissa, jos niillä kaikilla ei ole käyttöä" äiti sanoin ja mä arvasin mitä oli tulossa.

"Romeon hevosia ei tietenkään myydä, eikä Bambiinastakaan kannata luopua. Mutta Vanillaa on ihan turha pitää tallissa tyhjän panttina. Chole näytti vähän nololta.

"Ei mua vaan enää kiinnosta ratsastaa" se sanoi.

"Sitähän minäkin" äiti sanoi ja jatkoi:

"mä olen jo löytänyt Vanillalle ostajan, erään 13-vuotiaan tytön, jonka vanhemmat ovat ravivalmentajia" äiti sanoi.

"Se kuulostaa hyvältä" mä myönsin.

"Ei mullakaan ole mitään sitä vastaan" Chole sanoi, mutta mä huomasin että sitä harmitti. Mua ei silti säälittänyt tippaakaan, oli Cholen oma vika että Vanilla myytiin.

"Oletko sä äiti sitten katsellut itsellesi uutta hevosta?" mä kysyin ja äiti punastui hieman.

"Sattumalta mun eräällä ruotsalaisella tuttavallani on puoliverinen ruuna myytävänä, lahjakas hyppääjä, mutta siinä on hieman hiottavaa" äiti alkoi selittää ja mä uppouduin kuuntelemaan sitä.

Sunnuntaina äiti hoiti aamutallin ja mä nukuin kymmeneen asti. Mä laahustin keittiöön leveästi haukotellen ja Nössö kiiruhti mua vastaan iloisesti hyppien. Mä kyykistyin ottamaan koiran syliini ja kävin hakemassa postin. Yhdeltätoista mä lähdin Nössön kanssa ulos ja menin tervehtimään Roxenaa, joka oli ulkona.

"Mitäs mun rakas tietää tänään?" kysyin ja rapsutin tamman korvia. Se katsoi mua vaativasti ja mä annoin sille nauraen pienen palan omenaa.

"Siinä sulle" sanoin ja menin talliin. Äiti oli toimistossaan ja istui tietokoneella.

"Milloin Vanillaa tullaan hakemaan?" kysyin.

"Luultavasti jo tiistaina" äiti sanoi ja kaivoi esiin tietokoneelta tulostetun kuvan. Kuvassa oli hyvin vaalea, rautias hevonen, joka hyppäsi estettä. Hevonen oli erittäin isokokoinen ja lihaksikkaan näköinen. Sillä oli selässään vanhan näköinen nainen.

"Mikaelin sisko" äiti sanoi ja mä huomasin yhdennäköisyyden heti.

"Tätäkö sä olet ostamassa?" kysyin ja äiti nyökkäsi.

"Parin viikon päästä se olisi tarkoitus hakea Suomeen, ennen jouluahan se olisi kiva saada" äiti sanoi.

"Mikaelin kanssako sä menet?" kysyin.

"Joo, menen" äiti sanoi.

"Hinta taitaa olla aika päätä huimaava ton näköisellä hevosella" mä sanoin samalla kuvaa katsellen.

"Voisi se silti enemmänkin maksaa, saan sen himpun verran alempaan hintaan koska hevonen tulee Mikaelin tuttavalle" äiti sanoi ja mä nyökkäsin. Sitten mä lähdin takaisin ulos ja hain Roxenan sisälle satuloitavaksi.

"Moi, onko Vanilla ulkona?" Isa kysyi saapuessaan talliin.

"Taitaa se olla, uskallatko sä hakea sen yksin?" mä varmistin ja Isa tönäisi mua.

"Enköhän mä uskalla" se sanoi ja lähti ulos. Kun me oltiin saatu hevoset valmiiksi, Emilia saapui talliin.

"Mennään" Isa sanoi ja suukotti mua poskelle. Emilia näytti hirvittävän surulliselta.

"Mä oon pahoillani" kuiskasin kävellessäni tytön ohi.

"Mulla on vähän ikävää kerrottavaa" sanoin, kun olimme kävelleet hissukseen pari minuuttia. Isa katsoi mua säikähtäneen näköisenä.

"Vanilla myydään. Sehän on Cholen hevonen, eikä Chole enää ratsasta" sanoin. Isa huokaisi.

"Vaikka mä en hevosista niin paljon pidäkään, mun tulee sitä ikävä" se sanoi taputtaen Vanillan kaulaa.

"Kyllä mullakin tulee sitä ikävä" sanoin.

Kotona mä katsoin Isan kanssa elokuvan, ehkä maailman huonoimman ja kliseisimmän romanttisen komedian. Elokuvan loppupuolella kävi onneksi ilmi, että Isa ei pitänyt sen enempää komedioista kuin romantiikastakaan, eli meillä oli samanlainen maku.

"Mä pidän lähinnä toimintaelokuvista ja draamasta" Isa sanoi.

"Mä pidän susta" mä sanoin ja pussailin Isan nenää, korvia ja poskia ja Isa kikatti kuin pikkutyttö.

"Lopeta jo, kutittaa" Isa sanoi kikatuskohtauksesta toivuttuaan.

"Mä taidan lähteä" Isa sanoi ja nousi ylös.

"Kello on jo aika paljon, mut mennään huomenna yhdessä syömään, ok?" Isa varmisti ja vilkutti eteisestä. Mä vilkutin takaisin ja menin huoneeseeni tekemään historian esseetä.

 "Romeo hei, sä oot kyllä laiminlyöny meitä taas tosi pahasti" Pyry virnuili ja rupesi selittämään kuinka nynny ihminen mä olin, kirmailin vain hevosten ja tyttöjen kanssa niityllä.

"Tollo" mä sanoin ja läimäytin Pyryä selkään. Se alkoi heti nahistelemaan ja Jussi joutui erottamaan meidät.

"Miten naisten kanssa menee?" Jussi kysyi.

"Minä ja Isa ollaan yhdessä" sanoin.

"Onko se hyvä vai huono juttu?" Pyry kysyi.

"Hyvä, miksi se huono voisi olla?" kysyin ja jäin miettimään kysymystäni.

"Mäkin olen tavannut naisen" Pyry paljasti. Jussilta loksahti suu auki.

"Mitä helvéttiä?" se kysyi ja alkoi tentata Pyryä.

"Mä tapasin sen ircissä. Se on neljätoista ja asuu Heinolassa" Pyry kertoi.

"Meinaatteko te nähdä?" mä kysyin.

"Kyllä varmaan, yhdessä tietokone tapahtumassa helmikuussa" Pyry alkoi selittää. Minä ja Jussi vilkaistiin toisiamme virnistäen. Pyry se ei sitten muuttunut koskaan.

Illalla mä sain mukavan puhelun. Daniel, isän serkku Englannista soitti minulle.

"Moi Romeo! Mitä poika?" Daniel kysyi ja taustalta kuului hälinää.

"Mitäs tässä, treenaan Broidin kanssa. Miksi tämmönen yllättävä soitto?" kysyin.

"No saahan sitä nyt omalle sukulaispojalleen soittaa!" Daniel huudahti muka loukkaantuneena.

"No ei, on mulla syykin. Mä tulen käymään teillä. Mä lähden sun äitis kanssa Ruotsiin puolentoista viikon päästä ja tulen teille pariksi päiväksi katsomaan että oletko sä kehittynyt yhtään. Mennään sitten yhdessä mummon luo" Daniel kertoi.

"Mitäs sä Ruotsissa teet?" kysyin.

"Haen tietysti uuden hevosen. Äitis lupas ottaa sen sinne teidän talliin hoitoon viikoksi. Oli mulla muutakin asiaa. Äitis kertoi että teillä on hiihtoloma ja TET-viikko peräkkäin maaliskuussa. Kai sä tulet meille?" Daniel kysyi ja mä innostuin suunnattomasti.

"Tuleeko Holly mukaan?" kysyin.

"Totta kai tulee, en mä sitä uskalla tänne yksin jättää. Koko talli on maan tasalla jos se saa olla täällä vähän aikaa yksin" Daniel naureskeli. Holly oli Danielin vaimo. Daniel oli mukava mies, sillä oli vain vähän mauttomia vitsejä.

"Nähdään sitten" sanoin ja lopetin puhelun.

"Mä lähden nyt" äiti huudahti. Mä kiiruhdin auttamaan äitiä kantamaan laukut autoon. Mikael odotti autossa ja naputti auton rattia hermostuneena. Äiti nauroi.

"Mikael on niin tarkka aikataulussaan. Mutta mutta, pärjäättehän te täällä?" äiti varmisti ja suukotti mua poskelle.

"Totta kai, mä liikutan Cocoaakin sen verran minkä ehdin" sanoin. Äiti nousi autoon ja mä vilkutin sille. Nössö hyöri mun jaloissa hermostuneena.

"Rauhoitu, äiti tulee kyllä takaisin" mä nauroin. Nössö oli kauhean herkkä kaikelle rutiineista poikkeavalle.

"Chole hei, vaikka äiti ei ookkaan kotona, ei se meinaa sitä että sä saisit lintsata koulusta" mä sanoin kyllästyneellä äänellä. Chole nurisi jotain, mutta nousi lopulta ylös. Oli keskiviikkoaamu, joten me lähdettiin yhtä matkaa kouluun. Mua kyllästytti Cholen paimentaminen, se oli jo iso tyttö mutta tarvitsi silti jatkuvaa huolehtimista. Se ei osannut keittää edes makaronia, saatikka sitten käydä kaupassa tai pestä pyykkiä. Se ei herännyt herätyskellon soittoon eikä tehnyt läksyjään oma-aloitteisesti. Silti äiti ei ojentanut sitä mielestäni tarpeeksi, vaan antoi sille ihan mielettömästi vapauksia. Mä olin kiltin pikkuveljen roolissa, joka hoiti talouden ja eläimet kun äiti oli poissa.

"Mitä sä haluut joululahjaksi?" Isa kysyi ruokkiksella. Mä katsoin sitä ihmetellen ja rupesin miettimään. Mä en käyttänyt koruja, en tarvinnut vaatteita, en lukenut kirjoja, eikä mulla ollut muita harrastuksia kuin ratsastaminen.

"Osta Roxelle ja Broidille pussi heppanameja, se riittää mulle" sanoin.

"Hmm, okei, mutta voin mä jotain sullekin ostaa" Isa sanoi ja suukotti mua. Se lähti viemään tarjotintaan pois ja mä jäin pöytään mietiskelemään. Pitäisikö munkin ostaa Isalle jotain?

"Mitä tytöt haluaa joululahjaksi?" mä kysyin Milalta, kun me istuttiin luokan edessä välitunnilla.

"Osta sille jotkut alusvaatteet" Jussi virnisti.

"No etkä osta!" Mila huudahti.

"Mitäs sitten?" kysyin.

"Korut ja suklaarasia on varma nakki, mutta voithan sä ostaa jotain erikoisempaakin" Mila sanoi.

"Kuten mitä?" kysyin, mutta Mila pysyi hiljaa. Ilmeisesti mun piti tyytyä varmaan nakkiin.

"Hop!" mä huudahdin hengästyneenä kun me Cocoan kanssa hypättiin radan viimeinen este. Cocoa puuskutti, mutta vaikutti silti vielä hyvin energiseltä. Mä päätin heittää sen kanssa vielä pienen maastolenkin, vaikka ulkona olikin jo melko hämärää. Kun mä olin lähdössä ulos, Emilia astui maneesiin. Se tervehti mua reippaasti ja hyppäsi Rozien selkään. Rozie lähti innokkaasti liikkeelle ja näytti todella hyväkuntoiselta. Emilian seuraan liittyi hänen äitinsä, joten mä päätin poistua paikalta.

"Mennään" sanoin Cocoalle ja lähdin kohti valaistua pikkupolkua. Valaistua reittiä ei ollut kovinkaan pitkälle, joten päätin tyytyä lyhyeen lenkkiin. Äiti oli luvannut, että mä saisin osallistua Cocoalla pieniin kilpailuihin helmikuussa. Mä käännyin takaisin tallille ja tallilla mä annoin Cocoan talliapulaisen hoiviin ja lähdin itse sisälle. Mun varpaat ja sormet olivat ihan jäässä.

"Mitä me tehdään tänään ruoaksi?" mä kysyin Cholelta. Chole kohautti olkapäitään ja otti jääkaapista purkkikeittoa. Mä päätin noudattaa sen esimerkkiä ja lämmitin itselleni sweet chili- nuudelikeittoa.

"Minkä korun mä ostaisin sille?" mä kysyin Cholelta, kun me poikettiin kauppareissulla korukauppaan.

"Noh, et mitään enkeli-kukkakorviksia etkä mitään liian prameaa… Osta vaikka toi yksinkertainen hopeakoru tribalilla, se on ihan hieno" Chole sanoi ja mä päätin tyytyä siihen, sillä se oli kohtuuhintainen ja just Isan tyyliä. Me käveltiin ulos kaupasta ja mä huomasin tutut kasvot kaupan nurkalla.

"Katos katos, Roomeo!" Ossi huudahti virnuillen.

"Onko Isa hyvä pano? On se, kyllä mä sen tiedän. Mutta katsos, menee vaan kuukausi niin se on takas mun kainalossa" Ossi sanoi ja näytti mulle keskisormea. Se oli niiin säälittävä tapaus.

"Mä hakkaan sut vielä joskus kunnolla kostoksi siitä viimekertaisesta" se huusi vielä mun perään. Cholekin pudisti päätään virnistäen.

"Onpa mukava nähdä sua viimein!" Daniel karjaisi ja halasi mua oikein kunnolla. Oli joulukuun 22. päivä ja me lähdettäisiin jo huomenna mummon luo. Äidille ja Mikaelille oli tullut mutkia matkaan ja niillä oli kestänyt odotettua kauemmin päästä perille. Mä odotin malttamattomana trailerin luona ja Daniel avasi sen naureskellen. Trailerissa oli musta, pienikokoinen täysveritamma ja Mistake, äidin puoliverinen. Ne molemmat näyttivät pitkästä matkasta huolimatta erittäin hyviltä.

"Moi!" Isa huudahti ja antoi mulla pitkän suudelman.

"Hyh kun sulla on kylmä nenä!" mä huudahdin ja Isa nauroi.

"Onpa hienoja hevosia" se sanoi.

"Mennään sisälle, mun täytyy lähteä kohta kun me lähdetään äidin kanssa Tanskaan huomenna" Isa sanoi ja mä lähdin hieman vastenhakoisesti sisälle.

"Siinä" Isa sanoi ja odotti innostuneena kun mä rupesin avaamaan sen antamaa pakettia. Sieltä paljastui iso pussillinen porkkana-heppanameja ja uudet, lämpimät ratsastushansikkaat. Mä hymyilin Isalle ja annoin sille kunnon halauksen. Mä annoin Isalle sen lahjan, mutta se ei suostunut avaamaan sitä vielä.

"Vasta jouluna" se sanoi.

"Senkin kärsimätön poika" se sanoi ja suuteli mua pitkään ja pehmeästi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta tuntui, että kaikki oli lähes täydellisesti.

"No niin, Romeo! Älä luulekaan että saat livistää ratsastustunnilta nyt, kun mä olen täällä!" Daniel sanoi ja hohotti. Kello oli jo kaksi ja meidän oli tarkoitus lähteä kolmen jälkeen. Mä huokaisin ja menin satuloimaan Broidin.

"Vai tämmösellä suomenjässikällä sä nykyään ratsastat.." Daniel mumisi.

"Tällä ja Cocoalla, joka on äidin nuorin hevonen. Roxena odottaa varsaa, niin sillä ei kannata kesän suuriin kilpailuihin harjoitella" kerroin.

"Vais niin. Noh, näytäpä mitä sä osaat!" Daniel sanoi.

Mä ehdin juuri ja juuri viedä Broidin talliin ennen kun äiti tuli hoputtamaan mua.

"Mä sain ohjeistettua sijaisen, joten mennään jo. Meidän täytyy tulla viimeistään 26 päivä kotiin" äiti sanoi. Sitten sen puhelin soi ja se rypisti otsaansa.

"Hanna soittaa" se sanoi ja vastasi puhelimeensa pitkin hampain. Hanna oli äidin äiti, mutta äidillä ja sillä oli mennyt välit poikki jo vuosia sitten, kun äiti meni naimisiin isän kanssa. Me oltiinkin aina sukuloitu isän sukulaisten luona, isän kuoleman jälkeenkin.

"Mitäs ne täällä vielä vetkuttelee?" kuului ääni tallin ovelta. Mikael oli tullut ihmettelemään, missä me viivyttiin.

"Daniel, Holly ja Chole ovat lähdössä, menetkö sä Romeo niiden kyydillä?" Mikael kysyi.

"Joo, niin ois tarkoitus" mä sanoin ja kiiruhdin sisälle taloon hakemaan laukut.

"No sieltähän se tulee!" Daniel huudahti ja käynnisti auton.

"I'm scary" Holly sanoi ja vilkaisi Danielia epäluuloisesti.

"Englannissa on vasemmanpuoleinen liikenne" Daniel selitti ja kuulosti itsekin vähän epävarmalta.

"Eiköhän se tästä" Daniel sanoi reippaasti ja kaarsi ajotielle.

Joulu meni mukavasti, kuten aina. Sain lahjaksi uudet ratsastussaappaat ja Roxenalle uuden loimen. Mummo antoi minulle itsetehdyn villapaidan ja Danielilta sain englanninkielisen hevoskirjan. Yllättävää kyllä, Cholekin antoi mulle lahjan, liput erään bändin konserttiin. Mummolla ei ollut enää kuin yksi hevonen, vanha lämminveriravuri Manta, josta ei ollut enää rumasti sanottuna mihinkään. Silti hevosista riitti juttua ja mä tunsin oloni kotoisaksi serkkujen, pikkuserkkujen, setien ja tätien seurassa. Kaikkien yllätykseksi mummo piti Mikaelista kovasti, joten muillakaan ei ollut mitään sitä vastaan. Mummon talo oli suuri, vanha kartanorakennus, jossa oli viehättäviä vanhoja huonekaluja ja esineitä. Mä olisin halunnut vierailla mummon luona useamminkin, mutta mummo asui viidensadan kilometrin päässä Jyväskylästä, joten me vierailtiin mummon luona vai pari kolme kertaa vuodessa.

Me soiteltiin Isan kanssa päivittäin, mutta mulla oli silti ihan mieletön ikävä sitä koko ajan. Mä tykkäsin kyllä lomailla, mutta olin silti aivan älyttömän iloinen kun me 26. päivä lähdettiin ajamaan kotia kohti. Daniel suoriutui ajamisesta jälleen kerran mallikkaasti, mutta Holly oli siitä huolimatta kauhusta kankea kun me päästiin kotiin.

"Millä te meinaatte viedä ton hevosen Englantiin?" kysyin, kun Daniel talutti mustaa tammaansa traileriin. Daniel nauroi.

"Lentokoneella, tietysti"

"Toivottavasti se ei stressaannu pahasti" sanoin.

"Älä hätäile, tämä tyttö vanha kilparatsu, se on tottunut reissaamiseen" Daniel sanoi ja odotti äitiä, joka hyvästeli Mikaelia. Mä olin niin tottunut Mikaelin seuraan, että mä unohdin, ettei se asunut meillä.

"No niin, Rosandra, nakkaahan meidät lentokentälle, ettei tule turhan kiire" Daniel sanoi ja äiti astui autoon.

"Soitellaan siitä maaliskuusta!" Daniel huikkasi ja mä nyökkäsin.

"Purahan laukut, Romeo ja käy katsomassa hevosia" äiti sanoi ja lähti. Mä kävelin sisälle ja soitin samalla Isalle.

Isa saapui melko pian mun soiton jälkeen ja suorastaan hyökkäsi mun kimppuun eteisessä kun mä tulin avaamaan sille oven.

"Mulla on ollut sua niin ikävä" Isa sanoi ja suuteli mua. Mä otin Isaa kädestä kiinni ja johdatin sen talliin.

"Mitä sä oot tehnyt lomalla?" kysyin.

"En paljon mitään. Kiitos siitä korusta ja suklaasta, tykkäsin molemmista" Isa sanoi.

"Mähän ostaisin sulle mitä vaan, kunhan sä vaan tuut siitä iloiseksi" mä sanoin ja Isa hymyili.

Joulun välipäivät mä vietin lepäillen ja ratsastaen, välillä yksin, välillä Isan kanssa. Isalla oli niin mielettömän paljon ystäviä ja menoja, ettei se aina ehtinyt olla mun kanssa. Mua se ei haitannut, sillä mä olin alkanut ratsastaa myös Cocoalla aina silloin tällöin, sillä äidillä oli enemmän valmennettavia ja uusi hevonen, jota piti vielä vähän hioa. Ulkona oli jo ihan mukavasti lunta, joten hevosten hoitaminen ja ratsastaminen oli huomattavasti miellyttävämpää.

"Mitä me tehdään uutena vuotena?" mä kysyin.

"Voih.. Sori, Romeo, mä oon ehtinyt jo sopia, että lähden Pinjan ja Sandran kanssa mökille uudeksi vuodeksi, sori" Isa sanoi ja näytti olevan aidosti pahoillaan.

"No, ei se mitään" mä sanoin. Ei mua tavallaan haitannut, että se ei ollut mun kanssa, mutta olisihan siitä voinut vain sanoa, eikä mainita vain jos kysytään.

"Mitä sä meinaat tehdä?" Isa kysyi.

"Ei mitään tietoa" sanoin.

Illalla mulle kuitenkin selvisi, mitä mä aioin tehdä.

"Ethän sä nyt hélvetti voi istua koko päivää sisällä, kun on uusivuosi" Jussi sanoi ja alkoi selittää mulle innoissaan suuria suunnitelmiaan:

"Mennään alkuillasta Milalle, minä, sinä, Pyry ja Iida, Pyryn nainen. Sitten lähdetään keskustaan ryyppäämään ja katsomaan ilotulitusta. Ja loppuillasta tietty järjestetään oma show"

"Hah, kuulostaa hyvältä, nähdään siis Milalla ylihuomenna" sanoin.

"Hei, yks juttu vielä, ostanko mä sullekin kaljaa?" Jussi kysyi. Hetken mietittyäni mä vastasin myöntävästi. Kerranhan tässä vain elettiin.

"Mikael tulee meille huomenna, tehdään pihvejä ja syödään kunnolla. Sitten me lähdetään yhden ystävän luo istumaan iltaa. Kai sullakin on joitain suunnitelmia?" äiti kysyi.

"Joo, on mulla. Meen Milan luo" sanoin.

"Mitä sille Milalle kuuluu? Mä kuulin että se saa vauvan. Meneekö sillä hyvin?" äiti kysyi.

"Joo, meneehän sillä. Se on yhdessä vauvan isän kanssa, asuvat keskustan lähellä. Se vauva syntyy maaliskuussa" mä sanoin ja katsoin äidin reaktiota. Se piti kasvonsa peruslukemilla, mutta kyllä mä tiesin, että se, niin kuin kaikki muutkin, paheksui vähän Milan päätöstä.

"No, sehän on kiva" äiti sanoi ja hymyili vähän.

"Mitä jos mä tekisin kinkkukiusausta? En jaksais laittaa mitään vaikeaa tänään, kun huomenna kuitenkin syödään vähän hienommin" äiti sanoi ja ryhtyi laittamaan ruokaa. Chole liittyi meidän seuraan ja me alettiin Cholen kanssa ruinata maailman parasta järkiruokaa, appelsiinikiisseliä vanilja-kardemummavaahdolla. Sitä äiti oli meille laittanut aina kun me oltiin pieniä. Pian Mikaelkin liittyi meidän seuraan.

"Taasko sä oot täällä" Chole huokaisi ja äiti katsoi sitä vihaisesti ja Mikael vähän nolona.

"Chole, lopeta" mä suhisin. Chole oli jostain syystä suhtautunut kauhean nihkeästi Mikaeliin, mikä oli mun mielestä kamalan lapsellista, varsinkin, kun se ei suostunut kertomaan syitä nihkeyteensä.

Kuinka ollakaan, äiti ilmoitti seuraavana päivänä uudenvuoden illallisella, että Mikael hevosineen muutti meille tammikuun lopussa.

"Mikaelilla on iso talli ja vain neljä hevosta. Mikael on saanut muutaman tosi hyvän tarjouksen tilastaan. Meillä ois just sopivasti tilaa neljälle hevoselle, ja Mikaelillekin" äiti perusteli päätöstään, ja tottahan se olikin. Meillä oli tilaa ja Mikael oli meillä päivittäin, söi ja pesi pyykkinsä, joskus nukkuikin. Chole näytti ilmeettömältä ja mä arvasin, ettei se ollut ilahtunut. Mä päätin puhua sille heti, kun ruoka oli syöty.

"Mikä ihme sua vaivaa?" mä kysyin Cholelta. Se meikkasi naamaansa kylppärissä ja mä nojasin kylpyhuoneen oveen ja katsoin sitä tiukasti. Se mulkaisi mua ja jatkoi ripsivärin levittämistä

"Ei kukaan oo vielä unohtanut iskää, ei äitikään. Eikä kukaan koskaan unohdakaan. Äiti on pitkästä aikaa onnensa kukkuloilla ja se tarvitsee jonkun avuksi pyörittämään tätä laitosta" mä sanoin.

"Mä en jaksa tätä kun multa ei kysytä koskaan mitään" Chole tiuskaisi.

"Jos sulta kysyttäis, miten sä vastaisit ja miksi?" mä kysyin, mutta Chole ei vastannut. Mä menin keittiöön ja kuiskasin äidille:
"Puhu Cholen kanssa".

Jussilla oli täysi vauhti päällä kun mä viimein pääsin Milalle.

"Oijoijoi, sieltähän se Romeo tulee!" Jussi kajautti. Mä kävelin olohuoneeseen. Pyry ja Iidakin olivat tulleet.

"Moi, mä oon Iida" pieni, kalpea tyttö sanoi mulle ja kätteli. Iida vaikutti tosi kivalta, mutta aika hiljaiselta. Parin kaljan ja elokuvan jälkeen me päätettiin lähteä kaupungille.

"Mila, kai te ilotulitusta lähdette katsomaan?" mä kysyin.

"No ei me nyt niin tylsiä olla, et koko uusivuosi istutaan sisällä" Mila sanoi ja laittoi takin päälleen.

"Woohuu, kohta vaihtuu vuosi" Jussi sanoi ja tarjosi kaikille kierroksen pullostaan. Me käveltiin keskustaan, joka oli aika lähellä Milan ja Juhan asuntoa. Yhtäkkiä mä näin jotain hyvin tuttua. Isadora seisoskeli kavereittensa kanssa S-marketin edessä. Se ei nähnyt mua heti, mutta sitten joku sen kavereista näki mut ja sanoi Isalle.

"Moi, Romeo" Isa sanoi ja näytti vähän nololta.

"Moi moi" sanoin ja katsoin sitä kysyvästi.

"Tuota noin.. Meidän piti mennä sinne mökille, mut suunnitelmiin tuli muutoksia… Ja sitten mä ajattelin, että sulla on kuitenkin jotain suunnitelmia, mä meen mun omien kavereiden kanssa" Isa sanoi.

"Joo, niinhän mulla on" sanoin ja olin lähdössä pois.

"Romeo, älä nyt suutu" Isa sanoi ja suuteli mua. Se laski kätensä mun takapuolelle ja veti mua lähemmäs. Mä työnsin sen pois.

"Hei, ei tässä jooko? Nähdään huomenna" mä sanoin ja lähdin Jussin ja muiden luo.

Ilotulituksen jälkeen me lähdettiin kävelemään korjaamon taakse, jossa oli kuulemma bileet. Mila ja Juha tosin jättivät bileet väliin.

"Hei Emilia!" mä huusin edelläni kulkevalle tytölle.

"Sua ei oo näkynyt tallilla" mä henkäisin kun sain viimein tytön kiinni.

"Oon ollut lomalla" Emilia sanoi.

"Mitä sulle kuuluu?" Emilia kysyi, ja ennen kuin mä huomasinkaan, mä olin purkanut sille kaikki ongelmani. Mä olin koittanut väittää itselleni, että mulla ja Isalla meni tosi hyvin. Mun pohjaton ihailu Isaa kohtaan oli ummistanut mun silmät kaikilta huonoilta asioilta. Mä olin ollut ihastunut siihen jo niin kauan, ja olin vieläkin. Yhtäkkiä mä tajusin miten paljon mieluummin Isa vietti aikaa kavereittensa kuin mun kanssa. Mua se kävi tapaamassa silloin, kun se kaipasi kunnolla rakkautta, seksiä ja läheisyyttä.

"Isa on vältellyt mua viime aikoina. Mä jaksa sitä kun se jättää koko ajan asioita kertomatta, vaikkei se niin vakavaa olekaan. Eikä tässä ole kyse vaan siitä. Isalla tekee nykyään niin paljon kaikkea, ettei sillä ole aikaa mulle. En mäkään sentään koko aikaa vain ratsasta" mä sanoin. Mä olin koittanut sanoa itselleni, että kummallakin piti olla oma elämä, muttei sellaisessa seurustelussa ollut ideaa, jos me ei edes nähty toisiamme muuta kuin koulussa ja sängyssä.

"Voi sua" Emilia sanoi ja hymyili vinosti. Se oli niin suloinen punaisine poskineen. Sen hiukset pursusivat vallattomina pipon alta ja ne olivat kuurasta valkoiset. Mun teki mieli kiertää käteni sen ympärille ja rutistaa oikein kunnolla. Mä kuitenkin hillitsin itseni ja palasin takaisin Jussin seuraan hammasta purren.

Mä tulin kotiin vasta kolmen jälkeen, pienessä humalassa pyöräileminen ei ollut kovin helppoa. Mulla oli ollut huippuhauskaa, mutta Isan käytös haittasi mua jonkin verran. Mä haistelin ilmaa sisällä ja haistoin ihan selvän tupakan hajun. Chole oli varmaan keksinyt polttaa sisällä. Mä päätin kehottaa sitä lopettamaan, ettei äiti saisi aamulla täydellistä raivokohtausta. Mä kävelin Cholen huoneen eteen ja avasin oven. Mun suu loksahti auki enkä mä saanut sanaa suustani. Ossi hyppäsi pois Cholen päältä ja virnisti.

"Katsos vain. Näkeehän suakin täällä" se sanoi. Mä katsoin Cholea ällistyneenä. Se katsoi mua nolona takaisin.

"Et víttu oo tosissas…" mä sanoin ja peräännyin takaisin käytävälle vetäen samalla oven kiinni. Mä olin kuullut niin monta kertaa Cholen haukkuvan Ossia, etten mä voinut käsittää miksi se oli juuri hässinyt sen kanssa. Tyttöjen mielestä Ossi oli komea kaikkine lihaksineen ja vaaleine raidoitettuine hiuksineen ja olihan Ossilla paljon vaikutusvaltaa ja ystäviäkin. Mutta mä en silti käsittänyt, mitä Chole näki siinä jätkässä. Mä menin omaan huoneeseeni, etten joutuisi kohtaamaan kumpaakaan niistä.

"Romeo hei, avaa ovi" kuului hetken päästä oven takaa. Mä leikin nukkuvaa ja hetken päästä Chole luovutti ja mä kuulin sen huoneen oven paukahtavan kiinni. Mä pyörin koko yön sängyssäni miettien kaikkea. Mä olin suojellut Isaa kaikelta ja pitänyt sitä niin hyvänä. Mä olin ihan hemmetin ihastunut siihen ja sen takia mä päätin korjata tilanteen ja puhua sen kanssa. En mä halunnut menettää sitä.

Seuraavien päivien aikana Ossi oleskeli meillä ahkerasti. Mä välttelin sitä parhaani mukaan ja mökötin Cholelle. Isaa mä näin vasta kolmas päivä tammikuuta, kun koulu alkoi.

"Moi" Isa sanoi ja halasi mua pitkään. Mä rutistin sitä kunnolla ja nuuhkin sen kirpeää tuoksua.

"Mulla on ollut sua ikävä" Isa sanoi.

"Niin mullakin sua. Tuutko käymään meillä tänään?" kysyin.

"Okei" Isa sanoi. Mä lähdin kävelemään luokkaa kohti ja olin juuri ja juuri ajoissa.

"Romeo! Tuus vähän tänne!" äiti huusi olohuoneesta kun mä tulin kotiin.

"Me aiotaan Mikaelin kanssa kantaa sen tavarat jo tänään tänne, uudet asukkaat haluaa päästä muuttamaan Mikaelin tilalle odotettua aiemmin. Mulla alkaa kolmelta tunti, joten voisitko sä käydä hakemassa Mikaelin kanssa ensimmäisen muuttokuorman?" äiti kysyi.

"No, jos siinä ei mene kauaa" sanoin ja lähdin pihalle. Mikael odotti mua jo autossa.

"Ensin tuodaan hevosten tarvikkeet" se sanoi. Mä odotin innolla Mikaelin hevosten näkemistä.

"Tässä on Merry May Revel, ainoa siitosoriini, toistaiseksi ainakin" Mikael kertoi. Merry May oli oriksi melko pienikokoinen, mutta silti kaunis ja hyväkuntoisen näköinen.

"Onko sillä kilpailtu?" kysyin.

"On, mutta nyt se viettää eläkepäiviä pienen jalkavian takia. Se on kuitenkin vasta kymmenenvuotias, joten sillä on vielä monta vuotta elettävänä. Kyllä sillä edelleen voi ratsastaa, mutta kisahevoseksi siitä ei enää ole" Mikael kertoi. Me siirryttiin talliin toiseen päätyyn, missä oli loput hevoset.

"Hellow Rain, Instant Batting ja Bellezza" Mikael esitteli. Kaikki tammat olivat kauniita ja säyseitä.

"Näillä ei ole hirveänä kisattu" Mikael sanoi ja otti Bellezzan ulos karsinasta.

"Siitoskäytössä vain, vai?" kysyin ja Mikael nyökkäsi.

"Tälle tulee toukokuussa varsa" Mikael sanoi ja silitti Bellezzan kaulaa.

"Paras siitostammani, harmi vain että se alkaa olla jo aika vanha" Mikael sanoi vielä ja laittoi Bellezzan takaisin karsinaan. Mikaelin talli on pieni ja siisti, samoin pihapiiri oli hyvin hoidetun näköinen. Me kannettiin varustelaatikot ja satulat autoon ja lähdettiin ajamaan meille päin.

"Onhan sulle ihan ok, että mä muutan teidän luokse asumaan?" Mikael kysyi. Mä arvasin, että se mietti Cholea.

"Mulle se on ok, mutta teidän kannattaa äidin kanssa puhua Cholelle" sanoin.

"Moi muru" Isa sanoi ja tuli mun viereen sohvalle istumaan.

"Mikael vaikuttaa mukavalta, mä näin sen tossa pihalla" Isa sanoi.

"Se onkin mukava. Kuules, älä nyt järkyty, mutta..." mä aloitin, mutta liian myöhään.

"Jaahas, sä roikut vieläkin tossa enkelipojassa" kuului ivallinen ääni. Ossi tallusti olohuoneeseen ilman paitaa.

"Mitä helvéttiä sä teet täällä?" Isa kysyi. Chole istui meidän seuraan ja näytti kysymysmerkiltä. Mä katsoin Isaa ja kohautin olkapäitäni. Isa katsoi mua järkyttyneenä.

"No, mitäs sulle kuuluu?" Ossi kysyi ja veti Cholen syliinsä istumaan. Isa ei sanonut sille mitään. Me mentiin mun huoneeseen ja Isa paiskasi oven kiinni hirvittävällä voimalla.

"Miks näin käy?" se kysyi ja mä pudistin päätänä.

"Ei tälle nyt voi mitään" mä sanoin.

Isan lähdettyä mun teki mieli lyödä itseäni. Mä en ollut puhunut sen kanssa sen vakavammin, mä en vain viitsinyt. Mä menin auttamaan Mikaelia ja äitiä tavaroiden paikoilleen laitossa, mutta äiti ajoi mut pois sieltä melko nopeasti.

"Eiköhän me tiedetä parhaiten mihin kaikki tulee ja mitä nakataan pois" äiti sanoi.

"Mene vaikka talliin raivaamaan tilaa hevosten varusteille" Mikael ehdotti ja mä lähdin talliin. Tallissa mä tapasin Emilian, joka kiillotti satulaa.

"Mikäs sut on pitänyt pois täältä?" mä kysyin.

"Mä oon matkustellut" Emilia sanoi ja jatkoi satulan hinkkaamista.

"Nyt kun alkoi koulu niin mä ajattelin jatkaa tallilla käymistä" se sanoi ja mä nyökkäsin.

"Kai sä olet ilmoittautunut niihin aluekisoihin, mitkä pidetään kuun lopussa?" Emilia kysyi. Mun teki mieli hakata päätäni seinään.

"Hemmetti, mä unohdin kokonaan. Millon on viimeinen ilmoittautumispäivä?" kysyin.

"Huomenna kai" Emilia sanoi.

"Pitää puhua äidin kanssa" mä sanoin ja aloin raivata tilaa satulahuoneesta.

Illalla mä en tuntunut saavan unta millään. Emilia oli ollut outo, se flirttaili mulle minkä kerkesi ja härnäsi ja lähenteli koko ajan. Tavallaan se ei haitannut mua yhtään, mä olin melkeimpä otettu siitä, mutta silti mua kummastutti sen käytös. Kaiken lisäksi Isa pyöri mun mielessä koko ajan.

"Älä nyt Romeo anna ajatusten harhailla!" äiti kiljaisi mulle, kun mä tiputin saman esteen jo toisen kerran sinä päivänä.

"Sori" sanoin ja pysähdyin. Broidilla oli vielä virtaa, joten harjoitukset jatkuivat.

"Kisoihin on enää vähän aikaa ja mä tiedän, että sä voittaisit ne leikiten jos vähän petraat" äiti sanoi. Mä tiesin, että se puhui totta, sen verran mä luotin omiin kykyihini. Mä kannustin Broidin esteelle ja se ylitti sen leikiten.

"Ai, sä oot taas täällä" sanoin, kun Ossi istui keittiössä Cholen kanssa.

"Noh noh, Romeo. Miksi sä oot mulle niin tyly?" Ossi kysyi tyhmänä.

"Kyllä sä tiedät miksi" mä sanoin ja odotin Isaa, jonka piti tulla hetkenä minä hyvänsä.

"Moi!" Isa huusi iloisesti keittiöstä, mutta sen hymy hyytyi, kun se näki Ossin. Ne kaksi olivat käyttäytyneet toistensa seurassa tosi omituisesti, enkä mä tajunnut miksi Isa vieläkin oli niin outo sen seurassa.

"Noh, jos mä tästä lähdetään" Ossi sanoi ja iski mulle silmää. Mä katsoin sitä tuimasti, mutten sanonut mitään.

"Sä oot tosi hiljainen" totesin Isalle, kun leffa oli edennyt puoleen väliin. Yleensä se höpötti koko ajan.

"Ai oonko?" Isa kysyi hajamielisesti.

"Kotona on taas jotain säätöä" se sanoi välttelevästi ja lähti keittiöön hakemaan vettä. Mä huokaisin ja laitoin leffan pauselle. Mä olin kyllästynyt tähän jatkuvaan säätämiseen. Kaiken lisäksi mun ajatukset harhailivat Emiliaan vaarallisen paljon. Seurusteleminen Isan kanssa oli aivan erilaista kun mä olin kuvitellut. Mä purin ajatuksiani Emilialle joka ilta, ja vaikka se vaikuttikin välinpitämättömältä, niin mä tiesin, että se ymmärsi mua. Hetken mielijohteesta mä päätin soittaa sille.

"Emilia" sen suloinen ääni sanoi.

"Romeo täällä. Kuule, viedäänkö hevoset huomenna maastoon? Pieni välipäivä treenaamisesta tekee niille hyvää" mä sanoin ja Emilia kuulosti innostuneelta.

"Mä meen huomenna Emilian kanssa maastoon" mä sanoin Isalle, joka ei vaikuttanut lainkaan pettyneeltä.

"Kuule, mä tiedän jotain paljon parempaa tekemistä kuin tän leffan katsominen" Isa sanoi kiusoittelevasti ja alkoi avata mun paitaa. Mä luovutin ja laitoin television kiinni.

"Voi perkéle että mua jännittää" mä sanoin Emilialle, kun me lastattiin hevosia traileriin varhaisena sunnuntaiaamuna kisapäivänä. Emilia nauroi ja kertoi ravanneensa vessassa koko yön.

"Mä käyn vielä antamassa Isalle suukon, mä en kestä tätä jännitystä" mä sanoin ja lähdin sisälle päin. Isa oli ollut meillä yötä. Se tulisi Mikaelin kanssa kisapaikalle myöhemmin.  

"Lähdetään viiden minuutin päästä" äiti huusi ja patisti Cholen takaisin talliin. Oli sen vuoro tehdä sunnuntaisiivous tallissa. Mä avasin pahaa-aavistamattomana huoneeni oven ja näin Ossin ja Isan suutelemassa. Isa kiljaisi mut nähdessään ja tönäisi Ossin pois. Mun silmissä sumeni ja mä ryntäsin sokeana vessaan oksentamaan ulos aamiaismurot sekä kahvin. Siinä oksentaessa mä näin sen näyn yhä uudelleen ja uudelleen. Mä tulin ulos vessasta ja menin takaisin huoneeseeni. Ossi seisoi alasti keskellä lattiaa

"Romeo, kuule…" Ossi aloitti. Mä laitoin silmäni kiinni ja löin sitä niin lujaa kuin ikinä vain pystyin.

"Ei sen takia, että sä olit ton kanssa. Vaan sen takia, että sä petit mun siskoa" mä sanoin ja katsoin Isaa.

"Mä en halua nähdä sua enää ikinä"

Mä olin juuri lähdössä huoneestani, kun mä törmäsin Emiliaan.

"Tule nyt" se kuiskasi ja otti mua kädestä kiiinni.

"Sun pitää nyt sulkea mieles tältä kaikelta" Emilia sanoi, kun me oltiin matkalla autoon.

Yllättävää kyllä, mä todellakin voitin luokkani.  En leikiten, mutta kuitenkin. Mä ehdin juuri ja juuri katsomaan Emilian kisoja. Se pääsi uusintakierrokselle, mutta hävisi nipin napin ensimmäiseksi tulleelle ratsukolle. Mä riensin halaamaan Emiliaa ja kuiskasin sen korvaan:

"Me näytettiin niille kaikille"

Mun iloinen mielentila ei jatkunut pitkään. Mä murehdin omassa yksinäisyydessäni monta päivää, vaikka koitin kuinka ajatella, että en mä ollut ollut onnellinen Isan kanssa. Mutta silti mua kirpaisi se, ettei se ollut todella koskaan rakastanut mua.  Vähitellen mä aloin kuitenkin päästä yli Isasta, mutta Chole tuntui kantavan mulle kaunaa jostakin. Se tiuski mulle ja oli muutenkin tosi vihainen. Mä arvelin, että se johtui siitä, kun mä olin varoittanut sitä Ossista. Chole ei vain yksinkertaisesti kestänyt sitä, että mä olin oikeassa. Isasta se ei ollut kuitenkaan maininnut mitään.

Eräänä kylmänä maanantaiaamuna, helmikuun ensimmäisenä päivänä, mä sain kauan kaivatun puhelun Danielilta.

"Liput tulevat postissa parin viikon sisällä" Daniel sanoi.

"Saat ne synttärilahjaksi" Daniel sanoi vielä ja mä hypin paikoillani innoissaan. Mulla oli ollut tammikuun kolmantena päivänä synttärit, mutta lahjoja mä en ollut saanut. Kun mä kaksi vuotta sitten sain Roxenan, joka oli aika hinnakas hevonen, äiti vannoi, ettei ostaisi mulle enää koskaan syntymäpäivälahjaa. Enkä mä halunnutkaan.

"Romeo, mitä jos laitettaisiin Bellezza ja Roxena samaan tarhaan? Kun ne ovat molemmat kantavana eikä Bellezza tule toimeen Innun kanssa" Mikael ehdotti, kun me oltiin viemässä hevosia ulos. Innu eli Instant Batting oli lähes yhtä vanha kuin Bellezza, ja ne molemmat olivat aika jääräpäisiä. Mikaelin luona ne olivat aina tarhanneet erillään. Roxena oli varsin säyseä hevonen, tuli toimeen lähes kaikkien ihmisten ja eläinten kanssa, joten mun mielestä sen idea kuulosti hyvältä.

"Laitetaan vaan" mä sanoin ja menin Mikaelin perässä tallin perälle. Koska kaikki karsinat olivat täynnä, oli tarhauksessakin aikalailla järjestämistä, kun suurin osa omistajista halusi hevosensa pääsevä joka päivä ulos. Mä olin tehnyt Roxenalle oman pienen tarhan vähän kauemmaksi muista, jotta muihin tarhoihin mahtuisi paremmin.

"Äitis aikoo astuttaa Bambiinan Broidilla keväällä" Mikael sanoi harjatessaan Belleä. Mun mielestä ajatus kuulosti varsin hyvältä. Broidin ja Bambiinan varsasta tulisi taatusti hyvä ratsu, eikä äiti käyttänyt Bambiinaa niin paljoa, että sen tilalle pitäisi ottaa mammaloman ajaksi uusi hevonen.

"Joko sä täällä juoruilet mun suurista suunnitelmistani?" äiti kysyi talliin tullessaan. Mikael nauroi ja suukotti äitiä. Mä olin onnellinen siitä, että Mikael oli muuttanut meille, sillä siitä oli korvaamaton apu tallin hoidossa. Samalla mä pääsin vähemmällä ja pystyin keskittymään enemmän koulunkäyntiin, ja mun arvosanat näyttivätkin jo vähän paremmilta.

"Mulla on Romeo sulle vähän asiaa" äiti sanoi.

"Okei, mä vien Roxenan ulos ja katson sen ja Bellen perään vähän aikaa. Tuun sitten" mä sanoin ja otin Roxen karsinasta.

"Sä et ole syönyt mitään" mä sanoin Roxenalle huolestuneena. Kauraämpäri näytti koskemattomalta.

"Höpsö" mä sanoin ja rapsutin Roxen turpaa. Mä talutin Roxenan tarhaan, missä Belle jo odotti. Roxena hirnahti, ja Belle luimisti korviaan.

"Käy Romeo katsomassa niitä puolen tunnin päästä, antaa niiden vähän aikaa tutustua" Mikael ehdotti ja mä kävelin takaisin talliin, äidin toimistoon.

"Mitä asiaa?" mä kysyin ovelta. Äiti havahtui tietokoneen äärestä.

"Mä sain Ruotsista vähän ikävän puhelun. Skywalker on lopetettu" äiti sanoi. Mä tunsin pienen kiukunpuuskan.

"Miksi hemmetissä? Miksei ne soittaneet meille ensin?" mä kysyin kimmastuneena.

"Meno oli yksinkertaiseksi mennyt niin raisuksi siellä, ettei ollut mitään tehtävissä. Kyllähän sä Romeo muistat, millainen tapaus Sky oli" äiti sanoi ja mä huokaisin alistuneena.

"Joo, kyllähän mä muistan" sanoin ja lähdin.

"Mikäs sulla on, kun näytät noin surkealta?" Emilia kysyi kun mä tulin äidin toimistosta.

"Muistathan sä Skywalkerin, sen meidän entisen hevosen?" kysyin ja Emilia nyökkäsi.

"Se on nyt sitten lopetettu" sanoin ja tunsin kyyneleen valuvan poskeani pitkin.

"Tuu tänne" Emilia sanoi ja levitti kätensä. Mä halasin sitä ja painoin kasvoni sen pehmeitä, omenantuoksuisia hiuksia vasten.

 

"Misse on aivan mahtava hevonen" äiti sanoi ja laskeutui Missen selästä alas. Mä olin kerrankin päässyt katsomaan äidin ratsastusta, yleensä äiti halusi olla yksin. Mä olin aina ihaillut äidin pehmeää ja reipasta ratsastustyyliä. Hevonen kuin hevonen teki aina parhaansa äiti selässään. Misse, äidin uusi hevonen, vaikutti huippulahjakkaalta ja hevosella olikin jo muutama palkintoruusuke takataskussa.
"Kesästä tulee melko kiireinen kun mulla on Cocoakin. Huhtikuussa on ekat kilpailut ja kisakausi jatkuu syksyyn. Mä olen hommannut apulaisen tallille kesän ajaksi, ja säkin kyllä saisit tehdä hommia pientä korvausta vastaan, niin kuin Cholekin" äiti sanoi. Se oli ihan innoissaan, sillä isän kuoleman jälkeen se ei ollut kilpaillut kunnolla.
"Totta kai me tehdään töitä tallilla, niin kuin joka vuosi" sanoin ja vaihdoin Cocoan Misseen. Cocoa vaikutti olevan todella menevällä tuulella ja äiti sai tehdä kaikkensa pitääkseen nuoren hevosen ruodussa.
"Kyllä tää tästä, vie Misse sisälle ja harjaa se kunnolla" äiti sanoi ja mä lähdin viemään Misseä talliin. Misse oli kiltti hevonen, mutta aika välinpitämätön. Se ei koskaan kerjännyt rapsutuksia tai herkkuja, eikä hakeutunut mielellään ihmisten seuraan. Mä laitoin Misselle riimun ja kiinnitin sen käytävällä olevan koukkuun. Harjatessani hevosta Mikael tuli sisään talliin.
"Eikö täällä olekaan vielä ketään" se kysyi.
"Ei, miten niin?" mä kysyin.
"Kaksi äitis asiakasta on muuttamassa pois, ja mä lupasin äidilles hoitaa tän homman niin se voi treenata rauhassa. On se vaan aika hyvässä kunnossa" Mikael sanoi.
"Niin on, ei muista ole sille mitään vastusta, varsinkaan, jos äiti kisaa Missen kanssa" sanoin ja laitoin Misselle loimen.
"Miten Roxe ja Belle pärjää?" kysyin.
"Ei kehuttavasti. Belle on vähän hankala hevonen, taitaa vähän pomottaa sitä sun tyttöäs. Roxehan ei siitä tykkää, kun tarha oli alun perin sen.
"Hmm, ne on vasta toista päivää yhdessä, eiköhän se siitä" mä sanoin, joskin hiukan epävarmasti. Oli aika outoa, että Belle oli niin aggressiivinen. Mä päätin käydä tarkastamassa tilanteen, olihan Roxe mun silmäterä ja vieläpä kantavana.
"Äitis käski sun mennä tänään aikaisin sisälle, huomenna on koulupäivä" Mikael sanoi ja mä huokaisin. Hevosharrastus tempasi välillä mukaansa vähän turhankin paljon.

"Ei Roxe ja Belle toisistaan tykkää yhtään. Kaiken lisäksi Roxe on ollut oudon haluton pari päivää, sen takia mä en edes käynyt ratsastamassa sillä tänään. Äiti, oletko sä tarkastanut tilanteen?" kysyin tullessani sisälle. Äiti ja Mikael katsoivat minua huolestuneena.
"Mä tutkin Roxen huomenna ja pyydän tarvittaessa eläinlääkäriä käymään. Roxe voi huomenna jäädä sisälle, menkööt Belle vielä sen tarhaan" äiti päätti ja mä menin huoneeseeni tekemään läksyjä.

"Näkeehän suakin koulussa" sanoin Milalle, joka vaappui käytävällä mua vastaan.
"Oon ollut vähän väsynyt" Mila sanoi ja silitti isoa vatsaansa.
"Neuvolassa sanottiin, että tää voi tulla ulos koska vain, vaikka laskettu aika on vasta seitsemäs päivä maaliskuuta" Mila sanoi.
"Moi" Jussi tervehti tullessaan luokan eteen.
"Väsyttää, olin eilen raamattupiirissä yhteentoista asti ja sitten piti vielä värkätä iskän autoa" Jussi haukotteli.
"Tuu sääkin Jussi tänään korjaamolle, saat nähdä vähän oikeita menopelejä!" Jussi sanoi ja virnisti. Mä tönäisin sitä ja virnistin takaisin. Välillä oli ihan kiva päästä toisiin maisemiin.
"Sulta on varmaan ihan turha kysyä" Jussi sanoi Pyrylle, joka oli ilmestynyt meidän taakse.
"Hélvetti, jätkä on mennyt ihan pilalle kun on saanut naista!" Jussi huudahti leikillään ja alkoi nahistelemaan Pyryn kanssa.
"Jotkut ei taida saada" mä sanoin. Jussi älähti ja veti mutkin mukaan tappeluun. Mila pyöräytti silmiään ja sanoi:
"Pojat"

Mä tulin kotiin vasta kuudelta, joten ratsastaminen jäisi väliin. Mulla oli ollut mukavaa korjaamolla, kun Jussi oli esitellyt mulle suurimpia intohimojaan: moottoreita, kampiakseleita, mopoja, autoja ja moottoripyöriä. Jussin isällä oli autokorjaamo ja se antoi Jussille silloin tällöin muutamia projekteja. Mä en tietysti älynnyt autoista yhtään mitään ja Jussilla oli hauskaa kun se sai selittää mulle kaiken alusta alkaen. Mä uhkasin esitellä sille joskus hevosen ja näyttää, miten kaviot putsataan, ja sain sillä aikaan voimakkaan vastalauseiden myrskyn. Yhtäkkiä mä muistin, että Roxena piti tarkastaa tänään. Mä juoksin nopeasti sisälle ja etsin äidin käsiini.
"Miten Roxena voi? Pitääkö sitä käydä vielä katsomassa?" kysyin.
"Vähän haluttomalta se vaikutti, joten mä tein sille hieman erilaisen aamuruoan. Iltapäivällä se näytti paremmalta, joten mä uskon, että tämä on jotain ohimenevää" äiti sanoi ja mä helpotuin. Mä menin tekemään matematiikan läksyjä, sillä Chole oli luvannut auttaa äitiä iltatallissa, koska Mikael oli mennyt myöhäiseen palaveriin työpaikalleen. Talliapulaista äidillä ei enää ollut, sen työsopimus oli päättynyt tammikuun lopussa. Mikael auttoi äitiä, koska ei käynyt töissä joka päivä ja silloin tällöin minä ja Cholekin tehtiin joitain hommia. Mä olin juuri pääsemässä alkuun trigonometrisissä funktioissa, kun äiti tuli hätääntyneellä ovelle.

"Romeo, tule äkkiä talliin. Roxenalla on jokin hätänä. Se taitaa luoda varsansa" äiti sanoi ja mä juoksin äkkiä eteiseen vetämään kengät jalkaan.
"Se söi aamulla ruokansa, ja näytti muutenkin ihan pirteältä, joten mä ajattelin, että sillä oli vain vähän epämukava olo ja ettei eläinlääkäriä tarvita" äiti sanoi, kun me juostiin talliin. Chole odotti Roxenan karsinassa ja rauhoitteli tammaa, joka vaikutti hyvin kipuilevalta ja levottomalta. Me istuttiin karsinassa ja oltiin kaikki voimattomia ja kykenemättömiä tekemään mitään. Mun olo tuntui todella pahalta, niin pahalta, ettei Isan ja Ossin näkeminenkään ollut satuttanut mua niin paljoa.
"Tulispa Mikael jo" mä hermoilin. Mikael oli kasvattanut paljon hevosia, se tietäisi parhaiten, mitä tehdä. Puoli yhdeksään mennessä Mikaelia ei kuitenkaan kuulunut, ja me huomattiin, ettei Mikaelin läsnäolosta olisi ollut mitään apua. Roxena synnytti kaksi pientä, velttoa pikkutammaa. Mä en pystynyt katsomaan niitä kauaa. Mä olin niin kauhean pettynyt.
"Kaksosvarsoilla on harvoin mitään mahdollisuuksia" äiti sanoi ja halasi mua. Chole oli lähtenyt jo aikoja sitten, sillä oli kammo vereen, sairauksiin, sairaaloihin ja kaikkeen niihin liittyvään. Mä taputin Roxenan kaulaa. Se ei välittänyt varsoistansa, mikä oli äidin mukaan ihan normaalia. Viimein Mikael tuli. Äiti kertoi sille kaiken ja Mikael tuli lohduttamaan minua.
"Pikkuisilla oli todennäköisesti asiat todella huonosti, mutta ei tästä silti ketään voi syyttää" Mikael sanoi ja mä nyökkäsin, sillä se oli oikeassa.
"Kai eläinlääkäri tulee huomenna katsomaan Roxenaa?" mä kysyin ja äiti sanoi asian olevan hoidossa.

Mä nousin aamulla hieman aikaisemmin ylös, sillä mä en ollut saanut nukuttua koko yönä juuri ollenkaan. Mä menin kuudelta talliin katsomaan Roxenaa ja aloin sen jälkeen ruokkimaan hevosia. Eläinlääkäri tuli kahdeksalta.
"Romeo, mites koulu?" äiti kysyi, kun eläinlääkäri oli tutkimassa Roxenaa.
"Menen kymmeneksi" mä sanoin ja äiti nyökkäsi.
"Tamma on kunnossa. Kaksostiineys päätyy yleensä aina luomiseen juuri näihin aikoihin. Varsat eivät saaneet tarpeeksi ravintoa ja niillä oli ahdasta. Kaksostiineys harvoin päättyy onnelliseen perhetapahtumaan" eläinlääkäri sanoi. Äiti kätteli eläinlääkäriä ja jäi kuuntelemaan Roxenan hoito-ohjeita. Mä päätin kysyä ne äidiltä myöhemmin, sillä mä halusin päästä selvittämään päätäni kahvikupillisen ääreen. Mä olin huojentunut, koska luomisen taustalla ei ollut sairautta tai mitään muuta vakavaa. Mä olin huojentunut myös siksi, että luominen oli tapahtunut, koska ajallaan syntyneet kaksoset harvoin selvisivät hengissä, ja Roxenalle kaksostiineys ja synnytys olisi ollut liian raskasta. Silti mä en voinut ymmärtää, miksi mulle kaatui niin paljon paskaa niskaan niin lyhyen ajan sisällä. Varsasta olisi tullut mun silmäteräni ja uusi kisakumppani. Mä todella odotin sitä varsaa, koska edellisellä astutuskerralla Roxena ei ollut tullut tiineeksi.

Koulupäivän jälkeen mä tapasin Emilian kahvilassa. Mä olin soittanut sille ja kertonut tapahtumat lyhyesti. Se tietysti kauhistui ja halusi heti tavata mut.
"Välillä on hyvä tavata jossain muuallakin kuin tallissa" mä sanoin ja Emilia nyökkäsi. Mä olin niin kiitollinen, että mulla oli Emilian kaltainen ystävä. Emilia oli ainoa ihminen, joka pystyi kuuntelemaan ja lohduttamaan mua kunnolla. Mä en halunnut ajatella, tulisiko meistä vielä joskus muutakin kuin ystäviä. En vielä.

En mä kuitenkaan hevosharrastusta ollut jättämässä, tietenkään, sillä mä ymmärsin, että varsan luominen oli luonnollista, eikä sitä voinut estää. Eikä kannattanutkaan. Mä menin jo seuraavana päivänä äidin pitämälle tunnille ja ratsastin vielä sen jälkeen Innulla, koska Mikael oli pyytänyt. Se ei itse enää niinkään välittänyt ratsastamisesta maneesissa, kävi mieluummin maastossa tai ajamassa. Mä paheksuin sitä vähän, mutta kukin tavallaan. Innu vaikutti aluksi vähän kankealta ja osaamattomalta, mutta aika pian se muisti vanhat asiat ja meillä alkoi synkata.

Keskiviikkona mä pidin vapaapäivän ja katsoin Cholen kanssa leffaa. Meillä oli pitkästä aikaa hauskaa, eikä Chole kantanut mulle enää kaunaa. Se oli jopa ystävystynyt Mikaelin kanssa, mikä oli todella yllättävää. Kai se oli huomannut, miten onnellinen äiti oli ja että Mikael oli kunnon tyyppi. Leffan jälkeen Chole leikkasi mun hiukset. Mulla oli aina ollut vähän ylikasvaneet hiukset, vähän lainehtivat, samanlaiset kuin Cholella. Me oltiin molemmat yhtä blondeja ja sinisilmäisiä kuin äiti ja isä. Chole lyhensi mun hiuksia aikalailla, mutta niistä tuli mun mielestä hienot. Ei liian lyhyet kuitenkaan.
"Sä voit lainata mun geelejä ja lakkaa huomenna, mutta sitten saat kyllä ostaa omat" Chole sanoi suihkuttaessaan mun kampauksen päälle hiuslakkaa. Se oli nostanut mun hiukset pystyyn ja sotkenut niitä vähän.
"Jos sä et ois mun veli, niin mä sanoisin, että sä olet melkoisen hyvännäköinen" Chole sanoi ja mä nauroin. Mä en kauheasti laittanut mun hiuksia, sillä mä pidin tallissa usein pipoa ja viimeistään ratsastuskypärä sekoitti mun kampauksen täysin.
"Kai mä voisin kouluun aina vähän laittautua" mä myönsin.

Roxena palautui melko pian täysin entiselleen, ja mä päätin alkaa treenaamaan myös sitä, vaikkakin alussa piti ottaa melko rauhallisesti.
"Etkö sä halua vielä yrittää alkukeväästä?" äiti kysyi, mutta mä pudistin päätäni. Varsojen menettäminen oli ollut mulle raskaampaa mitä annoin näyttää, enkä mä haluaisi vaivata hevostani enää millään niin kauhealla, en ainakaan ihan pian.
"Ehkä ensi vuonna" mä sanoin ja nostin Roxenalla laukan. Roxena oli innoissaan paluusta esteradoille ja mä sain tehdä kaikkeni jotta pystyin hillitsemään haluni mennä oikein kunnolla.
"Ota nyt muutamana päivänä ihan perusjuttuja ja pieniä esteitä, eihän teillä mikään kiire ole, nyt on vasta helmikuu" äiti sanoi. Roxena oli ihan erilainen ratsastettava kuin jykevä ja voimakas Broidi, joka yleensä otti melko rauhallisesti. Roxena oli kuin ruutipatruuna, innokas ja pirteä. Lisäksi sillä ei ollut juurikaan jukuripäiviä kuten Broidilla, Roxe oli innokas menemän joka päivä, mikä teki siitä ihan mielettömän luotettavan ratsun.

"Mä kurkin teitä salaa maneesin ikkunasta" Emilia paljasti tallissa, kun mä olin harjaamassa Roxenaa.
"Te näytätte niin hyvältä yhdessä" Emilia jatkoi.
"Kiitti, miten sulla ja Roziella menee?" kysyin.
"Hyvin. Mä kerron sulle pikkusalaisuuden, mä olen alkanut etsiä uutta ratsua, isoa hevosta" Emilia sanoi. Mä innostuin heti.
"Joko sulla on hevonen löydettynä?" mä kysyin.
"Ei vielä, mutta etsintä on käynnissä" Emilia sanoi. Mä innostuin siitä vielä enemmän.
"Mä tietysti autan sua" lupasin auliisti ja Emilia nauroi.
"Tietysti autat" se sanoi. Mä ymmärsin hyvin Emiliaa, se tahtoi uusia haasteita, koska se oli päättänyt tulla parhaaksi. Emilian äidillä oli niin paljon rahaa, ettei uuden hevosen ostaminen tuottanut minkäänlaista lovea sen lompakkoon. Me ei sentään ihan tuosta vaan voitu ostaa uutta hevosta, vaikka meillä olikin ratsuja talli täynnä. Hyvä hevonen maksoi paljon, eikä sellaisia rahoja temmattu tuulesta. Isällä ja äidillä oli aina ollut mukavasti rahaa, sillä talli tuotti hyvin ja äidillä oli hyviä sopimuksia. Isän kuoleman jälkeen oli tullut pieni alamäki, mutta nykyään asiat eivät olisi voineet olla paremmin. Eihän me mitenkään herroiksi eletty, mutta ei mistään ollut kyllä puutettakaan.
"Miten sun äidillä menee sen arabin kanssa?" kysyin.
"Ihan hyvin, sinänsä. Se vaan tahtoo aina innostua jostakin ja sitten taas lannistua. Ei äiti edes ole mikään ammattiratsastaja, ja Glafon on vaikea hevonen.
"Mikset sä pyydä sitä itsellesi, jos kerta äitis ei enää välitä ratsastamisesta?" mä kysyin. Mua suututti, sillä niin hyvän hevosen jättäminen talliin seisomaan oli mun silmissäni rikos.
"En usko, että äiti suostuu siihen, se on niin ihastunut Glafoniin. Sitä paitsi, vaikka äiti suostuisikin antamaan Glafonin mulle, mä vähän luulen että Glafon on liian vaativa hevonen. En mä sentään vielä ihan kansalliselle tasolle yllä, toisin kuin sinä" Emilia sanoi.
"Oispa mulla varaa ostaa se" mä sanoin. En mä kuitenkaan niin hullu ollut, että rupesin edes suunnittelemaan sellaista.
"Mä muuten lähden parin viikon päästä kahdeksi viikoksi Englantiin. Onko tuliaistoiveita?" mä kysyin.
"Kahdeksi viikoksi! Miten mä pärjään täällä sen aikaa ilman sua?" Emilia kysyi.
"Etköhän sä pärjää" mä kuiskasin. Ja hetken ajan meidän välillä oli sitä samaa sähköä mitä ennenkin.

Maanantaina koulumatkalla mä törmäsin Isaan. Mä en tuntenut sen kummempia tunnekuohuja itsessäni ja päätin jopa kysyä, mitä sille kuului.
"Moi!" mä huudahdin pirteästi ja se katsoi muhun säikähtäneenä. Sillä oli pussit silmien alla ja se näytti kauhean kalpealta. Se ei edes tervehtinyt.
"Mitä kuuluu?" mä kysyin. Se katsoi mua hämmästyneenä, muttei edelleenkään sanonut mitään. Mä arvasin, että sitä nolotti. Mä en jäänyt "keskustelemaan" sen kanssa pidemmäksi aikaa vaan lähdin kävelemään koulua kohti – melko tyytyväisenä vieläpä.

"Törmäsin tossa Isaan matkalla" mä sanoin pojille musiikin tunnilla. Tytöt lauloivat, joten meillä oli aikaa jutella takarivissä. Opettaja johti laulua innokkaasti ja me virnisteltiin sen ylinäyttelevälle, innostuneelle olemukselle.
"Mitäs Isa?" Pyry kysyi.
"Näytti ihan siltä, kuin olisi ollut pilvessä koko viikon eikä nukkunut silmäystäkään. Lisäksi se näytti siltä kun sitä olisi pistelty puukolla pitkin kehoa" mä kerroin pojille havainnoistani.
"Et varmaan oo kaukana totuudesta" Pyry sanoi ja Jussi nyökytteli.
"Joo, voi olla" mä sanoin. Mä en edelleenkään ymmärtänyt, mitä Isa Ossissa näki. Oli niin uskomatonta miten se jätkä sai kierrettyä Isan pikkusormensa ympärille.
"Se muija on kyllä niin alistettu" Jussi sanoi ajatukseni ääneen.
"Niin kai, mutta toisaalta, sen asiat ei kuulu enää mulle. Jännä sinänsä, mun pelastusviettini ei ole vieläkään herännyt. Ehkä mä olen viimein päässyt yli siitä koko muijasta. No niin, kerrohan Pyry, onko vielä tullut piparia?" mä kysyin ja Jussi rämähti nauruun. Pyry nolostui ja mä taputin sitä veljellisesti selkään samalla nauraen.
"Eiköhän se siitä"

Mulla oli pitkästä aikaa asiat hyvin. Koulussa meni mukavasti ja mä näin kavereitani paljon useammin kuin ennen. Emilia ei enää hiillostanut mua niin kuin silloin kun seurustelin Isan kanssa, vaan me oltiin ihan vain kavereita. Mä en oikein osannut sanoa, oliko se hemmetin hyvä vai hemmetin huono asia.
"Hyppy" mä huudahdin äidille. Se näytti olevan ihan ajatuksissaan, ja Cocoa jämähtikin esteen eteen.
"Ohhoh, mä taisin olla ihan omissa ajatuksissani" äiti sanoi.
"Niin taidat olla" mä myönsin ja vaihdoin Cocoan Misseen.
"Herran jestas" sanoi äiti.
"Mä unohdin kokonaan, että talliin tulee tänään uusi asukas, on varmaan jo saapunut. Ota Missellä kevyt treeni, mutta älkää loukatko itseänne" äiti sanoi ja vei Cocoan talliin. Äidistä oli tullut vähän hajamielinen. Mua vähän jännitti, sillä mä en ollut ratsastanut Missellä aikasemmin. Se puhkui vähän pelottavaakin intoa ja energisyyttä, kun mä nousin sen selkään. Mä pistin sen liikkeelle, eikä sitä tarvinnut kahdesti käskeä. Se käveli reippaasti eteenpäin. Mä olin ratsastanut pelkästään omilla hevosillani vähän turhan pitkään, sillä mä olin heittäytynyt vähän huolimattomaksi; Misse ei välillä ymmärtänyt mua lainkaan, vaan saattoi tehdä täysin päin vastaisia asioita mitä mä halusin sen tekevän. Se oli lisäksi todella herkkä, joten mun täytyi hillitä apuni. Aika pian mä kuitenkin ymmärsin, miksi äiti oli Missestä niin innoissaan; Misse oli herkkyyden ja pehmeyden lisäksi myös aika varma tapaus, se ei perääntynyt vaan antoi mennä. Se hyppäsi todella hyvin ja mä sain todella hillitä itseni, etten hypännyt sen kanssa toista kertaa samaa rataa korotettujen esteiden kera. Mä kuitenkin tottelin äitiä ja ratsastin koulukiemuroita lopun aikaa, sillä Misse oli kallis hevonen ja olisi ollut sääli jos se olisi loukkaantunut kesken pahimman harjoituskauden ennen kisakautta. Sen jälkeen mä talutin hevosen talliin ja kohtasin todella säälittävän näyn. Räikeästi meikattu blondi pikkutyttö yritti laittaa hevoselleen riimua väärinpäin päähän. Mä vein Missen kiireesti kauimmaiseen koukkuun ja menin tytön avuksi.
"Annas kun mä näytän" mä sanoin ja otin päitset tytön kädestä. Tytön hevonen oli isokokoinen ja lihaksikas tumma ruuna.
"Kiitti tosi paljo" tyttö sanoi ja hymyili herttaisesti. Se laittoi hevosensa karsinaan ja tuli katsomaan mua.
"Sulla on tosi hieno hevonen" tyttö sanoi ja työnsi kätensä Missen turvan eteen. Misse ei kuitenkaan tapansa mukaan välittänyt rapsuttelijoista, tuhahti vain.
"Ei se ole mun, se on mun äidin" mä totesin ja puhdistin Missen kaviot.
"Onko sun hevosella minkälainen ruokintaohjelma?" mä kysyin, sillä oli mun vuoro hoitaa iltatalli. Tyttö näytti puulla päähän lyödyltä. Mä selvensin olevani Rosandran poika.
"Porkkanaa sille voi antaa… ja heinää" tyttö sanoi epävarmasti. Mä tirskahdin, vaikkei ollut tarkoitus.
"Onko toi sun äitis hevonen?" mä kysyin. Tyttö puuskahti vihaisesti.
"Ihan mun se on, Saksasta asti tuotu. Trakehner" tyttö ilmoitti ylpeästi ja mä meinasin pudottaa silmät päästäni. Hevonen oli selvästikin arvokas kisahevonen.
"Kisaatko sä esteitä, kenttää, vai mitä?" mä kysyin tytöltä.
"En mä ole ihan varma, vielä. Jotain kumminkin" tyttö sanoi. Mä kurtistin kulmiani, mutta en sanonut mitään. Päätin udella äidiltä lisää.
"Hei kuule, lisäättekö te Sohvinkin karsinaan tommosen messinkilaatan?" tyttö kysyi.
"Jos sä haluat, niin mä voin pistää semmosen tilaukseen. Se lisätään kuukauden laskuun" mä sanoin ja lähdin sisälle.

"Äiti, kuka se uusi asukki on?" mä kysyin muina miehinä.
"Mikaelin bisneskumppanin tyttären hevonen" äiti sanoi.
"Näitkö sä sen hevosen?" mä kysyin. Äiti huokaisi.
"No näin, ihan mahtava hevonen ja ihan mielettömän kalliskin" äiti sanoi, mutta vakavoitui sitten.
"Se tyttö ei ole juuri ratsastanut, iskä oli kuitenkin mennyt ja ostanut sille saman tien kalleimman mahdollisen kilpahevonen. Se poika tuskin on mikään helppo ratsu. Ajattelin ehdottaa ensin muutamaa tuntia Bambiinalla, mutta voi olla, ettei tyttö suostu siihen. Sen mä kyllä pidän huolen, ettei sitä hevosta kohdella kaltoin" äiti sanoi. Mä nyökkäsin.
"Sen uuden hevosen ruokintaohjeet on siinä pöydällä, ne on englanniksi mutta etköhän sä ymmärrä" äiti huusi mun perääni ja mä huikkasin asian olevan ok.

Se uusi tyttö, tarkemmin sanottuna Jasmiina, kulki mun perässä koko seuraavan viikon. Se tarkkaili mun jokaista liikettä kuin haukka, ja ennen pitkää mä huomasin että se myös flirttaili mulle. Mä kammoksuin ajatustakin koko tytöstä, vaikka se ei ollut mua kuin vuoden nuorempi, 14.
"Sä ratsastat niin hyvin" Jasmiina huokaisi kun mä talutin Roxenaa talliin eräiden erikoisrankkojen treenien jälkeen. Mä olin hieman korottanut esteitä ja ilokseni huomannut, että Roxena selviytyi niistä leikiten.
"Kiitti" mä sanoin. Jasmiina jutteli niitä näitä ja mä huomasin Emilian tulleen talliin. Se nyrpisti mulle nenäänsä nähdessään Jasmiinan ja meni hakemaan Rozien satulaa.
"Lähde mun ja Rozien kanssa maastoon, vähän niin kuin jälkiverryttelyksi" Emilia ehdotti ja mä myönnyin ja nakkasin satulan uudelleen Roxenan selkään.
"Saanko mäkin tulla?" Jasmiina kysyi posket hehkuen.
"Jos pysyt perässä" Emilia huudahti Rozien karsinasta. Jasmiina näytti nyrpeältä.
"Haluatko sä ottaa Bambiinan?" mä kysyin, sillä en oikein halunnut päästää Jasmiinaa Sohvin kanssa maastoon.
"Enköhän mä mene ihan mun omalla hevosellani" Jasmiina sanoi. Mä kävelin ulos, jossa Emilia jo odotti.
"Älä viitti näyttää hapanta naamaa. Mä en voi sille mitään, että toi on leikkinyt mun häntää jo monta päivää. Ettet sä vaan ois mustis?" mä kysyin ilkikurisesti, kun Emilia näytti hapanta naamaa. Se näytti mulle kieltä ja nousi Rozien selkään.
"Ihan ihme tyyppi, eihän se tiedä hevosista mitään. Ja veikkaampa ettei se Sohvikaan oikein ole maastohevonen. Mitä me tehdään ton kanssa?" Emilia kysyi. Mä kohautin olkapäitäni.
"Pitää katsoa. No, onneks se tulee meidän kanssa, sehän tappais ihtensä jos se lähtis yksin maastoon" mä sanoi ja Emilia myötäili.
"Täältä tullaan!" Jasmiina kiljahti ja asteli Sohvin kanssa tallista.
"Nyt sitä mennään.." Emilia huokaisi.

Me käveltiin aluksi hiljaisuuden vallitessa. Sohvi oli kokoajan turpa Roxenan hännässä kiinni ja se viuhtoi omalla hännällään hermostuneesti samalla vinkuen. Jasmiinalla meinasi useampaankin kertaan palaa käämi Sohvin kanssa, mutta Emilia oli se, jota eniten ärsytti. Se mulkoili mua ja Jasmiinaa tuon tuosta vihaisesti.
"No, miten ratsastustunnit edistyy?" Emilia kysyi lopulta.
"Hyvinhän ne" Jasmiina sanoi, vaikka me kaikki tiedettiin tallilla kulkevat juorut. Jasmiina ei mahtanut mitään energiselle ja herkälle hevoselleen. Mä mietin, että mitä ihmettä Sohvin omistaja oli ajatellut myydessään niin haastavan hevosen ensikertalaiselle. Me käveltiin rauhallisesti eteenpäin, kunnes Sohvi pysähtyi ja säikähti jotain. Se kiljaisi ja pukitti ja Jasmiina pysyi kuin ihmeen kaupalla satulassa. Mä laskeuduin äkkiä satulasta ja menin rauhoittelemaan Sohvia. Jasmiina vimmatusti potki sen kylkiä ja lopulta läimäytti sitä kaulalle samalla kiljuen.
"Lopeta nyt jo!" Emilia huudahti ja Jasmiina lopetti ja näytti nololta.
"Ei se ennen ole tällä lailla pillastunut" Jasmiina sanoi puolustelevasti. Sohvi alkoi rauhoittua ja pälyili vain epäluuloisesti meitä kaikkia.
"Ei kai, jos se ei ole ennen käynyt maastossa. Kyllä sun Jasmiina kannattais nyt ottaa järki käteen ja miettiä, mitä sä hevoses kanssa teet, kyllähän sä nyt itsekin älyät, että sä et ole ihan samaa tasoa kuin Sohvi" mä sanoin tiukasti, ja hämmästyin itsekin omaa rohkeuttani. Jasmiina katsoi mua ällistyneenä. Mun yllätyksekseni se huokaisi lopulta ja sanoi:
"Ehkä sä olet oikeassa, mä puhun isän kanssa"

Maastoretki päättyi loppujen lopuksi loistavasti ja Emiliakin näytti iloisemmalta. Me kiiruhdettiin nopeasti takaisin tallille, jottei tulisi liian pimeää.
"Saanko mä Romeo lainata sulta sen yhden kirjan?" Emilia kysyi ja mä katsoin sitä kysyvästi.
"Siis SE, mistä puhuttiin eilen" se sanoi vielä.
"Aaa, no mennään katsomaan" mä sanoin ja vein Roxenan varusteet varastoon. Me käveltiin sisälle rinnatusten ja äiti huusi mulle keittiöstä:
"Syödään Romeo tänään kaikki yhdessä, ruoka on kuudelta pöydässä" Mä vastasin sille myöntävästi ja vein Emilian mun huoneeseen.
"En mä nyt kyllä ihan muista, että mitä kirjaa sä tarkoitat, kun.." mä olin sanomassa, kunnes Emilia sulki mun suun ja laittoi oven lukkoon. Se painoi mun huulille pehmeän suudelman ja kiersi kätensä mun niskan taa. Mä vastasin sen suudelmaan innokkaasti ja liu'utin käsiäni sen selkää pitkin.
"Pane mua" se sanoi yhtäkkiä. Kaikissa muissa tilanteissa mua olisi naurattanut aivan mielettömästi kyseinen lause, mutta ei silloin. Mä kaadoin Emilian sängylle ja otin siltä paidan pois. Se ei kuitenkaan halunnut mun jatkavan, vaan kierähti mun päälle.
"Mä määrään" se kuiskasi ja alkoi riisua mun paitaani.

Se oli ehkä elämäni nopein, hätäisin ja uskomattomin rakastelukertani, vaikkei mulla hirveästi kertoja ollut ollutkaan.
"Huh huh" Emilia sanoi hengästyneenä ja mä en voinut kuin nauraa. Mä suutelin sitä ja kutitin sen vatsaa. Se nauroi ensin, mutta otti sitten mun kädestä kiinni.
"Nyt riitti, mun äiti tulee kohta" se sanoi tiukasti ja nousi ylös laittamaan vaatteita päälle. Mä seurasin sen esimerkkiä ja me käveltiin molemmat pihalle naamat punaisena. Emilian äiti odotti jo ulkona.
"No, tulithan sä viimein" se sanoi ja vilkaisi kelloaan. Se näytti laittautuneelta, ja mä arvasin, että sillä oli kiire jonnekkin.
"Joo, mä kävin lainaamassa Romeolta yhden kirjan" Emilia sanoi muina miehinä ja astui autoon.
"Missäs se kirja on?" Emilian äiti kysyi, ja mä katsoin parhaaksi poistua äkkiä paikalta, koska mua nauratti niin paljon. Mä suorastaan hyppelin iloisena talliin ja tuntui, kun hymy mun kasvoilla ei olisi voinut millään lähteä pois. Tallissa mä huomasin Jasmiinan istuvan käytävällä.
"Mikäs sulla on? Kuule, en mä tarkoittanut mitään pahaa tänään" mä sanoin, sillä Jasmiina näytti vähän apaattiselta. Se katsoi mua tuimasti ja nousi ylös.
"Mä en halua luopua Sohvista, sä olet vain kateellinen siitä, sen takia haluat mun myyvän sen. Musta tulee vielä maailman paras ratsastaja, parempi kuin susta!" se kiljahti ja lähti tallilta korot kopisten. Mä huokaisin ja aloin harjaamaan lattiaa, jossa oli pikkukiviä ja heinää. Jasmiina oli ihan uskomattoman lapsellinen tapaus, enkä mä halunnut olla sen seurassa enää. Mä en halunnut Sohville tapahtuvan mitään, mutta sen kohtalo ei ollut mun käsissä, joten mä päätin lopettaa koko pariskunnan ajattelemisen. Siivouksen jälkeen mä menin sisälle, sillä äidin mainostama yhteinen ruokahetki enteili pommia, jonka se pudottaisi taas meidän elämän keskelle.

"Mulla on aivan hirvee nälkä! Mitä ruoaksi?" mä kysyin kun tulin sisälle.
"Pastaa ja tomaattista jauhelihakastiketta vain" äiti sanoi ja laittoi viimeisetkin lautaset pöytään.
"Mulla muuten tuli vähän kränää sen Jasmiinan kanssa, eihän se vaikuta sun työkuvioihin mitenkään?" mä kysyin Mikaelilta, sillä Jasmiinan isä ja Mikael omistivat molemmat puolet siitä kodinkoneita valmistavasta yrityksestä. Jasmiina vaikutti niin lellityltä tapaukselta, etten mä olisi lainkaan ihmetellyt, jos Jasmiinan isä olisi vetänyt herneen nenään siitä, että Mikelin poikapuoli oli kiusannut hänen tytärtään.
"Ei pitäisi vaikuttaa, me ollaan sovittu Juhanin kanssa että me pidetään työasiat ja vapaa-ajan asiat erillään" Mikael sanoi ja mä huokaisin helpotuksesta.
"Nonin, Chole, ruoka olis valmista!" äiti huusi. Chole tallusteli kyllästyneen näköisenä keittiöön.
"Joo joo joo.." se sanoi ja lysähti tuolille. Se mulkaisi Mikaelia murhaavasti, kun tämä läikytti kastiketta lattialle.
"Mä pesin sen lattian eilen" Chole tuhahti ja Mikael hymyili anteeksipyytävästi.
"Älä viitsi Chole aina näyttää hapanta naamaa" äiti sanoi kyllästyneesti. Cholen huonot päivät saivat meidät muutkin huonolle tuulelle.
"Syödäänkö jo?" mä kysyin, sillä halusin mahdollisimman nopeasti pois pöydästä ja siitä epämiellyttävästä tilanteesta.
"Joo, syödään" äiti sanoi ja tarjosi mulle leipäkoria. Mä otin yhden ruisleivän ja voitelin sen.
"Niin oliko teillä jotain asiaakin?" Chole kysyi, sillä se oli tajunnut saman kuin minä. Mikaelin työ ja hevoset, äidin asiakkaat ja mun ja Cholen harrastukset piti meidän koko porukan niin kiireisenä, että me syötiin tosi harvoin yhdessä.
"Joo. Asia on nyt näin, että meille tulee elokuun alussa vauva" äiti sanoi ja Mikael yskäisi.
"Sä oot äiti sanonut, ettet sä voi enää saada lapsia" Chole sanoi epäuskoisena.
"Niinhän mä luulin. Mutta nyt kävi näin, ja tietysti me otetaan uusi tulokas innokkaana vastaan, eikö niin?" äiti kysyi ja hymyili. Se oli useasti kertonut, kuinka ne isän kanssa halusivat aina paljon lapsia, mutta se ei jostain syystä onnistunut. Musta tuntui oudolta, että mä saisin veljen tai siskon. Vaikka mä pidinkin Mikaelista, mä en tiennyt, voisinko mä edes pitää sitä uutta tulokasta mun sisaruksena. Mä karistin kuitenkin sellaiset ajatukset pois ja nyökkäsin.
"Mullahan ei ole omia lapsia, joten minusta tulee isä ensimmäistä kertaa" Mikael sanoi ja näytti äärettömän onnelliselta ja ylpeältä.
"Kiva juttu" Chole sanoi ilmeettömästi.
"Ihan tosi?" äiti kysyi kasvot hehkuen.
"Totta kai, mä tykkään vauvoista" Chole sanoi ja hymyili vähän. Mä olin tosi yllättynyt siitä, että se ei julistanutkaan kolmatta maailmansotaa.
"Joko sä olet Romeo alkanut pakkaamaan?" Mikael kysyi vaihtaen sukkelasti aihetta. Mä nyökkäsin ja aloin innokkaasti kertoa tulevien viikkojen suunnitelmia.

Mä olin odottanut Englannin matkaa kuin kuuta nousevaa ja laskenut päiviä ja jo monta viikkoa. Kun lähtöpäivä viimein tuli, mulle tuli epämiellyttävä olo. Mä en ollut ehtinyt kertaakaan puhua Emilian kanssa kunnolla sen meidän viimekertaisen jälkeen. Musta tuntui, että Emilia oli hieman vältellyt mua. Jasmiina sen sijaan ei ollut vältellyt mua.. Se oli kulkenut mun perässä ja imenyt itseensä jokaisen mun kertoman asian. Mä arvasin, että se halusi kuumeisesti kehittyä hevosenhoidossa, mikä oli mun mielestä hyvä juttu. Mua kuitenkin ahdisti se onneton flirtti, mitä se yritti kokoajan heittää ilmaan. Mä yritin kehittää mielessäni jotain järkevää, että se ymmärtäisi etten mä todellakaan ollut kiinnostunut siitä.
"Noniin, onko kaikki mukana?" Mikael huikkasi autosta.
"On on" mä sanoin ja yritin tähyillä talliin. Emiliaa ei kuitenkaan näkynyt. Mä luovutin ja hyppäsin Mikaelin mustaan maasturiin.
"Eikö äiti tule?" mä kysyin.
"Ei se ehdi" Mikael vastasi. Se kurtisti huolestuneesti otsaansa.
"Se tekee ihan liian paljon töitä" Mikael sanoi ja mä myötäilin.
"Ehdota sille että se palkkaisi jonkun apulaisen" ehdotin.
"No arvaa olenko yrittänyt ehdottaa" Mikael huokaisi. Me oltiin loppumatka hiljaa. Kun me saavuttiin lentokentälle, mä päätin selviytyä loppumatkan yksin.
"Mene sä äidille avuksi" mä sanoi ja Mikael hymyili kiitollisena.
"Pidä hauskaa. Ja muista olla ahkera" Mikael huikkasi ja lähti. Mä kävelin sisälle terminaaliin ja hetken kuluttua mä olinkin jo koneessa. Mä istuin paikalleni tyytyväisesti huokaisten ja päätin unohtaa kokonaan Emilian, Jasmiinan sekä äidin ja nauttia matkasta.

Mä sain hauskaa matkaseuraa; pariskunta, joka oli menossa Englantiin jotta voisivat sieltä veneillä Norjaan.
"Me ollaan matkustettu Sallan kanssa ympäri maailmaa, mutta tässä lähiseudulla me ei ollakaan käyty" Petri kertoi. Mä nauroin sanalle "lähiseutu".
"Itse asiassa meillä on ensimmäinen hääpäivä huomenna, joten me päätettiin lähteä sen kunniaksi Englantiin, missä meidän vihittiin" Salla kertoi. Sitten Petri alkoi kertoa seikkailuistaan ympäri maailmaa ja mä kuuntelin sitä haltioituneena. Jos mä en ois syntynyt hevosmieheksi, mä olisin taatusti maailmanmatkaaja.

Matka meni tosi nopeasti, tuntui kuin jo puolen tunnin kuluttua kapteeni olisi ilmoittanut koneen laskeutuvan.
"Hauskaa matkaa" mä toivotin Sallalle ja Petrille ja ne vilkutti mulle iloisesti. Mä kävelin terminaaliin ja aloin tähyilemään Danielia. Viimein, kun olin odottanut yli puoli tuntia, Daniel juoksi hengästyneenä paikalle.
"Sori kun mä olen myöhässä, Garbera sai varsan enkä mä hennonnut jättää sitä yksin ennen kuin iltavuorolainen tuli töihin. Nytkin mulla on vähän kiire, kun pitäisi keretä rehukauppaan ennen kuin se sulkeutuu" Daniel selitti ja me käveltiin kiireesti sen ulos. Aurinko oli jo laskemassa ja ilma oli melko kosta ja kylmä. Danielin autoksi paljastui punainen pakettiauto.
"Piti ottaa tämä kun mulla on aika paljon ostoksia. Se hevostarvike- ja rehuliike on tossa reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä" Daniel kertoi ja käynnisti auton. Mä kiinnitin turvavyön ja huomasin olevani todella väsynyt ja nälkäinen. Silti mä jaksoin ihmetellä maisemia. Englannissa oli jo täysi kevät, vaikka olikin vasta maaliskuu. Daniel asui lähellä Watfordia pienessä kylässä.
"Minkä kokoinen sun tila on nykyään?" mä kysyin Danielilta kiinnostuneena.
"Parisenkymmentä valmennettavaa, tusina tammoja ja muutama ori. Varsoja ei vielä ole kovinkaan montaa. Mä ajattelin, että sä voisit ekan viikon hoitaa Hannahin kanssa valmennettavia hevosia ja tietysti olla mun apuna aina välillä. Holly ja Jack keskittyvät enemmän siitoshevosten ja varsojen hoitoon. Ilta-apulaisina meillä käy Natasha ja Bob. Hannah on myös mun apuna valmennuksessa. Toisen viikon aikana sä saat ratsastaakin, jos haluat, ja tutustua siitostalliin" Daniel selitti ja mä odotin innokkaasti Danielin tilan näkemistä. Danielilla ei ollut omia lapsia, vaikka se oli ollut Hollyn kanssa naimisissa jo melkein kymmenen vuotta. Ne molemmat keskittyivät täysin puoliveristen ja täysveristen estehevosten kasvattamiseen ja valmentamiseen. Kaikki Danielin tallissa olevat hevoset eivät olleet Danielin, vaan Daniel otti joka vuosi useita nuoria hevosia valmennukseen ja vuokrasi lisäksi siitostallin tiloja muille kasvattajille.
"Perillä ollaan" Daniel sanoi reippaasti ja nousi autosta ulos. Oli jo pimeää, ja kauppias oli juuri sulkemassa kauppaa.
"Kyllä me keretään, kauppias on mun vanha tuttu" Daniel sanoi ja tervehti ovea sulkevaa miestä.
"This is my nephew Romeo" Daniel esitteli ja vanha mies kätteli minua tuttavallisesti.
"Nice to meet you" mies sanoi ja kutsui meidät peremmälle. Kauppa oli vanha, pieni tiilirakennus, joka oli tupaten täynnä erilaisia hevostarvikkeita ja rehuja. Mä olisin voinut viettää siinä kaupassa tuntikausia, mutta Daniel sai ostoksensa nopeasti tehtyä ja me lähdettiin ajamaan kohti Danielin tilaa. Mä melkein nukahdin matkalla, vaikka Daniel puhukin mulle koko ajan.
"Herätys, Romeo. Ollaan perillä. Holly on varmasti laittanut meille ruokaa" Daniel sanoi ja mun maha kurisi inhottavasti. Mä nousin autosta ja otin reppuni.
"Mene sä vain sisälle, mä kannan nämä rehut yksin" Daniel sanoi ja otti ensimmäisen säkin. Etupiha oli iso ja täynnä lehtipuita. Kivetetty pihatie johti suuren, valkoisen puutalon luo. Punatiiliset tallit jäivät oikealle. Pihalla oli useita pihavaloja, joten mä saatoin huomata useiden tallikissojen hiiviskelevän pihalla. Mä kävelin sisälle ja Holly otti mut sydämellisesti halaten vastaan. Sen kasvot hehkuivat ja sillä oli essu päällä. Keittiöstä tuli herkullisia tuoksuja.
"Hello, dear! I made some food" Holly kertoi ja johdatti mut yläkertaan.
"This is your room, come downstears to eat when you are ready" Holly sanoi ja lähti. Mä purin reppuni nopeasti ja kävin pesulla. Sitten mä menin alakertaan.
"Daniel is still whit Garbera, she is Daniel's favorite horse and Daniel is a bit worry about her" Holly kertoi ja kaatoi mulle mehua lasiin. Ruokana oli kalaa, ja vaikka se ei ollutkaan mun suosikkiani, mä söin hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen mä kiitin Hollya ja menin yläkertaan. Oli lähellä, etten nukahtanut vaatteet päälle.

Seuraavana aamuna mä olin jo ennen auringonnousua ylhäällä ja kipitin nopeasti alakertaan syömään aamupalaa. Väsyneen näköinen Holly oli jo lähdössä talliin.
"Poor Daniel, he was with Garbera whole night. She is not alright. Vet is coming here soon so I have to go now. Take something from the fridge. See you, come out when you have eaten" Holly sanoi ja lähti nopeasti ulos termospullo kädessään. Mä katsoin jääkaappiin, jossa oli iso tarjotin voileipiä. Liedellä oli puuroa ja ruokapöydällä iso kulhollinen hedelmiä. Mä päätin syödä kunnolla, ettei Hollyn tarvitsisi laittaa ruokaa jos heillä kerran oli niin paljon kiireitä. Mä otin puuroa, vähän hilloa, teetä, muutaman leivän ja mandariinin. Mä olin aina ollut ihan mahdottoman kova syömään, mutta se ei silti näkynyt mussa, koska mä liikuin paljon. Aamiaisen jälkeen mä laitoin kengät jalkaan ja menin ulos. Ulkona oli kosteaa ja sumuista, vähän kylmäkin. Aurinko oli nousemassa ja muutama hevonen oli jo ulkona.
"Hello! I'm Jack!" huudahti poika takaani niin reippaasti ja iloisesti, että mä ihan säikähdin. Jack taisi olla aamuihmisiä. Mä käännähdin ja kättelin poikaa. Jackilla oli punainen tukka ja paljon pisamia. Lisäksi poika oli oikea hongankolistelija ja melko roteva.
"I am Romeo, Daniels nephew" sanoin. Poika nyökytteli.
"Oh, yeah, he told me about you. You look just like him!" poika naurahti.
"I can show you stables if you want" Jack jatkoi ja mä nyökyttelin päätäni innostuneesti. Me käveltiin lähimpänä olevaan talliin ja Jack kertoi siitostammojen majailevan siellä. Mä näin vilaukselta myös Danielin, joka nyökkäsi mulle lyhyesti.
"Mennään Romeo kohta valmistelemaan hevosia, eläinlääkäri taisi justiinsa tulla, se katsoo Garberan ja varsan" Daniel sanoi. Mies näytti vanhentuneen useita vuosia yhdessä yössä, ja silmien alla oli komeat silmäpussit.
"Okei, ei mitään kiirettä" mä sanoin ja hymyilin Danielille myötätuntoisesti. Mä olin ollut itse samassa tilanteessa vain vähän aikaa sitten.
"We have only two foals right now" Jack sanoi ja johdatti mut seuraavaan, paljon pienempään talliin, missä oli muutama ori ja oli siellä yksi pieni ponikin.
"It's Cara's pony, she is my daughter" Jack kertoi ylpeänä. Jack esitteli mulle yksitellen kaikki hevoset ja kertoi mulle missä valmennettavat hevoset majailivat. Mä käveli valmennustalliin, missä vaalea, lähellä neljäkymmentä oleva nainen otti mut iloisesti tervehtien vastaan.
"I am Hannah. And you are Romeo, I guess? Finally, I have waiting for you" Hannah sanoi ja kertoi mulle, mistä löytäisin varusteet, ruoat ja muut tarvittavat tarvikkeet. Lisäksi se piti mulle pienen esittelykierroksen hevosten luona. Mä en tiennyt, miten mä ikinä muistaisin kuka oli oma hevonen, kuka jonkun muun, ketä piti treenata joka päivä, ketä joka toinen, kuka oli vuotias, kuka kilpahevonen, ketä piti varoa, kuka potki, kuka puri, kuka oli lauhkea kuin lammas…
"Go and saddle Caramel up" Hannah neuvoi mua kierroksen jälkeen. Mä katsoin sitä neuvottomana ja se nauroi:
"She is right there" Mä menin siron ja kauniin täysverisen karsinaan. Caramel nuuhki mua innostuneesti ja mä rapsutin sitä korvista.
"Oletpas sä kaunis tyttö" mä sanoin ja napsautin riimunnarun sen päitsiin. Käytävän päässä oli satuloimiseen ja hoitamiseen varattu iso ja valoisa tila. Mä suin Caramelin nopeasti ja heitin sille satulan selkään. Viimein Daniel saapui talliin.
"Garberalla on jokin tulehdus, joten varsalle etsitään varaemoa. Tämä on hevosaluetta ja nyt on kevät, joten todennäköisesti varsansa menettänyt tamma löydetään nopeasti. Harmittaahan se silti, varsa on oikein reipas ja vieläpä ori ja yhden maan parhaimman esteratsun jälkeläinen, enkä mä nää sen kasvua" Daniel kertoi mulle ja selosti tilanteen vielä Hannahillekin.
"Thank god both horses are alive" Hannah sanoi ja silloin mä älysin, että tilanne oli ollut melko paha.

Loppupäivä meni tosi nopeasti, sillä opittavaa ja tekemistä oli paljon. Daniel oli hyvä valmentaja, eikä Hannahkaan ollut huono. Lisäksi molemmat olivat erittäin tarkkoja hevosten hoidosta, ja jopa mä sain kuulla kunniani tehtyäni muutaman virheen. Daniel nauroi kun kerroin Hannahin läksyttäneen mua.
"Hannahilla on täysin oma tyyli hoitaa hevosia, mutta usko pois, se ei tarkoita mitään pahaa ja mikä tärkeintä, mä luotan täysin sun taitoihin, sä olet hyvä hevosmies, isääsi tullut" Daniel sanoi ja taputti mua selkään. Se oli piristynyt aikalailla kuullessaan Garberan parantuvan ja jo iltapäivällä tuli soitto, että varaemo oli löytynyt.
"Mä lähden nyt viemään varsaa uuteen kotiin, mene sisälle, Holly laittaa ruokaa näihin aikoihin. Mulla saattaa kestää jonkin aikaa, joten sä voisit mennä Bobin kaveriksi iltatalliin, se tulee jonkin ajan kuluttua" Daniel sanoi vielä ja käveli autolleen. Mä menin nopeasti sisälle ja söin melkein yhtä nopeasti. Sitten mä kiiruhdin talliin.

Mä olin illalla kuin puolikuollut. Mä olin tehnyt pitkän päivän töitä, enkä mä ollut ajatellut mitään muuta kuin hevosia. Sitten mulle tuli haikea olo, ja mä älysin, että mulla oli ikävä Emiliaa.

Emilia

Mä selasin vapisevin käsin kalenteriani ja etsin kuumeisesti pieniä punaisia rukseja päivämäärien vierestä. Mun kuukautiset olivat myöhässä ja paljon, ja mua kylmäsi; mitä jos mä olinkin raskaana?

Romeo

 Aika meni ihan liian nopeasti ja kuinka ollakaan, vasta toiseksi viimeisenä iltana mä aloin väsätä oppimispäiväkirjaa ja tet-raporttia koulua varten. Mä ähelsin ja ähelsin, mutten silti saanut aikaiseksi kuin muutaman hassun sivun. Mä luovutin ja menin alakertaan, jossa Holly taas kerran ahersi, leipoi kai jotain. Holly oli ihan uskomaton tehopakkaus. Suurimman osan ajasta se hoiti siitoshevosia, mutta teki se paperihommiakin ja hoiti muutenkin Danielin rinnalla bisnestä. Kaikkien niiden askareiden lisäksi se laittoi ruokaa, hoiti isoa taloa ja pihaa, hoiti kissoja ja kävi omissa harrastuksissaan useana päivänä viikossa. Silti se jaksoi aina olla yhtä hymyä ja musta tuntui, ettei se väsynyt koskaan. Daniel oli sanalla sanoen vähän laiskempi tapaus, aamulla ja iltapäivällä se valmensi hevosia ja auttoi joskus iltatallissa, mutta suurimman osan ajasta se istui toimistossaan ja puhui puhelimessa. Kai nekin hommat täytyi hoitaa, mä tuumasin ja menin ulos auttamaan Bobia, joka kaarsi pihaan vihreällä maasturillaan.
”Hello there! Come on and help me whit these sacks!” Bob huikkasi ja mä menin sen avuksi kantamaan rehusäkkejä sisälle talliin. Ne olivat ihan uskomattoman painavia, mutta Bob riuskana ihmisenä kantoi niitä kolme kerrallaan ja naureskeli minulle, kun ähelsin jo yhden säkin kanssa. Kun me oltiin saatu kaikki säkit sisälle, mä lähdin kohti tallien takana sijaitsevia tarhoja. Mä otin ensimmäisenä Lionellan, lihaksikkaan punarautiaan tamman, joka oli melkoinen persoona. Mä olin ratsastanutkin sillä kerran, ja se tunti oli kyllä ikimuistoinen. Lionella oli vienyt mua kuin pässiä narussa ja vasta tunnin lopussa mä olin saanut siitä kunnon otteen. Ei Lionella ilkeä ollut, vähän turhan älykäs vain. Se oli Danielin oma tamma ja kilparatojen veteraani. Danielilla oli ihan uskomaton ote Lionellaan, ja ne olivatkin melkoisen lahjakas pariskunta.

Seuraavana päivänä Daniel vei mut kaupunkiin ostamaan tuliaisia kotiväelle. Daniel itse ei vaivautunut kauppoihin, vaan meni käymään eräällä tuttavallaan. Oli tosi hyvä ilma, joten mä päätin ihan aluksi mennä ulkoilmakahvilaan juomaan jotain. Mä päädyin keskustassa sijaitsevaan vilkkaaseen pikkukahvilaan, joka oli pullollaan väkeä. Mä tilasin cappuccinon, joka maksoi ihan törkeästi. Mä annoin rahan myyjälle hampaat irvessä. Keskustassa oli uskomattoman kallista. Mä päätin lähteä katselemaan tuliaisia ensin laitakaupungilta, jos siellä olisi halvempaa. Mun matkabudjettini oli nimittäin huvennut melko pieneksi. Kun olin juonut kahvin, lähdin kävelemään kohti erästä hevostarvikeliikettä, mitä Daniel oli kehunut maasta taivasiin. Mulla meni aika kauan sen löytämiseen, sillä Daniel oli antanut tosi kehnot ohjeet enkä mä ollut ennen ollut niillä kulmilla. Loppujen lopuksi mä löysin kaupan, joka oli kyllä löytämisen arvoinen. Siellä oli niin montaa eri lajia kaikkea mahdollista, että mulla meni pitkään ennen kuin mä löysin kaiken tarvittavan. Äidille ja Mikaelille mä ostin yhteiseksi eräänlaisen hevospäiväkirjan, josta löytyi myös kivoja pikkuvinkkejä ja käytännönneuvoja jokaiselle päivälle. Lisäksi mä ostin Roxelle uudet hienot päitset ja Broidille pintelit. Emilialle mä löysin hevosaiheisen paksun kaulahuivin ja pussillisen nameja Rozielle. Ostoksiini tyytyväisenä mä lähdin kohti Danielin ehdottamaa tapaamispaikkaa, mutta sitten mä muistin, etten ollut ostanut Cholelle mitään. Mä menin äkkiä lähimpään pikkuputiikkiin, josta mä ostin ihan uskomattoman kallista suklaata sekä suklaantekokirjan. Itsekseni nuristen mä toivoin, että suklaa oli joka punnan arvoista.

Varhaisena sunnuntaiaamuna Daniel herätti mut ja mä nousin ylös silmät sikkurassa. Oli viimeinen aamu, ja lento lähtisi neljän tunnin kuluttua.
”Pakkaa nyt kaikki tavaras rauhassa ja syö hyvin. Tuu vasta sitten hyvästelemään hevoset, niin lähdetään” Daniel sanoi ja lähti talliin. Mä menin suihkuun ja laitoin puhtaat vaatteet päälle. Sitten mä keräsin kaikki tavarani talon joka ikisestä huoneesta ja sain vaivoin mahtumaan ne kaikki matkalaukkuun.

Itku kurkussa mä hyvästelin Lionellan, Caramelin ja kaikki muutkin hevoset ja ihmiset ja lupasin tulla takaisin ensi vuonna. Sitten mä nousin autoon ja Daniel lähti ajamaan kohti lentokenttää.
”Mitenköhän me nyt tullaan toimeen ilman sua” se naurahti.

jatkuu.....